Perjantaiaamu alkoi tällä kertaa hieman erilaisissa merkeissä, sillä suuntasin aamulla aikaistakin aikaisemmin YLEn studioille Pasilaan. Ennen kuin huomasinkaan olinkin jo istumassa tv-kameroiden edessä ja kertoilemassa innoissani yksinmatkailusta maailmalla Aamu-tv:n toimittajan Anna Lehmusveden haastattelemana. Tosin ennen h-hetkeä kuiskasin studioemännälle, että ihan turhaan yksinmatkailua pidetään jännittävänä, kun vertaa sitä suorassa lähetyksessä puhumiseen. Mutta niinhän se taitaa olla, että kun kokemusta karttuu, ei aiemmin jännältä tuntuneet asiat enää niin paljon jännitäkään.
Noin kymmenen minuuttia kestävän haastattelupätkän pääsee katsomaan YLE Areenasta täältä. Sen aikana kertoilen muun muassa:
- Millaisia kommentteja olen saanut yksinmatkailuun liittyen
- Kokemuksistani ensimmäiseltä soolomatkaltani Thaimaassa
- Mikä yksinmatkailussa on parasta
- Tuleeko soolomatkalla roikuttua enemmän somessa
- Mikä onkaan ollut rankin kokemus yksin reissussa ollessa
- Onko soolomatkalla enemmän turvallisuusriskejä kuin matkaseuran kanssa reissatessa
- Millaisia kohteita suosittelen ensimmäiselle soolomatkalle
- Mistä ottaa selvää ennen soolomatkalle lähtöä (tai matkalle ylipäätään)
- Olenko saanut vaaleana naisena ei-toivottua huomiota miehiltä maailmalla reissatessa
- Miten suhtautua päihteiden käyttöön yksinmatkaillessa
- Mitä antaisin neuvoksi, jos ensimmäinen soolomatka jännittää
Siinäpä siis aikamoinen infopläjäys yksinmatkailusta ja omista kokemuksistani eli siis jos yksinmatkailu kiinnostaa, kannattaa kurkata videoklippi. Ja toki kysymyksiä aiheeseen liittyen saa jatkossakin esittää, voisin taas jossakin välissä koota näitä yleisimpiä kysymyksiä myös omaan postaukseen.
13 Comments
Ansku BCN
10.6.2018 at 10:53Tosi kiva haastattelu, katsoin sen jo heti tuoreeltaan :). Rohkea mimmi olet!
Anni
10.6.2018 at 15:24Tätä oli mukava kuunnella ja aihe on inspiroiva!
Tuuli
10.6.2018 at 15:39Kiva haastattelu, meni oikein hyvin – vaikka varmaan jännitti suorassa lähetyksessä! Ja hyvät kuvasi olivat oikein edukseen TV:ssä.
Annamari
10.6.2018 at 17:38Wau tosi hienosti meni haastattelu! Olitpa luonteva ja hyvät napakat vastaukset 🙂
Sini
10.6.2018 at 21:05Hyvä haastis, ja en kyllä yhtään huomannut, että olisit jännittänyt.
Nicola
10.6.2018 at 22:29Todella ihana haastattelu.!!! <3 🙂
Stacy Siivonen
12.6.2018 at 11:57Mukava haastattelu. Itselläni on myös kokemusta yksinmatkailusta Suomesta, Venäjältä, Ruotsista, Norjasta, USA:sta, Tanskasta, Saksasta, Puolasta, Liettuasta, Latviasta, Eestistä, Hollannista, Britanniasta ja Irlannista. Porukka antaa valheellisen tunteen turvallisuudesta. On ollut niin, että seurueessa joku toinen on aiheuttanut turvallisuusuhan omalla käytöksellään minulle. Kuulin Aunuksesta, että kerran oli eräs suomalainen turakainen siellä saanut turpaansa – toiselta suomalaiselta turakaiselta.
Minulla on aika negatiivinen suhde alkoholiin, se muuttaa minun luonnettani ja maine menee eli sen sijaan että olisin äkäinen ja sarkastinen olen hauska ja sosiaalinen ja kännien jälkeen ihmiset rupeavat odottamaan minulta, että olisin hauska ja mukava ihminen ja kuitenkin tykkään enemmän olla selvin päin.
Ryhmässä kun mokailee kielen kanssa tai jotain, niin kaikki tietävät, että on unohtunut taas sijamuodot ja verbit. Kun on yksin, niin kukaan ei saa tietää tuollaisiakaan kompurointeja.
Kohteena maailma / Rami
13.6.2018 at 14:12Osaat olla sujuvasti kameran edessä ja sinua on miellyttävä kuunnella! Yksinmatkustelu kotimaan ulkopuolella on itselle varsin vierasta, kotimaassa sitten sitäkin enemmän sitä on tullut harrastettua. Ehkäpä tuota yksinmatkailua tulevaisuudessa voisi jopa harkita enemmän, jos olisi sitä kuuluisaa aikaa -> no sehän on aina järjestelykysymys. Joka tapaksessa tässä oli paljon hyviä vinkkejä yksin reissaamiseen!
Lia
13.6.2018 at 23:14Tosi hyvin meni haastattelu eikä jännitystä huomannut yhtään.
Riitta Kosonen
15.6.2018 at 21:23Erittäin hyvä aihe! Yhä useampi reissaa yksin, joten tietoa tarvitaan. Kokemuksen kertoma on parasta. Reissaan usein yksin ratsastuslomilla enkä kaipaa suuria ryhmiä.
Emilia/Matkan varrella
16.6.2018 at 14:39Tästä sai paljon hyvää tietoa ensimmäistä omaa sooloreissua silmällä pitäen. 🙂 Ootpas muuten todella luonteva kameran edessä! Ei huomaa jännitystä juuri yhtään :—)
Paula - Viinilaakson viemää
16.6.2018 at 20:41Ihana haastattelu! Hyvin meni ja hyviä vinkkejä yksinmatkailuun.
Maria
17.6.2018 at 03:19Olit oikein luonteva TV:ssä ja vastasit hyvin!
Itse olen matkustellut yksin lähinnä työmatkoilla, joihin olen saattanut saada ympättyä yhden tai max pari päivää omaa aikaa. Lasten kanssa on tullut sitten matkustettua enemmänkin ainoana aikuisena, kun puolison työt eivät ole mahdollistaneet aina yhteistä lomailua. Yhden pidemmän loman aikana lomailimme näin kolmella mantereella ja lensimme yhteensä lähes parikymmentä lentoa. Lapset ovat siis jo varsin kokeneita matkaajia vaikka nuoria ovatkin. Turvallisuus mietityttää eniten yksin lasten kanssa matkustaessa. Mutta toisaalta asuinmaahamme verrattuna matkustamme aina turvallisempiin maihin, ja näin ollen he saavat usein olla vapaammin lomilla kuin kotona.