Menu
Matkainspiraatio

5 mieleenpainuvaa reissukokemusta

Minulta usein kysytään, mitkä ovat olleet reissukohteiden suosikkeja, mutta pelkkien maiden tai paikkojen valitsemisen sijaan listailen mielelläni ylös elämyksiä ja kokemuksia – sellaisia, jotka ovat jääneet pysyvällä tavalla mieleen. Ne ovat voineet sillä hetkellä tuntua aivan pähkähulluilta päähänpistoilta, sellaisilta, joita kokiessa on saattanut miettiä useamminkin kuin kerran, että mitä hittoa olenkaan tekemässä ja miksi olen laittanut itseni keskelle tällaista. Mutta jälkikäteen mietittynä juuri nuo kokemukset ovat usein niitä, jotka ovat piirtyneet syvälle mieleen ja muistiin sellaisina kerran elämässä -kokemuksina, joiden merkityksen tajuaa todellakin vielä pitkän ajan kuluttua.

Joten tässä tulee muutama poiminta mieleenpainuvimmista reissukokemuksista – näitä en kyllä välttämättä suosittelisi kovin monelle kokeneellekaan matkaajalle ellei tiedä mihin on ryhtymässä! 🙂

1. Overland truckilla läpi Afrikan

Tällaisesta pidemmästä matkustuspätkästä maata pitki läpi Afrikan olin haaveillut jo hyvän tovin, kunnes maailmanympärimatkallani sen pääsin toteuttamaan aina Kapkaupungista Nairobiin saakka – vieläpä siinä välissä Sansibarillakin poiketen. Vanha rekka oli muutettu “matkustusbussiksi”, johon matkailijoiden lisäksi lastattiin kyytiin kaikki leirielämään tarvittavat varusteet – yöpymiset nimittäin hoidettiin matkan varrella keskellä luonnonpuistoja ja mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Leirintäalueet, jos sellaisia välillä edes ollenkaan oli, olivat usein todella alkeellisia, mutta vastapainona sai sitten villin ja vapaan reissuelämän uusien matkakavereiden kanssa. Enkä ole vielä tähän päiväänkään mennessä keksinyt mitään upeampaa kokemusta kuin yöpyä pelkällä patjalla keskellä Namibian autiomaata yllä leijailevaa säkenöivää tähtitaivasta linnunratoineen katselleen (ja vähän kurkkien ettei skorpioni pötkötä patjalla vieressä).

Lue lisää seikkailusta läpi Afrikan näistä postauksista: Etelä-Afrikka, Swazimaa, Mozambik, Lesotho, Namibia, Botswana, Sambia, Zimbabwe, Malawi, Tansania, Sansibar ja Kenia.

2. Retki Etelämantereelle

Retki Etelämantereelle on piirtynyt mieleeni ehdottomasti yhtenä upeimmista kerran elämässä -kokemuksista. Arktisissa olosuhteissa seilaava vanha tutkimusalus oli muutettu pienristeilijäksi, mutta matkustajien lisäksi se tuolla kyseiselläkin matkalla toimi myös Etelämantereen tutkijoiden näytteidenoton ja muun tutkimustyön mahdollistavana paattina. Ja noista reissupäivistä jokainen oli oma uudenlainen seikkailu. Ensin edessä oli pari päivää kestävä surullisen kuuluisan Drakensalmen ylitys valtavine aallokkoineen ennen kuin mantereen turvin suurimmat myrskyt olivat tiessään ja tukialukselta päästiin rantautumaan jäätikölle pienillä kumiveneillä usean päivän ajan. Voin vieläkin niin elävästi nähdä edessäni sen valtavan kokoisen valkoisen erämaan ja yhtäkkisesti meren syvyyksistä esiin pomppaavien jättimäisten valaiden laumat. Kaiken kruunasi muut samanhenkiset reissaajat, joista useat ovat edelleenkin ystävinä elämässäni ja joista osaa olen päässyt tuonkin reissun jälkeen tapaamaan. <3

Lue lisää Etelämantereesta täältä.

