Aurinkoloma, täältä tullaan! Nimittäin ihan näillä näppäimillä hyppään lentokoneeseen ja otan suunnan kohti Marokkoa! Pakko myöntää, että odotan erityisen paljon en pelkästään eksoottiseen Marokkoon tutustumista, vaan myös pääsyä auringon alle. Onhan tässä jo pitkä syksy Suomen harmaudessa kärvisteltykin. En malta odottaa, että kohta saankin aamuisin herätä auringonnousun tuomaan valoon, telmiä päivät surffiaalloilla ja nauttia majapaikkani kattoterassilla auringon hellivistä säteistä, ja illalla vielä ihastella meren taa laskevaa aurinkoa. Sanoinko jo, että taidan tällä kertaa olla aikamoinen aurinkoturisti, niin tarpeeseen tämä valohoito tulee!
Mutta koska maailmanympärimatkalta Suomeen palattuani en ole tainnut nähdä aurinkoa kuin vilaukselta, täytyy minun yrittää olla innostumatta liikaa. Nimittäin vaalea ihoni on hyvin herkkä auringonsäteille. Vaikka maailmanympärimatkan paratiisisaarilta hankittu rusketus ei ole vielä aivan täysin ehtinyt iholtani karisemaan, tiedän kokemuksesta, että kohdallani kaikista tärkeintä on ihoni suojaaminen auringossa. Ennen matkaa aloinkin tankkailemaan Betamax-karoteenitabletteja ja matkalla ollessa täytyy muistaa ahkerasti läträillä aurinkorasvalla. Erityisesti kasvojeni ihon haluan säilyttää nuorekkaana vaikka auringosta nautinkin, niinpä Lieracin 50-suojakertoiminen aurinkorasva ja hoitava after sun -superseerumi tuli enemmän kuin tarpeeseen matkaa varten. Vielä pitäisi stop-overilla Amsterdamissa etsiä käsiin aurinkorasva vartalolle, sitä kun en ehtinyt viimeisellä viikolla enää hankkimaan…
Ja koska veikkaan, etten ole ainoa, jolle aurinkoloma tulee tarpeeseen, päätinkin järjestää teille pienen arvonnan*. Jos siis suunnitelmissa tai haaveissa siintää loma auringonalla, kannattaa osallistua tämän tuotepaketin arvontaan! Kokonaishinnaltaan yli 100 € paketissa on mukana:
- Betamax-aurinkokapseleita
- Lieracin Sunnissime Energizing Protective Fluid aurinkovoide kasvoille suojakertoimella 50
- Lieracin Sunnissime Sos Repairing Serum After Sun kasvoille
- Ecotoolsin Makeup Brush Cleansing Cloths meikinpoistoliinoja
- Ecotoolsin Polishing Cloths puuvillaisia musliiniliinoja kasvojen puhdistukseen
- Ecotoolsin Relaxing Sleeping Mask bambusta tehty yömaski
- Ecotoolsin Five Piece Mineral Set meikkisiveltimet matkakoossa
Arvontaan voit osallistua kertomalla tähän postaukseen minne sinä haluaisit matkustaa juuri nyt aurinkolomalle? Osallistumisaika päättyy 26.12. klo 23.59 ja ilmoitan voittajalle onnittelut sähköpostitse. Onnea arvontaan! 🙂
*Arvonnan tuotteet sponsoroitu.
136 Comments
Anne
16.12.2017 at 17:26Ihana postaus❣️
St. Maartenin aurinko houkuttelisi☀️
Hyvää matkaa ja auringonlämpöä!
Jasmin
16.12.2017 at 17:39Sri Lankalle 🙂 Varmaan vasta ensi syksynä sinne pääsee, mutta keväällä tehtävä lyhyempi aurinkoloma ?
Jasmin
16.12.2017 at 17:43Malediivit kutsuu maaliskuussa, mutta nyt kävis mikä vaan aurinko tämän loskan ja jouluhässäkän keskelle ?? Aurinkokapselit on aina mun luottotuote!
