Lähden unelmieni matkalle maailman ympäri!

Olen aloittanut tämän tekstin kirjoittamisen ties kuinka monta kertaa. Välillä olen ollut aivan hurjan innoissani ja halunnut toitottaa uutisen suureen ääneen kaikille, välillä olen jännityksen vallassa vetänyt kaikki ajatukset takaisin itseeni ja alkanut epäröimään. Tätä tunteiden vuoristorataa on jo jatkunut noin reilun vuoden ajan. Tai itseasiassa kyllä ajatukset juontaa loppujen lopuksi jo useiden vuosien päähän jos tarkkoja ollaan. Mistä onkaan kyse? No siitä, että aivan kohta lähden matkalle maailman ympäri!!!

Reilu seitsemän vuotta sitten taisin heittää asian ensimmäistä kertaa ilmaan: olisipa ihana lähteä maailmanympärimatkalle. Mutta se oli silloin sellainen haihatteleva haave – oikeasti ajattelin, että täytyisi varmasti olla miljonääri, että olisi varaa lähteä niin pitkälle matkalle. Puhumattakaan rohkeudesta heittää tuttu ja turvallinen elämän Suomessa taakse ja hypätä kohti tuntematonta. Parempi olisi varmasti hankkia se omakotitalo pihoineen, mennä naimisiin sekä perustaa perhe lapsineen ja koirineen. Ja korkeintaan piipahtaa matkoilla pari kertaa vuodessa. Sehän on sitä normaalia elämää ja perinteistä suomalaista unelmaa, jota pitäisi haluta. Kun myöhemmin erosin silloisesta elämänkumppanistani, heittivät ajatukseni normaalin elämän suhteen härän pyllyä mielessäni ja aloin miettimään, mitä oikeasti – siis mitä juuri minä itse – haluan elämältäni. Ja arvatkaa mikä ajatus nousi ensimmäisenä mieleeni? Haluaisin lähteä matkalle maailman ympäri.

Kun haparoivin askelin muutin omaan keskustayksiööni ja erosurun keskellä koin itseni yksinäiseksi, huomasin saavani ajatukseni helpoimmin muualle uppoutumalla, en suinkaan eroa käsittelevään sinkkukirjallisuuteen, vaan matkakirjoituksiin, joissa parit tai parittomat olivat lähteneet toteuttamaan suurta unelmaansa ja reissanneet ympäri maailmaa mitä eksoottisemmissa paikoissa. Kiinnostuneena saatoin käyttää useamman yön lukemalla kirjoja ja blogitekstejä maailman valloituksesta, ja samalla sisältäni kumpusi jokin käsittämätön kaipuu nähdä enemmän maailmaa. Vaikka olin elämäni aikana jo jonkin verran matkaillut, tuntui minusta silti siltä, että olin nähnyt vasta vain pienen osan ja janosin enemmän.

Seuraavien vuosien aikana toteutin tätä matkakaipuutani karkaamalla maailmalle lähes joka ikisenä lomapäivänäni. Jokaisen matkan jälkeen palasin Suomeen toki tyytyväisenä matkastani, mutta kärsien yhä enemmän sanoinkuvaamattomasta kaukokaipuusta. Huomasinkin, ettei mikään matka tuntunut itselleni tarpeeksi pitkältä, kun nähtävää ja koettavaa maailmalla tuntui olevan ihan liikaa. Sen lisäksi huomasin pitäväni itsestäni matka matkalta enemmän: matkoilla olin jollakin tavalla rohkeampi, rennompi, avoimempi, ajattelevaisempi ja empaattisempi kuin Suomi-arjessa, ja ehkä jollakin selittämättömällä tavalla enemmän myös oma itseni. Kiireisen arjen keskellä sitä kun helposti kadottaa itsensä ja ne todelliset ajatuksensa, mutta matkoilla ollessani ja uutta näkiessäni tunsin jollakin tavalla löytäväni itseni uudelleen kaikkien elämänmuutosten jälkeen. Matkoilla tunsin, että olin löytänyt elämääni jotain sellaista, josta oikeasti nautin, ja joka tuntui omalta jutultani. Matkailu antoi elämääni enemmän kuin itse pystyin sille arjestani antamaan.

