Brunei – sulttaanivaltion salaisuus

Ja niin jäi Bali lopulta taakse. Vaikka samalla mieleni jo janosi matkalla eteenpäin menoa, jäi Balilta mukaan niin paljon ihania muistoja, että pala nousi kurkkuun lentokoneeseen noustessani ja jouduin hieman nieleskelemään tasoittaakseni mieltäni. Mutta seuraavaksi edessä olisi parin päivän stoppi pikkuvaltio Bruneissa ennen suurempia seikkailuja, joten ei muuta kuin opaskirja esiin ja keskittymään uuden maan valloittamiseen.

Sitä en kuitenkaan tajunnut että yön yli kestävät lennot ja layover Kuala Lumpurin lentokentällä verottaisivat voimiani niin paljon, että lopulta Bruneihin perille päästyäni meni ensimmäinen päivä kokonaan hotellilla lepäillessä. Illansuussa sain sentään kammettua itseni sängystä ylös ja laahustettua hotellin vieressä olevaan paikalliseen ravintolaan illalliselle. Ruoka-annosta odotellessani yritin hieman selailla vaihtoehtoja seuraavalle päivälle – mitä haluaisinkaan nähdä, mitä tehdä täällä. Lopulta päädyin helpoimpaan vaihtoehtoon ja nappasin paikalliselta tour-järjestäjältä päiväretken, jonka turvin pääsisin näkemään Brunein pääkaupungin Bandar Seri Begawan parhaat palat. Samalla myös harmittelin, että ensimmäinen päivä oli mennyt vain hotellilla, sillä jos energiaa olisi riittänyt, olisin voinut tehdä iltapäivä- tai vaikka yösafarin Ulu Temburong -luonnonpuiston sademetsiin.

No tällä kertaa keskityttäisiin luontoseikkailujen sijaan kaupunkinähtävyyksiin totesin, kun kiedoin aamulla banaaninlehtikuvioitua saronkia tiukemmalle vyötärölleni. Brunei on muslimivaltio, joten säädyllinen pukeutuminen täällä on tärkeää ulkona liikkuessa, vaikka Brunei ei mikään maailman tiukin säännöissään olekaan muihin muslimimaihin verrattuna. Mutta maassa maan tavalla! Hotellin aulassa minua oli vastassa opas, joka tervehti minua säädyllisesti ja kertoi olevani päiväretken ainut osallistuja. Mutta koska kyseessä oli perjantaipäivä, ei päiväohjelmaa voinut toteuttaa ihan samalla tavalla kuin muina päivinä, sillä aina perjantaisin klo 12-14 koko kaupunki hiljenee ja paikat suljetaan päivän rukoushetkeä varten. Tästä syystä myöskään moskeijoihin ei olisi asiaa, ei itseasiassa koko päivänä ulkopuolisille. No, ainakin voisin ihastella maan upeita moskeijoita ulkopuolelta jos ei muuta!

Aamun sarastaessa hurautimme ensimmäisenä autolla satamaan, josta hyppäsimme veneen kyytiin ja kierrokselle Brunei-joelle veden päälle rakennettuun Kampong Ayerin kaupunginosaan. Tämä kyseinen water village koostuu noin 3000 asukkaan kodeista sekä niiden lisäksi kaupunginosasta löytyy tietysti omat moskeijat mutta myös koulu, poliisiasema ja palolaitos. Vaikka Brunei varsin rikas maa onkin öljyvarojensa johdosta, muistutti water village hieman perinteistä hökkelikylää rakennustavastaan ja osittain vanhentuneen näköisistä taloistaan johtuen. Oppaani kertoi, että toiselta puolelta jokea valtio oli purkanut yhden asuinalueen muun rakentamisen tieltä ja vesikortteleihin ei enää saisi rakentaa uusia taloja, sillä valtio haluaa rakentaa ennemmin maaplänteilleen. Sisänsä sääli, sillä kylä vaikutti varsin mielenkiintoiselta paikalta värikkäine taloineen ja toimivine järjestelmineen. Pienen ajelun jälkeen pysähdyimme yhdelle laiturille ja nousimme pitkospuille tutustumaan kyläyhteisöön paremmin. Hämmästykseni oli melkoinen kun vierailimme yhden perheen kodissa: ulkopuolelta hyvin tavallisen näköisen talon sisältä paljastui upea koti – neliöitä oli koko 13 henkiselle perheelle ja sisustuksessa käytetty niin kultaa kuin kristallejakin. Täällä siis ulkonäkö voi pettää!

Mutustellessani eteen kannettuja makeita herkkuja teen kera kuuntelin oppaan tarinoita maasta ja sitä hallitsevasta sulttaaniperheestä. Tämänkin kodin seinillä oli sulttaanin ja hänen ensimmäisen vaimonsa isot valokuvat – kuulema pakollista joka kodissa. Tämä tuntui vielä varsin loogiselta, mutta kun seuraavaksi vierailin Brunein museossa, aloin hieman ihmettelemään sulttaaniperheen prameaa asemaa tässä pikkumaassa. Koko museo oli nimittäin keskittynyt vain ja ainoastaan kertomaan sulttaanista itsestään: missä hän oli käynyt koulua, mitä hän olikaan harrastanut nuorempana, puhumattakaan kaikista eri mailta saamistaan lahjoista ja lukuisista potrettikuvista. Koko Museosta puuttui se oleellinen, mihin ainakin itse olen museoissa tottunut – maan historia. Ehkä täytyy hotellille päästyä hieman googlailla, sillä näköjään täältä sitä tietoa ei ainakaan löytäisi.

Ennen iltapäivän rukoushetkeä pääsin vierailemaan vielä Omar Ali Saifuddien moskeijassa ja Hassanil Bolkiah moskeijassa, tai siis niiden pihalla – sisälle ei perjantaina turistilla ollut asiaa. Näistä erityisesti ensimmäinen sävähdytti upeudellaan. Veden päälle rakennettua siltaa pitkin kulkiessani moskeija näytti kuin joltakin itämaisten tarinoiden satulinnalta keskipäivän aurinkoa vasten välkehtiessään, ja näkyä vain täydensi moskeijan ympärillä olevassa vesiuomassa kelluva koristeellinen puuvene. Moskeija muistutti jollakin tavalla ulkomuodoltaan yhtä maailman kauneinta rakennusta – rakkauden palatsia Taj Mahalia. Palmut huojuivat moskeijan ympärillä, eikä ihmisiä näkynyt missään. Perjantain rukoushetken lähestymisestä kuitenkin muistutti moskeijan ovensuuhun ulkopuolelle asetellut rukousmatot. Kaikki halukkaat eivät kuulema mahtuisi sisään rukoilemaan.

Vielä ennen hotellille palaamista ajoimme sulttaanin palatsin ohi, mutta jättikokoisten rautaporttien takaa ei erottanut oikeastaan mitään tästä valtavankokoisesta kompleksista. Opas kertoi palatsin ovien olevan kaikille halukkaille auki kerran vuodessa, muuten se on sulttaaniperheen valtakuntaa. Bandar Seri Begawanin hiljaisia katuja katsellessani Brunei vaikutti uneliaalta pikkuvaltiolta, mutta minulle jäi tunne, ettei se kovin helpolla näytä ulospäin pinnan alla kyteviä asioita, joista varmasti isoin salaisuus on sulttaaniperheen elämä.