Sini
16.12.2017 at 17:47Juuri nyt matkustaisin vaikka Dubaihin.
kaisa
16.12.2017 at 17:55Moorealle haluaisin! Haaveilen irtiotosta, jossa kulkisin Karibian saarilla, Ranskan Polynesiassa ja Australiassa. Keväällä kuitenkin kiertomatkan toteutumista odotellessa Mauritiukselle.
Riina
16.12.2017 at 17:55Mihin vain missä olisi aurinkoa:) Liisa
Auringontarpeessa
16.12.2017 at 17:57Jos juuri nyt saisin lähteä jonnekin olisi valintani Sansibar! ?☀️
Ameliamelia
16.12.2017 at 18:13Bahamasaarille ?☀️?
Hanna Nyström
16.12.2017 at 18:13Australia on vienyt sydämeni ja sinne kaipaisin uudelleen.
Juulia Myllykangas
16.12.2017 at 18:18Olisi ihan mahtavaa lähteä Etelä-Amerikkaa kiertämään! Vielä joskus…
Leinikki
16.12.2017 at 18:54Karibialle 🙂
Mia
16.12.2017 at 18:57Matkustan kuukauden päästä Uuteen-Seelantiin enkä malta odottaa 🙂 eli sinne!
Heli
16.12.2017 at 19:02Haluaisin mennä Sri Lankaan ja sinne olenkin menossa 26.1 ja paluumatkalla Abu Dhabiin neljäksi yöksi. Ihanaa,että on lämpöä ja aurinkoa tiedossa ?. Heli
Sofia
16.12.2017 at 19:02Oi, miten kiva arvonta! Aurinkoloma melkein minne vaan kelpaisi juuri nyt, mutta ehkä eniten haaveilisin Malediiveista, Karibianmeren rannoista tai sitten paluusta Balille <3
Heli
16.12.2017 at 19:06Haluaisin matkustaa Seychelleille. Lokakuussa kävimme Malediiveilla, muutama vuosi sitten Mauritiuksella ja koskaan en saa tarpeeksi Intian valtamerestä. <3
Sofia
16.12.2017 at 19:14Karibialle.
Sisko
16.12.2017 at 19:31Kanada, Islanti, Alaska tai vaihtoehtoisesti jonnekin, missä vesi on lämmintä, aurinko paistaa ja palmupuut huojuu. 🙂
MarjaKoo
16.12.2017 at 19:39Juuri nyt haluaisin Kreetalle, mutta ajankohta ei ole oikea… Siispä sinne, missä aurinkoa on, ehkei kuitenkaan Thaimaahan asti.
Sara
16.12.2017 at 20:17Minullekin kelpaisi mikä tahansa aurinkoinen paikka, mutta lähtisin mieluusti jollekin paratiisisaarelle tai vaikka Thaimaahan.
Siiru
16.12.2017 at 20:20Ystäväni on lähdössä Kap Verdelle, se kyllä houkuttelee!
Paula - Viinilaakson viemää
16.12.2017 at 20:28Me katseltiin Havaijin matkoja mutta ei löytynyt sopivaa. Mielellään lähtisin myös Karibialle.
Muuten outoa, että mulla näkyy tuossa tiedoissa esitäytettynä edellisen kommentoijan nimi ja s-posti.
Paula - Viinilaakson viemää
16.12.2017 at 20:29Ja siis hänen kommentti näkyi myös vaikka se vielä odotti hyväksyntääsi.
Linda
16.12.2017 at 20:42Jonnekin Karibialle!
sikkuralla
16.12.2017 at 20:46Karibialle 😀 Ihana arvonta.
Ode
16.12.2017 at 21:07Joko reppuselässä Sri Lankaan tai sitten Karibian risteilijälle löhöilemään.
Pinja
16.12.2017 at 21:08Johkin lämpimään missä voisi vaa rentoutua palmujen alla auringon porottaessa yllä. Paikkaan, jossa ruoka olisi taivaallista ja saisin nähdä ja kokea kaikkea uutta:) olipas ihana alkaa unelmoimaan jostain matkasta.
Laura / Nordic Wife
16.12.2017 at 21:26Sri Lanka ja Israel molemmat houkuttelisivat!