Sillä aikaa kun matkailin, täytin kolmekymmentä vuotta, ja yhtäkkiä huomasin ystävieni ja tuttavieni ympäriltäni vaihtavan sinkkuelämän parisuhteeseen ja parisuhteen avioelämään sekä lapsiin. Naiivisti yritin uskotella itselleni, että ehkä minunkin olisi aika rauhoittua – tuota lausetta kun olin kuullut ympäriltäni jo niin useaan kertaan. Löysin rinnalleni kivan miehen, ja jo hetken ajattelin pysähtyväni paikoilleni. Mutta mitä tapahtuikaan. Mystinen kaukokaipuu nosti sisälläni jälleen kerran päätään. Kun yhtenä iltana keskustelin kumppanini kanssa tulevaisuuden haaveista ja suunnitelmista, huomasin itseni sanovan, “haluan lähteä maailmanympärimatkalle”. Kun mies ei jakanut tätä unelmaa kanssani, totesin minun olevan parempi jatkaa elämääni yksin. Kohti unelmani toteuttamista. Noina aikoina myös ymmärsin, että jos haluan saada elämältäni jotain, tulee minun tehdä niiden eteen töitä, eikä vain odottaa sen jollakin ihmeen kaupalla tapahtuvan.

Tämän jälkeen karkasin vielä lyhyesti matkalle Väli-Amerikkaan, jossa kuitenkin viimeistään ymmärsin, mitä minun täytyy tehdä: haluan oikeasti lähteä pidemmälle matkalle kuin mitä päivätyöni suomat lomat antavat myöten. Halusin nähdä maailmaa non stop -periaatteella, halusin matkata kaikkialle. Nähdä ja kokea kaikkea uutta ja ihmeellistä. Sellaista mitä kotisohvalta käsin en voinut kuin haaveilla. Kokea sen jatkuvan vapauden tunteen, josta niin matkoilla ollessani nautin. Kun palasin takaisin Suomeen, aloin henkisen taistelun itseni kanssa. Lähteäkö vai jäädä. Mitä haluan, mikä on järkevää. Entä jos, mitä kun. Pallottelin asioita päässäni lähes kyllästymiseen asti, kunnes huomasin keväällä 2015 PING Helsingissä toteavani ensimmäistä kertaa lähipiirini ulkopuolisille ihmisille (itseasiassa kyseessä taisi olla Noora&Noora-bloggaajat), että lähtisin maailmanympärimatkalle. Piste. Siinä se oli. Olin ensimmäisen kerran sanonut unelmani ääneen. Silloin viimeistään ymmärsin, mitä minun tulisi tehdä: tavoitella unelmaani kaikin keinoin.

Laadin suunnitelman, mitä minun tulisi tehdä, jotta unelmani toteutuisi. Kirkastin mieleeni, miksi haluaisin unelmani toteutuvan. Listaisin ylös asiat, joita minun tulisi tehdä unelmani eteen ja myös asiat, jotka estäisivät minulta unelman toteutumisen. Mietin kaikkia niitä konkreettisia tekoja, joiden kautta olisin askel askeleelta lähempänä unelmaani. Mitä kaikkea siihen vaadittaisiinkaan? Mistä kaikesta olisin valmis luopumaan? Mitä kaikkea joutuisinkaan tekemään ennen sitä hetkeä, kun astuisin lentokoneeseen ja suuntaisin matkalle maailman ympäri?

