Menu
Bloggaaminen

Jetlagissa-podcast – kuuntele koko neljäs tuotantokausi

Kaupallinen yhteistyö: Qatar Airways

Syksyllä 2018 aloittamamme Jetlagissa-podcast on porskuttanut eteenpäin jo neljännelle tuotantokaudelle ja itseasiassa tämä alkuvuodesta käynnissä olleen kauden viimeinen jakso on juuri julkaistu. Tämä neloskausi onkin ollut hurjan mielenkiintoista toteuttaa Veera Biancan kanssa, sillä tällä kaudella teimme entistä enemmän jaksoja suoraan reissujen päältä: Yhdessä jaksossa minä seikkailen Balilla, parissa muussa jaksossa Veera taas viilettää Australiassa ja Saksassa. Yhden jaksoista nauhoitimme Dohan hotellihuoneestamme, kun olimme yhdessä Qatarissa matkalla.

Vähänpä kyllä tuolloin alkuvuodesta tiesimme, että nämä podcastin nauhoitus etäyhteydellä -harjoitukset olivat vain esimakua lähestyvän koronakriisin aiheuttamasta podcast-tuotannon muutoksesta. Mutta meidän (ja kuuntelijoidemme) onneksi pystyimme jatkamaan kauden tuotantoa aivan normaalisti omissa kodeissa nököttäessämme – mitä nyt koronatilanteen aiheuttama maailman rajojen sulkeutuminen viivästi yhden jakson tekemistä, kun olin itse useiden peruuntuneiden lentojen vuoksi aiottua pidempään Lähi-Idässä jumissa.

Viidennestä tuotantokaudesta on jo ollut vähän puhetta, mutta vielä emme tiedä milloin se pärähtäisi eetteriin. Joten sitä ennen kannattaakin laittaa kuunteluun neloskauden jaksot, joissa aiheet vaihtelevat aina unohtumattomista reissuseikkailuista omanelämän kriiseihin – huumoria ja syvällisiä pohdintoja unohtamatta:

1. Bungalow-draamaa ja sinkkuelämän nautintoja

Kausi 4 alkaa! Tämän kauden sinulle tarjoaa Qatar Airways. Tässä jaksossa Anna-Katri seikkailee Balilla ja naiset keskustelevat vuoden 2020 unelmistaan sekä Balin taiasta. Diginomadihaaveiden lisäksi puhutaan kolmekymppisen sinkun irtosuhteista shamaanin oppeja unohtamatta. Kannattaako kaverimatka vai onko soolomatka sittenkin paras valinta? Kumpi naisista onkaan päättänyt muuttaa hotelliin, entä kumpi laittaa uransa uusiksi?

2. Trendidiettejä ja kuppikokojen vertailua

Kauden sinulle tarjoaa Qatar Airways. Tässä jaksossa nämä kolmekymppiset naiset puhuvat läpikäymistään ulkonäköpaineista sekä kehopositiivisesta ajattelusta. Millaista onkaan olla liikalihava, entä miltä tuntuu olla lauta? Miten olla sinut oman kropan kanssa vai tuleeko seksiä harrastaessa sittenkin vetää vatsaa sisään? Jaksossa käydään läpi Veera Biancan elämäntaparemonttia painon pudotuksen ja liikunnan ilon löytämisen osalta sekä paljastetaan, millaisia twerkkausliikkeitä Anna-Katri onkaan oppinut.

3. Kameliraveja ja arabialaisia unelmia

Kauden sinulle tarjoaa Qatar Airways. Tässä jaksossa seikkailijattaret lähtevät testaamaan Qatarin tuhannen ja yhden yön taikaa. Kaikki ei kuitenkaan mene aluksi putkeen, mutta saavuttavatko tytöt lopulta autenttisen arabialaisen unelman? Dohan stopover-vinkkien lisäksi jaksossa tutustutaan qatarilaisiin kameliraveihin, vieraillaan aavekaupungissa, paistatellaan päivää surffirannalla ja pohditaan, mitä valkoisen kaavun alta löytyykään. Mutta miksi ihmeessä toinen on sekaantunut Qatarin poliisiin ja toinen lamaantunut sammakkokyykkyyn soukin kujille?

4. Viisumin kosintaretkiä ja nudistiperheitä

Kauden sinulle tarjoaa Qatar Airways. Tässä jaksossa Veera Bianca seikkailee Australiassa ja naiset keskustelevat ulkomaille muuttamisen viehätyksestä sekä hankaluudesta. Kumpi onkaan päättänyt lähteä kosintaretkelle viisumin saadakseen ja kumpi unelmoi useammasta kaukokohteesta tukikohdakseen? Ovatko nämä reissunaiset luotuja vaeltamaan vai voisivatko he vakavissaan harkita pysähtymistä paikoilleen?