SannaMi
16.12.2017 at 21:37Dubai ja Jordania houkuttelisivat 🙂
SannaMi
16.12.2017 at 21:42Balia olen kovasti tutkaillut maaliskuun reissua suunniteltaessa. Sinne haluaisin tai voisin nyt lähteä takaisin Malediiveille, jossa olin viime kuussa. Säätkun ei oikein suosinut silloin 😀
SonjaT
16.12.2017 at 22:20Etelä Afrikkaan haluaisin mennä pidemmäksi aikaa.:) viikon päästä kuitenkin ensin Thaimaahan.
Milla
16.12.2017 at 22:28Mauritius on tässä houkutellut, joten eiköhän sieltä aurinkoa löytyisi riittämiin tätä keliä parantamaan 🙂
MaritaH
16.12.2017 at 22:49Madeiralle lähtisin pimeää pakoon. ❤️
Sari
16.12.2017 at 22:51Karibialle!
Venla / Breezes from my Atlas
16.12.2017 at 22:57Just nyt houkuttais Fiji!
Inari
16.12.2017 at 22:59Sri Lanka <3
pimassou
16.12.2017 at 23:01Malesiaan! 🙂
piitu
16.12.2017 at 23:04Australiaan
Janika
16.12.2017 at 23:16Brasilian aurinkoon ehdottomasti!☀️
Sini
16.12.2017 at 23:17Australiaan sukulaisten luokse,pitkäaikainen haave.
Susanna Makkonen
16.12.2017 at 23:36Balille helmikuussa, mutta minne vaan, missä aurinko paistaisi ja olisi lämmin? …olen niin kyllästynyt tähän pimeyteen ja loskassa tarpomiseen tällä hetkellä?
Iina
16.12.2017 at 23:38Kaukokaipuuni on viime aikoina kohdistunut Afrikan suuntaan, joten lähtisin Ugandaan. 🙂
AK
17.12.2017 at 00:02Australiaan! Ja sinne matkaankin helmikuussa ☀️
Anne
17.12.2017 at 01:27Vaikea valinta, tällä hetkellä houkuttelisi Reunion, Mauritius tai Seychellit.
Johanna
17.12.2017 at 01:28Balille kaipaan aina vaan..liput kuitenkin ostettuna Ranskaan, sinne seuraavaksi varmaankin:)
Usva
17.12.2017 at 01:36Vietnamiin! ☀️
Annamaija
17.12.2017 at 06:56Kap Verdelle lähtisin juuri nyt 🙂
merikukka
17.12.2017 at 08:07Nyt on mielessä pyörinut ajatus takuuaurinkoisesta Dubaista tai Abu Dhabista.
Elise H.
17.12.2017 at 08:56Karibia houkuttelisi, koska en ole siellä vielä käynyt 🙂
Niina
17.12.2017 at 09:05Juuri nyt kelpaisi vaikka matka Mauritiuksen auringon alle! 🙂
Emilia
17.12.2017 at 09:24Etelä-Afrikka on ollut pitkään bucket listalla ja tuli ensimmäisenä mieleen.
Sallikka
17.12.2017 at 09:34Malesiaan 🙂
Pussi
17.12.2017 at 09:35Karibialle olisi kiva päästä
Manna
17.12.2017 at 09:36Australiaan
Maria
17.12.2017 at 09:53Malediiveille, jonne olen matkustamassa muutaman viikon päästä 🙂
Lau
17.12.2017 at 10:34Sri Lanka tai Meksiko houkuttelisi!
Eve
17.12.2017 at 11:43Selvittelin juuri matkasta Borneolle. Haluaisin yhdistää matkan lämpöön johonkin, mitä en ole aiemmin kokenut!
Elina Marjaana Travel Blog
17.12.2017 at 11:57Australia ja Uusi-Seelanti yhdistettynä samalle lomalle!
Elina | Vaihda vapaalle
17.12.2017 at 12:32Onpa ihanan näköinen paketti! Just nyt olisin herännyt mieluummin Havaijilta kuin täältä harmaasta Etelä-Suomesta. 🙂
KatjaG
17.12.2017 at 12:34Haaveilen, että pääsisin Balille Yoga&Surf retriitille!:)
NannaS
17.12.2017 at 12:40Australiaan taas 🙂
Tyyni-Meri
17.12.2017 at 12:49Uudestaan Kap Verdelle 🙂
anna s.
