Viimeinen ilta Moorealla

Viimeinen ilta paratiisissa. Mihin nämä päivät hävisivätkään? En olisi vielä valmis sanomaan hyvästejä Moorean paratiisisaarelle, mutta yritän vakuutta itselleni, että tulen vielä joskus takaisin polynesian trooppisille postikorttisaarille. Ehkä osa syy ajantajun katoamiseen ja päivien hupenemiseen on ollut siinä, että olen viihtynyt täällä paremmin kuin hyvin. Tuntuu siltä, että trooppinen ilmasto, leppoisa elämänrytmi ja rantaelämä suoraan puusta nautittuine kookospähkinöineen ja hedelmineen on kuin tehty minulle. En ole varmasti koko matkan aikana voinut niin hyvin kuin täällä. Täällä on todella sielu ja mieli, mutta myös kroppa, levännyt.

Kuuman kostea ilmasto on ollut minulle kuin jokapäiväinen kauneushoitolahetki: muutamassa päivässä poissa on ihon kuivuus, ja tilalle on tullut kaunis kuulaus ja päivetys. Hiukset ovat heränneet henkiin villeille surffikiharoille, joten aamulla herätessä en edes malta harjata niitä. Kroppa tuntuu nauttivan hedelmäpainotteisesta ruokavaliosta, ja pitkästä aikaa energiaa tuntuu riittävän myös aamulenkeille. Sisäinen kello on samantien ajastettu trooppiseen elämänrytmiin – illalla uni alkaa painaa pari tuntia auringonlaskun jälkeen yhdeksän aikoihin ja herätys on luonnollisesti aamuauringon nousun jälkeen ennen seitsemää. Joka päivä pienetkin asiat saavat hymyn huulille ja olon onnelliseksi, ihan niin, että täytyy välillä nipistää itseä, jotta uskoo kaiken todeksi. Näiden päivien jälkeen alan olla viimeistään vakuuttunut siitä, että olen todella syntynyt väärään maahan – tropiikissa on vain sitä jotakin, josta niin kovin nautin. Tämä on se minun sielunmaa, se paikka ja olotila, joka tuntuu omimmalta. Meren äärellä, auringonlaskuja ihastelemassa.

Tänään todistin yhden kauneimmista auringonlaskuista vähään aikaan. Sitä katsellessani muistelin hieman menneitä matkakuukausia, ja jotenkin tuntui siltä, että viimeinen kuukausi on ollut vieläkin upeampi kuin edeltävät. Kuukaudessa olen matkannut niin erilaisissa paikoissa, että ihan hengästyttää – kuun alussa ihastelin Etelämantereen valkoista valtakuntaa ja nyt kuun loppuessa nautin rantaelämästä täällä Moorean paratiisissä. Olen onnekas, että pääsen kokemaan kaiken tämän. Kiitos elämä, että olet johdattanut minut tähän tilanteeseen. Kiitos rohkeuteni, että uskalsin yrittää tavoitella unelmaani ja lähteä maailmanympärimatkalle. Hetkeäkään en ole katunut. Päinvastoin olen kiitollinen jokaisesta matkapäivästä näissä maailman upeimmissa ja erikoisimmissa kolkissa!