Rio de Janeiro – yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Helikopterin säksätys voimistuu ja tunnen voimakkaan ilmavirran pyyhkäisevän ylitseni. Viereisten lehtipuiden oksat näyttävät siltä kuin hirmumyrsky lähestyisi. Vedän hiukseni tiukalle nutturalle päälaelle ja vaistomaisesti tarraudun valkoiseen kaiteeseen kiinni helikopterin lähestyessä laskualustaa. Kohta saan käsimerkin avustajalta, että on vuoroni nousta kopterin kyytiin. Kiipeän pienen helikopterin takapenkille ja taidan näyttää hieman jännittyneeltä, kun rennon oloinen aurinkolasipäinen lentäjä näyttää minulle vielä peukkua ennen kuin nousemme ilmaan. Muutamassa sekunnissa kopteri on taivaalla, ja kaartaa Rio de Janeiron ylle.

Haukon henkeäni avoimesta ikkunasta puhaltavan ilmavirran edessä, mutta samalla myös alapuolellani avautuvat maisemat saavat minut lähes häkellyksiin. Rio de Janeiro vaikuttaa yläilmoista käsin siltä, kuin paratiisi olisi levittäytynyt suurkaupungin ympärille. Ja sitä Brasilian toiseksi suurin kaupunki Rio de Janeiro taitaa ollakin, eikä kaupunki ole syyttä saanut lempinimeä Cidade Maravilhosa, suurenmoinen kaupunki. Tunnin kestävällä helikopterilennolla pääsen näkemään tämän suurkaupungin parhaat palat pikakelauksella: Kaupungin keskuksen muodostavat korkeat pilvenpiirtäjät kiillotettuine julkisivuineen ja kattoterasseineen, jolle kontrastia tuovat kaupungin keskeltä kohoavat lähes maagisen näköiset vehreät kukkulat ja niiden reunamille rakennettujen favelloiden, eli slummien, värikkäät pikkurakennukset. Atlantin valtameren voimakkaat aallot lyövät kilometreittäin jatkuville valkoisille hiekkarannoille, ja turkoosi merivesi kimmeltelee houkuttelevasti pienissä palmupuiden reunustamissa lahdenpoukamissa. Koko kaupungin komeuden kruunaa Corcovado-kukkulan laella kätensä kaupungin ylle suojelevasti levittävä valkoinen kristuspatsas.

 Kun helikopteri laskeutuu takaisin rosoreunaisen Sokeritoppavuoren huipulle ja laskettelen kaapelihissillä alas merenpinnan tasolle, en voi muuta kuin todeta Rio de Janeiron olevan yksi kauneimmista kaupungeista, joissa olen koskaan vieraillut. Erityisesti tämän suurkaupungin ympärille kilometreittäin levittyvät Copacabanan ja Ipaneman valkohiekkaiset rannat ovat jotain sellaista, mitkä useimmista miljoonakaupungeista puuttuvat. Rio de Janeirossa voikin samalla rahalla saada matkalleen yhdistettyä niin sykkivää suurkaupungin elämää kuin rentouttavaa rantalomailua.

Päätänkin pienen siestan jälkeen suunnata nauttimaan lattarielämästä näille Etelä-Amerikan kuuluisille rannoille. Ilta-auringossa Copacabanan rannalla riittää vilskettä – ei pikkubikinisten auringonottajien vaan innokkaiden jalkapalloilijoiden vuoksi. Rannalle onkin pystytetty useita jalkapallomaaleja, joiden välissä käydään kiivasta ottelua valkoinen hiekka pöllyten ja portugalinkielisten kannustushuutojen pauhaten taustalta. Rantaviivan tuntumassa kaveriporukat pallottelevat jalkapalloa rennommissa tunnelmissa, mutta lähes yhtä ketterällä otteella.

Rantabaareista raikaa samban rytmien lisäksi paikallisella biitillä maustetut letkeät reggaerytmit, ja niiden kannustamana päätän asettua pienen katukioskin muovipenkeille seuraamaan rantahietikon jalkapallopeliä. Kohta eteeni kannetaan virkistävä kookospähkinäjuoma, jota siemaillessani minun täytyy nipistää itseäni, että olen todella täällä, yhdessä pitkään haaveilemistani kaupunkikohteista. Laskeva aurinko maalailee rantaviivaa kuin värejä rakastava taiteilija konsanaan, ja ihastelenkin sen väriloistoa hyvän tovin, ennen kuin suuntaan pitkän päivän jälkeen väsyneenä, mutta onnellisena, takaisin hotellille valmistautumaan iltaan. Ohjelmassa olisi nimittäin vielä illallinen brasilialaisia grilliherkkuja tarjoavassa Churrascaria-ravintolassa ja jos minulla on hyvä tuuri, saattaa ravintolassa päästä illallisen lomassa näkemään myös värikkään sambaesityksen.