17.12.2017 at 13:07Australiaan <3
Minja
17.12.2017 at 14:08Indonesia, varsinkin Gilin saaret ovat aika korkealla listallani, joka muuten sisältää vähemmän aurinkoisia paikkoja, ainakin tähän aikaan vuodesta 🙂
Anna Ylitalo
17.12.2017 at 14:19En ole koskaan ollut aurinkolomalla, joten en osaa nimetä tiettyä kohdetta! Kunhan on sitä lämpöä ja aurinkoa 🙂
anna-ylitalo@hotmail.fi
NinniJ
17.12.2017 at 14:55Ihana postaus ja arvonta! Galapagos-saaret houkuttelisivat suuresti.
xod
17.12.2017 at 15:28No ihan mihin tahansa lämpimään 😀 Viime kerrasta on ihan liian kauan
Helena Arvio
17.12.2017 at 16:46Thaimaan Hua Hin tai Teneriffa.
Helena
17.12.2017 at 17:08Karibia, Bali, Vietnam ja Meksiko houkuttelisivat tällä hetkellä eniten.
Karoliina K.
17.12.2017 at 17:12Aruban rannoille simpukoita keräilemään 🙂
Mallukka
17.12.2017 at 18:02Afrikan safari on haaveissa!
Tiina
17.12.2017 at 18:28Olen lähdössä helmikuuksi miamiin, orlandoon ja siitä jatkan matkaa meksikoon. Siis unelma matkalle.
Inka
17.12.2017 at 18:59Malediiveille olisi mahtavaa päästä. 🙂 Helmikuussa jo onneksi kutsuu Singapore.
Minna L
17.12.2017 at 19:33Thaimaa 🙂
Jonna
17.12.2017 at 19:54Gaboniin!
Elsa
17.12.2017 at 20:14Maailmanympärimatkaa suunnitellessa vaikka minne? Tällä hetkellä jos saisi päättää houkuttelisi Tansania-Swazimaa akseli eniten.
ansu88
17.12.2017 at 20:21Thaimaahan
sanna
17.12.2017 at 20:42Haluaisin päästä Ranskan polynesiaan. Olen katsellut postauksiesi kuvia sieltä ja haaveillut, joskus pääseväni sinne!
Jenni
17.12.2017 at 20:44Galapagossaarille!
klaara
17.12.2017 at 20:49Espanjaan unelmoin, sillä en tykkää yhtään pitkistä lennoista.
hilkka
17.12.2017 at 21:57Uusi-Seelanti 🙂
sarita
17.12.2017 at 22:00Kreikkaan
Anni
17.12.2017 at 22:01Lähes kaikki aurinkokohteet kävisivät mutta Sri Lanka on jo pitkään houkutellut ? aina saa haaveilla
tiiu
17.12.2017 at 22:03Australia kiinnostaisi!
Emilia
17.12.2017 at 23:00Espanjaan 🙂
Jatta
17.12.2017 at 23:00Ihana arvonta ! Aurinkoon Karibialle tätä pimeyttä pakoon ! ☀️
Laura S
18.12.2017 at 00:03Zanzibar ?
Eeva
18.12.2017 at 00:59Karibialle!
Veera K
18.12.2017 at 04:13Haluaisin takaisin Brasiliaan, ikävöin Rio de Janeiron rantoja, aurinkoa ja ihanaa brasilialaista fiilistä. Mikään ei voita rantapäivää Ipanemalla ja kaduilla tanssimista Lapan kaupunginosan letkeässä yössä. Seuraavan kerran kun menen, ajan moottoripyörällä koko maan ympäri.
