Menu
Bloggaaminen

Vuoden matkailuvaikuttaja – Adalmina’s Adventures

Finnish Travel Gala on Suomen matkailualan gaala, jossa palkitaan vuosittain ansioituneita ja suosittuja matkailualan yrityksiä, toimijoita ja kohteita. Pandemian vuoksi gaala on ollut tauolla pari viimeistä vuotta, mutta perjantaina 4.11.2022 Finnish Travel Gala järjestettiin vihdoin uudelleen. Gaala kokosi yhteen peräti 400 matkailualan henkilöä.

Gaala huipentui yhdeksän eri palkintokategorian voittajien julkistamiseen. Aiemmin yleisöllä oli ollut mahdollisuus esittää ehdokkaita eri kategorioihin mukaan. Tämän jälkeen eniten yleisöääniä saaneet ehdokkaat arvioi ja pisteytti alan ammattilaisista koostuva tuomaristo.

Vuoden matkailuvaikuttaja – ehdokkuus ja voitto!

Kun sain reilu kuukausi sitten tiedon, että blogini somekanavineen oli nostettu vuoden matkailuvaikuttaja -kategoriassa kolmen parhaan joukkoon shortlistalle, olin jo todella otettu ja tyytyväinen. Kaikkien näiden vuosien työn tulokset ja oma pyyteetön tekeminen sisällön tuotannossa oli vihdoinkin huomioitu jollakin tasolla, ja ainakin itselleni tämä oli jo tosi merkityksellinen tunnustus. Erityisen tärkeää siitä itselleni teki se, että kanavieni seuraajat olivat olleet tähän vaikuttamassa ja jättäneet tuomaristolle perusteluita, miksi Adalmina’s Adventures olisi vuoden matkailuvaikuttaja. Joitakin näitä kommentteja äänestäneet minulle myös lähettivät, ja niitä lukiessani tuli jo liikuttunut olo siitä, miten vahvasti ja positiivisesti somesisältöäni kommentoitiin.

Gaalailtaan osallistuin mielenkiinnolla, mutta toki myös pieni jännitys kipristeli vatsanpohjassa kun vuoden matkailuvaikuttaja -kategorian ehdokkaita alettiin esittelemään gaalassa. Ja kun sitten lopulta voittaja julkistettiin ja blogini nimi sanottiin, en ensin ollut uskoa, että kuulin oikein. Häkeltyneenä kävelin lavalle ottamaan palkinnon vastaan ja sanomaan lyhyet kiitossanat. Vasta myöhemmin oikeasti sisäistin, mitä olikaan tapahtunut. Ja ei vitsit, miten mahtava tuo tunne oli! Kun lopulta sain vielä käsiini tekstin yleisön ja tuomariston perusteluista, ihan herkistyin sitä lukiessani:

Vuoden matkailuvaikuttaja – Adalmina’s Adventures

Adalmina’s Adventuresin takana on suuren suosion saavuttanut matkailuvaikuttaja Anna-Katri Räihä, joka tuottaa laadukasta ja vastuullista sisältöä someen. Instagramin tarinoissa hän kuvaa aidosti seikkailujaan, mutta tuo aina myös esiin faktatietoa kohteesta. Rohkea nainen, suuri seikkailija! Tekee näkyväksi naisten soolomatkailua, ja rohkaisee seuraajiaan matkustamaan myös vähemmän tunnettuihin kohteisiin. Pohtii kirjoituksissaan myös matkailua eettisestä näkökulmasta.

Kiitos siis aivan superpaljon kaikille, jotka seuraatte seikkailujani ja äänestitte! Kiitos myös tuomaristolle sekä gaalan järjestäneelle Suomen matkailualan liitolle (SMAL) upeasta tapahtumasta. Tästä on hyvä jatkaa ihan uudella boostilla sisällöntuotantoa ja tavoitteen saavuttamista kaikkien maailman maiden osalta.

KIITOS!

Tässä vielä Finnish Travel Galan vuoden 2022 palkintokategoriat voittajineen:

  • Vuoden matkailuinnovaatio: Serlachius -museoiden Taidesauna
  • Vuoden mieleenpainuvin matka- tai palvelukokemus: VR:n konduktöörit
  • Vuoden matkailuvaikuttaja: Adalmina’s Adventures
  • Vuoden kuljetusyhtiö: Viking Line Abp
  • Vuoden majoitusliike: Hotelli Alma
  • Vuoden kotimainen matkakohde: Helsinki
  • International Travel Destination of the Year: Italy
  • Vuoden vastuullinen toimija: Viking Line Abp, Viking Glory
  • Vuoden matkatoimisto/matkanjärjestäjä: Oy Aurinkomatkat – Suntours Ltd Ab

Lisätietoja Finnish Travel Galasta, kaikista ehdokkaista ja palkintoraadista löytyy täältä.

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

10 Comments

  • Nicola
    7.11.2022 at 21:24

    Oli kyllä niin ohana kuulla voitostasi.! Onnea paljon.! 💖💕 Matkojasi on niin ihana seurata blogissasi ja instan puolella, vaikka aina ei tuleekaan kommentoitua yhtikäs mitään. Reissusi ovat ihania nojatulimatkoja omalta kotisohvalta.! 💖

    Reply
    • Anna-Katri
      13.11.2022 at 14:56

      Kiitos paljon onnitteluista! ja ihana kuulla, että seikkailuja tulee seurailtua!

      Reply
  • Isot onnittelut huomionosoituksesta! Ja mitä tuohon kuvaukseen tulee, niin noinhan se pitkälti on 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      13.11.2022 at 14:55

      Kiitos paljon, ihana kuulla!

      Reply
  • Jari Päivänurmi
    11.11.2022 at 18:53

    ❤️täydeltä onnea!
    Olet todella ansainnut palkintosi!

    Reply
    • Anna-Katri
      13.11.2022 at 14:55

      Kiitos paljon kommentista ja onnitteluista!

      Reply
  • Oi kun mahtavaa! Nyt vasta huomasin tämän palkitsemisen, paljon onnea!

    Reply
    • Anna-Katri
      13.3.2023 at 13:53

      Kiitos paljon Tanja! <3

      Reply
  • Elisa
    1.2.2023 at 16:16

    Onnittelut, olet kyllä palkinnon ansainnut.
    Suomen laadukkain & mielenkiintoisin matkablogi <3

    Reply
    • Anna-Katri
      13.3.2023 at 13:52

      Kiitos paljon Elisa kommentista ja näistä sanoista! <3

      Reply

Leave a Reply