Omalla kohdallani se vaati ehdottomasti paljon töitä ennen sitä. Enkä puhu pelkästään konkreettisesta työstä, joka tuo rahan pöytään, vaan kaikesta siitä asennemuutoksesta, mitä tarvitsin elämääni, jotta voisin unelmani saavuttaa. Tuhlaajatytöstä ja hetkessä eläjästä oli muututtava suunnitelmalliseksi säästäjäksi. Perfektionistin suorittajan oli pikkuhiljaa taivuttava ajatukseen, etten mitenkään voisi hallita kaikkea tulevaa. Minun olisi uskallettava myös heittäytyä tuntemattomaan. Lisäksi koska olin yksineläjä, minun täytyi hyväksyä myös se tosiasia, että olin itse vastuusta itsestäni ja valinnoista, enkä voisi pahan paikan edessä turvautua jonkun toisen apuun. Minun olisi selvittävä niin matkalle valmistautumisesta kuin myös matkastani yksin. Se jos mikä on ollut kasvattavaa.

Ajatusten sekamelskan keskellä, kun välillä kyseenalaistin oman kykenevyyteni ja välillä intoilin onnistumisistani, huomasin kuitenkin innostuvani yhä enemmän matkalle lähdöstä. Pikkuhiljaa tämän kevään ja kesän aikana palaset alkoivat loksahtelemaan paikoilleen. Reissusuunnitelmat. Rahatilanne. Työ- ja asuntokuviot. Vihdoin sallin myös itseni ymmärtävän, että oikeasti olisin lähdössä matkalle. Enää se kaikki ei ollut pelkkää kaukaista unelmaa, vaan suunnitelmani alkaisivat aivan kohta käydä toteen. Vaikka olen tiennyt lähdöstäni jo jonkin aikaa, en jostakin syystä ole halunnut kertoa sitä avoimesti kaikille. En oikeastaan tiedä mitä olen pelännyt. Ehkä olen pelännyt sitä, että elämässä voi tapahtua milloin tahansa jotakin sellaista, mikä muuttaa suunnan tulevaisuudeltamme. Ehkä olen pelännyt sitä, että jos matkani ei toteutuisikaan, olisin loppuelämäni häviäjä itseni ja muiden silmissä. Tai ehkä olen pelännyt sitä, että jos alkaisinkin katumaan ja peruisin matkan, en olisi vain epäonnistuja vaan myös surkea jänishousu.

Mutta nyt on vihdoin koittanut se hetki, kun tunnen olevani valmis kertomaan tämän: olen todentotta lähdössä toteuttamaan yhtä suurta unelmaani. Itseasiassa jo kahden kuukauden päästä. Sunnuntai-iltana, 2.10.2016, hyppään Helsinki-Vantaalla lentokoneeseen ja suuntaan kohti elämäni seikkailua – lähden matkalle maailman ympäri!!! Enkä mille tahansa pikkupiipahdukselle, vaan tulen reissaamaan tuosta päivästä eteenpäin ainakin seuraavat kymmenen kuukautta mitä eksoottisemmissa kohteissa. Paikoissa, joista olen vain haaveillut, ja jonne pääsyn olen naiivisti kuvitellut olevan mahdollista vasta vuosien päästä – ellei koskaan. Mutta nyt, olen vihdoin ymmärtänyt sen tosiasian, että olen todellakin lähdössä!

Tällä hetkellä tunteeni vaihtelevat päivästä päivään suuresta intoilusta aina henkeäsalpaavaan jännitykseen. Saatan välillä herätä keskellä yötäkin, kun jännitän kaikkea sitä mitä edessä vielä onkaan tai mitä satoja asioita to do -listalta täytyisi vielä saada valmiiksi. Uskon kuitenkin siihen, että kaikki avoinna olevat asiat järjestyvät tavalla tai toisella vielä ennen matkaani ja matkasta tulee yksi elämäni upeimmista. Joskus on vain uskallettava lähteä! Huh!

Kunhan tästä ensikertoman jännityksestä pääsen yli, kertoilen seuraavaksi enemmän reissusuunnitelmistani ja matkan konkreettisista järjestelyistä – puhumattakaan siitä lähdön odottamisen fiiliksestä, jota saattaa riittää vielä kyllästymiseen asti. Mutta sitten vihdoinkin, lokakuun alusta eteenpäin, blogi tulee täyttymään uusista seikkailuistani matkalla maailman ympäri!