Onnekseni asun tällä hetkellä Sydneyssä, joten seuraava aurinkomatkani on mitä luultavimmin ihan lähipäivinä vaappuminen meidän pikkuiselle kotibiitsillemme muutaman sadan metrin päässä kotiovelta. <3
TerhiKoo
18.12.2017 at 08:59Juuri nyt haluaisin matkustaa Balille – ja juuri tähän vuodenaikaan itselläni on suurin tarve päästä pois pimeydestä. Toivelistoillani ovat myös Vietnam ja Marokko. Niistä Vietnamiin pääsen tammikuussa, joten vähän aikaa pitää jaksaa odottaa 🙂
Ella
18.12.2017 at 09:11Marokko kuulostaa mahtavalta, hyvää matkaa sinne! Itse olen lähdössä pidemmälle reissulle Australiaan tammikuun puolessa välissä. Tulisi enemmän kuin tarpeeseen nuo postauksessa mainitut tuotteet 🙂
Susanna Katajisto
18.12.2017 at 11:35Bolivia ?
Helmityttönen
18.12.2017 at 14:01Marokko houkuttelee 🙂
minttu47
18.12.2017 at 14:53Mauritius kiinnostaisi.
Katja
18.12.2017 at 15:44Entiseen kotikaupunkiin Abu Dhabiin!
Petra / Journey by Petra
18.12.2017 at 16:17Lähtisin mieluusti Thaimaahan sukeltamaan ja nauttimaan lämmöstä. Mutta täytyy sanoa, että Pekingissäkin aurinko on paistanut viimeiset kaksi kuukautta lähes joka päivä 🙂
Martina
18.12.2017 at 16:30Mä haluaisin ehdottomasti Karibian risteilylle! Vähintään 10 päivää kestävälle sellaiselle, sillä viikko ei riitä tässä kaamosväsymyksessä mihinkään.
Erja
18.12.2017 at 17:29Hei,
Olemme juuri 22.12 lähdössä Italiaan noita ei ehkä siel tarvitse mutta toukokuussa suuntana on Rodos ja kesäkuun puolesta välistä kuukaudeksi Kreetan auringon alle siskojen ja heidän perheiden kanssa…vuokrasimme villan..taitaa muodostua ihan perinne kun tämä on jo neljäs kerta :9 joten nuo tuotteet olisi silloin kyllä tarpeen.
Hyvää lomaa ja nauti D-vitamiinistä ja Joulun odotusta sinulle..
-Maria
Katja
18.12.2017 at 17:32Karibialle tai Malediiveille 🙂
Johanna
18.12.2017 at 17:37Karibialla en ole koskaan ollut joten sinne!
Ulrika
18.12.2017 at 18:49Nyt kun ystävien instakuvia selaa ties mistä, balilta, kanarialta, iskee kova matkakuume. Voisin hyvin lähteä nyt äkkilähdölle vaikka Madeiralle.
Salli
18.12.2017 at 18:53Madeiralle haluaisin lähteä.
Sirkku
18.12.2017 at 19:15Ihanan aurinkoinen juttu. Minä lähtisin ehkä mieluiten Mauritiukselle juuri nyt ?☀️
Erika
18.12.2017 at 20:53Helmikuussa matkaamme Sri Lankaan, joten nämä pääsisivät käyttöön pian! Ihanaa reissua sinulle 🙂
Maiju
18.12.2017 at 21:05Oi paikkoja on vaikka kuinka. Huomenna olen lähdössä Balille mutta ensi vuonna kiinnostaisi esimerkiksi Vietnami 🙂
Hiisukas
18.12.2017 at 22:00Aina on kiva käydä uusissakin paikoissa, mutta Thaimaa on ikisuosikkini. Sinne olisikin paras mennä juuri näihin aikoihin.
Anna
18.12.2017 at 22:25Etelä-Espanjaan 🙂
Ninka
18.12.2017 at 22:28Haluaisin lähteä Vietnamiin.
Salla
19.12.2017 at 09:07Tähän aikaan vuodesta kelpaisi mikä hyvänsä kohde, missä aurinko näyttäytyy Suomea enemmän.. ?
Nicola
19.12.2017 at 09:16Ihana postaus ja tuotepaketti.! 🙂
Portugali ja Espanja houkuttaisi tällä hetkellä todella paljon, ja joihin lähtisin heti jos pystyisi. 🙂
Niina
19.12.2017 at 12:38Kreikkaan ja Albaniaan <3
Laura
19.12.2017 at 13:09Bali kutsuu vajaan kahden viikon kuluttua, myös Vietnam ja Mauritius olisi haavelistalla 🙂 Ihanaa joulun odotusta sinulle ja kiitos inspiroivasta blogista!
