Menu
Maailmanympärimatka / Vietnam

Terveiset Hanoista

Täällä ollaan, itseasiassa jo toista päivää. Saavuin Filippiinien Manilasta yölennolla Vietnamin Hanoihin ja olin joskus kolmelta aamuyöstä hotellilla. Huh, milloinhan sitä oppisi, että aina ne kaikista halvimmat lennot eivät ole niitä parhaita – varsinkin kun perille päästessä ei ole mitenkään kiva olla kuoleman väsynyt.

Seuraavana aamuna heräsin vieläkin väsyneempänä ja pian syy selvisi: jokin epämääräinen vatsapöpö pakotti lepäilemään koko päivän, eikä ruokakaan maistunut. Siinä sitten velttoilin hotellilla ja vaikka kuinka teki mieli lähteä tutustumaan uuteen kaupunkiin, en vain saanut itseäni sängystä ylös. Onneksi sentään hotellissa toimi netti lähes loistavasti, mikä tuntui Filippiinien katkonaisten yhteyksien jälkeen luksukselta, varsinkin kun otti huomioon, ettei ikkunattomassa hotellihuoneessa riittänyt muuten virikkeitä kokonaiseksi sairaspäiväksi. Mutta jos ei väsymys ja sairastaminen vielä vetänyt oloa matalaksi, teki sen viimeistään yhteydenpito erään henkilön kanssa. Taisin hieman purkaa turhautumistani myös häneen, ja vaikka kuinka asioiden auki puhumisen pitäisi auttaa, ei se tässä tapauksessa tuonut minulle uusia vastauksia, sen sijaan vain uusia kysymyksiä. Nukkumaan menin ärtyneenä, enkä voinut kun vain toivoa, että uusi päivä valkenisi parempana.

Aamulla heräsin hieman virkeämpänä, ja oikeastaan minun oli myös pakko skarpata olon kanssa, sillä aamupäivällä edessä oli siirtyminen kohti parin päivän risteilyä Halong Bayllä. Ennen tour-järjestäjän autoon hyppäämistä kävin käveleksimässä hotellini edessä olevilla vilkkailla kujilla, ja mikä iloinen sekamelska vastassa olikaan. Pienen pieniä värikkäitä kojuja siellä täällä, pyörien selkään lastattuja hedelmäkoreja ja muuta myytävää, ihmisiä istuskelemassa liikkeiden edessä katukiveyksillä syömässä, ja ne skootterit, niitä oli kadut niin täynnä, että joudun joka kerta pidättämään hengitystäni tietä ylittäessä! Mutta tuntuipa kivalta olla jälleen ihmisten ilmoilla!

Seuraavaksi sitten kuulumisia Halong Bayltä. 🙂

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

2 Comments

  • Susannastravels
    29.5.2017 at 00:18

    Vatsataudit reissussa on inhottavia, aikaa vieviä ja väsyttäviä. Niitä on aika vaikea välttää

    Reply
    • Anna-Katri
      11.6.2017 at 08:29

      Joo välillä näitä sairaspäiviä tulee, onneksi nyt oli aikaa levätä. 🙂

      Reply

Leave a Reply