5. Sadan tonnin reissunaisia ja pikavippimatkoja

Kauden sinulle tarjoaa Qatar Airways. Tässä jaksossa puhutaan rahasta ja siitä, kuinka paljon matkailu maksaa. Mihin nämä reissunaiset panostavat taloudellisesti matkoillaan, entä mistä kannattaa pihistää? Kumpi onkaan tuhlannut yli 100 000 euroa reissuihin ja kumpi tienaa vastaavan summan matkoillaan? Jaksossa pohditaan myös matkabudjetin tärkeyttä ja sitä, voivatko reissuelämykset koskaan maksaa liikaa.

6. Pyykinpesuvinkkejä ja silakkamuseoita

auden sinulle tarjoaa Qatar Airways. Te kysyitte, Anna-Katri ja Veera Bianca vastaa! Tässä Q&A jaksossa reissunaiset vastailevat päivän polttaviin kysymyksiin, kuten siihen ovatko he koskaan kokeneet slutshamingiä tai kaduttaako mikään reissu? Keskustelussa vilahtavat niin taksin saaminen Madagaskarilla, viiden tähden deitit Hongkongissa kuin Islannin presidentin kotibileet. Kumpi onkaan kömpinyt panamalaisessa hostellissa väärään sänkyyn ja kumpi valitsi silakat penismuseon sijaan? Entä mitä tehdä jos matkailu kyllästyttää?

7. Soolomatkailun yksinäisyyttä ja takapuoliselfieitä

Kauden sinulle tarjoaa Qatar Airways. Tässä jaksossa Veera Bianca on Berliinissä ja naiset keskustelet yksinäisyyden tunteista – liittyivätpä ne sitten soolomatkoihin tai sinkkunaisen arkielämään. Kumpi löysikään itsensä ekalla soolomatkalla tanssimassa paikallisen Elviksen kanssa, ja kumpi koki yksinäisimmän hetkensä maailmalla sairaalassa ollessaan? Jaksossa pohditaan myös mistä löytää rohkeuden lähteä ekalle soolomatkalle tai yksin illalliselle. Entä miten voittaa yksinäisyys matkoilla tai juhlapyhinä?

8. Koronakaranteenia ja hiihtohaaveita

Kauden sinulle tarjoaa Qatar Airways. Tässä jaksossa Anna-Katri ja Veera Bianca ovat linnoittautuneet koteihinsa koronakaranteeniin ja he keskustelevat maailman muuttuneesta tilanteesta. Ahdistaako neljän seinän sisällä oleskelu? Miten tilanne on vaikuttanut matkabloggaajan työhön? Mistä sinkkunaiset haaveilevat kotona ollessaan? Haastavaan tilanteeseen jaetaan omakohtaisia vinkkejä, pientä huumoria unohtamatta.

9. Työelämän merkityksellisyyttä ja koirakuumetta

Kauden sinulle tarjoaa Qatar Airways. Tässä jaksossa Anna-Katri ja Veera Bianca keskustelevat työelämästä, urasta ja koulutuksesta. Mitä nämä reissunaiset tekevätkään työkseen? Kummasta ei pitänyt koskaan tulla yrittäjää ja kumpi oli palaa loppuun työurallaan? Jaksossa puhutaan vakavasti yrittäjäksi hyppäämiseen liittyvistä peloista mutta myös sen tuomasta vapaudesta. Unohtamatta tietenkään kevyempiä aiheita siitä, miten ajatukset saa työstä parhaiten muualle.

10. Identiteettikriisiä ja tulevaisuuden matkahaaveita

Kauden sinulle tarjoaa Qatar Airways. Tässä jaksossa Anna-Katri ja Veera Bianca pohtivat tasapainon löytämistä arkielämän ja matkailun välille. Miten naiset haluavat matkailla tulevaisuudessa? Onko arkea pakko päästä karkuun hinnalla millä hyvänsä vai korvaako laatu määrän? Toisen kohdalla hyppy yrittäjäksi muutti suhtautumisen omaan arkeen, kun taas toisella elämänmuutos loi matkabloggaajan identiteettikriisin. Mutta miten koira, poikaystävä ja soolomatkailu mahtuvat samaan tulevaisuuden haaveeseen?

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

2 Comments

  • Sonja/Kirjapinon takaa -podcast
    27.4.2020 at 20:14

    Mitä kikkakolmosia teillä on käytössä etänauhoitukseen, mitä ohjelmaa käytätte? Meillä on pienimuotoinen kirjapodcast ja nauhoitimme juuri ensimmäisen etäjakson ja sen äänenlaatu ei päätä huimannut.

    Reply
    • Anna-Katri
      28.4.2020 at 21:02

      Ollaan nauhoitettu jaksot GarageBandillä ja ulkoisilla mikeillä, ja yhteys toisiimme otetaan milloin skypellä, milloin whatsapilla. 🙂

      Reply

Leave a Reply