Kati
19.12.2017 at 16:39Haluaisin lähteä niin moneen paikkaan aurinkolomalle. Tällä hetkellä eniten ehkä Vietnamiin, Sri Lankalle tai Kuubaan. 🙂
Mikko
19.12.2017 at 19:41Gabon, keski-afrikka päiväntasaajan lämmössä, sinne voisi mennä varjoja etsimään:)
hande
19.12.2017 at 20:14Haluaisin minne vain missä aurinko paistaa ja on lämpöisempää kuin täällä, jos yksi paikka pitää valita niin kyllä Malediivit veisi voiton tilanteen salliessa 🙂
Sienna
19.12.2017 at 21:22Australia on ollut pitkään listallani!
Terhi
19.12.2017 at 21:40Juuri nyt lähtisin Tansaniaan ja Sansibarille 🙂
Liisa
19.12.2017 at 23:53Olen lähdössä helmikuussa Singaporen kautta Langkawille ja tuo ihana tuotepaketti tulisi tarpeeseen?
Pia
20.12.2017 at 07:17Australia ollut pitkään haaveena, toivottavasti toteutuu joskus. Kos nyt ensin keväällä 🙂
Sirkkuli
20.12.2017 at 11:27Australia on ollut haaveena 🙂
Niina
20.12.2017 at 22:14Australiaan haluaisin tällä hetkellä kaikista eniten ?
Bianca
20.12.2017 at 22:14Australiaan haikailee mieli ja sydän!
Anu
21.12.2017 at 05:49Espanjassa olisi kiva piipahtaa.
Maaru
21.12.2017 at 13:03Helmikuussa suunnataan Malediiveille, joten tuo pakkaus tulisi kyllä tarpeeseen 🙂
ViiviK
21.12.2017 at 19:00Miami beach tai Mexico!
Julia
22.12.2017 at 00:06Thaimaahan ja Vietnamiin käy matka nyt tammikuussa ja nää tulis tarpeeseen! Unelmien kohteina on lisäks esimerkiks Marokko ja Uusi-Seelanti 🙂
Venla
22.12.2017 at 18:28Löysin blogisi muutama päivä sitten ja matkakuume sen kun kasvaa, kun lueskelen postauksiasi.
Minua on aina houkutellut Meksiko ja sen kulttuuri. Tulevalle vuodelle on suunnitteilla muutama matka, joten toivottavasti pääsisin käymään Meksikossakin! 🙂
Laur
22.12.2017 at 23:22Ihan sama kunhan aurinko paistaisi! Varmaankin Vietnam, Thaimaa tai Dubai olisi nyt tähtäimessä. 🙂
VEERAPIRITA / AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA
24.12.2017 at 10:20Sri Lanka kutsuu seuraavan aurinkoloman merkeissä alkuvuodesta!
Maija
24.12.2017 at 20:34Haaveissa olisi matka Kuubaan. Lasten kanssa niin pitkälle lennolle ei olla vielä uskallettu, mutta ehkäpä jo ensi talvena…
Iris
24.12.2017 at 22:35Kuubaan! Aurinko, meri ja tanssi, siinä on kaikki!
Anette
25.12.2017 at 18:56Ehdottomasti Cambodia olisi haaveissa! 🙂
Heidi
26.12.2017 at 01:18Tarkoituksena oli päästä Karibialle joulukuun alussa, joten sinne matkustaisin nyt kaikkein mieluiten…
Jenna
26.12.2017 at 08:41Karibialle Guadeloupelle! Viuosi sitten kävimme ja suunnitelmissa käydä uudelleen.
Tiia
26.12.2017 at 15:34Vietnamiin haluisin pakata matkalaukun. ?
Minde
27.12.2017 at 22:38Afrikka kutsuu <3!
Tuikku
26.9.2018 at 09:48Kuuba olisi yksi suosikeistani:)