3. Rautamalmijunalla halki Mauritanian

Yksi hulluimmista ja rankimmista jutuista mitä olen elämässäni tehnyt, on ehdottomasti ollut matka Mauritanian aavikon halki rautamalmia kuljettavan junan kyydissä. Ja nyt ei siis puhuta mistään matkustusvaunuista vaan matkaamisesta taivasalla avonaisiin rahtivaunuihin lastatun rautamalmikasan päällä. Siellä siis piti sinnitellä 15 tunnin matkustuspätkä samalla kun rautamalmista nouseva pöly sekoitettuna aavikolta puhaltavaan hiekkaan tunki kaikesta suojautumisesta huolimatta joka paikkaan. Rautamalmikasan päälle tuli kaivaa itselle yöpymispaikka ja vaunun yksi kulma oli varattu vessakäyntiä varten – tosin sinne pääsemiseksi piti lähinnä kulkea kontaten ettei olisi kiepsahtanut liikkuvasta junasta yli laidan. Mutta kun rankan yön jälkeen uusi aamu alkoi kajastaa taivaanrannasta ja hiekkadyynien peittämä karun kaunis aavikkomaisema villikameleineen näyttäytyi yöllisen sysimustan verhon takaa, alkoi arvostaa tätä hetkeä ja kokemusta aivan eri tavalla.

Katso tunnelmia Mauritaniasta täältä.

4. Telttaelämää Jemenin Sokotran saarella

Jos joku kysyisi, lähtisitkö telttailemaan Jemeniin, olisi varmasti lähes jokaisen vastaus “ehdottomasti ei”. Mutta Jemenille kuuluva Sokotran saari on emomaastaan niin erillinen ja eristäytynyt, että siellä tällainen ekstremematkailu on toteutettavissa tietyin ennakkojärjestelyin. Ja tuo seikkailu Sokotralla oli kyllä vailla vertaistaan – Oli roadtripejä jeeppikaravaanilla läpi maan erikoisten maisemien, leirielämää autioilla rannoilla, lohikäärmepuiden ihailua, vaelluksia läkähdyttävässä kuumuudessa, veneretkiä delfiinien ympäröimänä, auringonlaskuja hiekkadyyneillä. Ja niin paljon kaikkea muuta! Joka päivä olin aivan mykistynyt siitä, miten ihmeellisiä paikkoja ja maisemia tuolta saarelta löytyykään. Hetkittäin oikeasti vaikutti siltä kuin olisin astunut jollekin toiselle planeetalle, niin uniikki ja erikoinen Sokotran luonto on.

Lue Sokotrasta lisää täältä.

5. Purjehdus Panamasta Kolumbiaan

Maata pitkin Panamasta Kolumbiaan kulkee lähinnä salainen rahtiliikenne viidakon läpi, mutta näiden maiden välillä on onneksi mahdollisuus matkustaa myös meriteitse. Valitsin kulkupeliksi ruotsalaisen kapteenin kipparoiman pienen purjeveneen ja astuin paattiin 7 muun matkustajan kanssa useaksi päiväksi. Ensimmäisen vuorokauden merimatka oli yhtä koettelemusta, kun kannella joutui henkensä edestä pitelemään kaiteista kiinni valtavassa pesukoneaallokossa, mutta kun pääsimme tyynemmille vesille ja seuraava aamu valkeni, avautui edessä todelliset paratiisimaisemat – oli tummanturkoosia vienosti liplattavaa merivettä, reheviä vehreitä palmupuita, valkoista hiekkarantaa. Ja noilla autioilla saarilla pääsin paistattelemaan päivän jos toisenkin aina välillä purjeveneelle matkaa eteenpäin tehden.

Lue purjehdusreissusta lisää täältä.

About Author

Seikkailumatkailija ja palkittu matkailuvaikuttaja. Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Käytynä 197/197 maata ja kaikki maanosat.

1 Comment

  • Heh, tuo rautamalmijunalla halki Mauritanian kuulostaa huikealta kokoemukselta. Tuo osa Afrikkaa onkin itselläni vielä käymättä, joten tuollainenhan voisi olla hyvä ensikokemus alueelta, jäisi ainakin mieleen! 🙂

    Reply

Leave a Reply