Guatemala – Tikalin maya-raunioilla

Pujahdan sadeviittani alle ja lähden kävelemään oppaan perässä kohti sademetsien keskellä kohoavia Tikalin Maya-raunioita. Ensimmäisenä opas kertoo pari vuotta sitten tiheisiin sademetsiin kadonneesta turistista, joten omille teilleen täällä sokkeloisessa paikassa ei kannattaisi lähteä. Vaikka taivas on pilvinen ja välillä yli pyyhkäisevät sadekuurot kastelevat sadeviittani pintaa, on Tikalissa tukahduttavan kuuma. Pitkät kävelymatkat temppeliltä toiselle ovat myös yllättävän pitkiä, ja en ihmettele yhtään, että Tikaliin tutustumiselle suositellaan varattavaksi kokonainen päivä sekä mukaan urheilutossut ja litroittain vettä.

Mutta Tikal on kaiken sen vaivannäön arvoinen, eikä se ole suotta yksi Väli-Amerikan kehutuimmista Maya-kaupungeista. Tikal oli aikoinaan maya-kulttuurin suurimpia kaupunkeja ja sieltä myös löytyy Maya-ajan korkein pyramidi, jonka sanotaan olleen entisaikojen asukkaille hengellinen keskus Tikalissa. Tikalin vanhimpien rakennusten on arvioitu olevan peräisin jopa 300-luvulta ennen ajanlaskumme alkua, mutta kaupunki kuitenkin säilyi 1800-luvulle saakka vain paikallisten tiedossa syrjäisen sijaintinsa ja kaupungin ympärille verkostoituneen vaikeakulkuisen viidakon vuoksi. Vielä tänäkin päivänä sademetsäluonto tuo haasteita raunioiden säilymiselle, kun puiden juuret luikertelevat kiviröykkiöiden väleihin ja sademetsien sammaleet valloittavat päivä päivältä enemmän pinta-alaa rakennusten pinnoilta. Vieraillessani Tikalissa, useat temppelit olivatkin entisöinnin kohteena, kun niiden loistoa yritetään varjella myös tuleville sukupolville.

Sullon sadeviitan selkäreppuuni ja lähden varovaisesti kiipeämään sammaleisia askelmia pitkin kohti pyramidin huippua. Tikalissa joidenkin rakennusten päälle saa vielä kiivetä entisaikojen tapaan, mutta moniin paikkoihin pääsy on kielletty tai kiipeämistä varten rakennettu erilliset puuportaat aiemmin sattuneiden onnettomuuksien ja kuolemantapausten vuoksi. Kivien päällä olevat liukkaat sammaleet ja lähes pystysuoraan kohoavat portaat eivät kieltämättä tuntuneet kovin turvallisilta, mutta päättäväisesti kapusin näköalapaikoille ihastelemaan edessä avautuvaa sademetsäpuustoa, jonka latvojen läpi maisemasta erottui sieltä täältä kohoavia temppeleiden huippuja. Samalla en voinut olla miettimättä, että miltähän täällä mahtaisikaan näyttää kehutun auringonnousun aikaan – ei varmastikaan ihme, että entisaikoina aurinkoa oli palvottu lähes jumalan tavoin.

Muutamien ylös ja alas nousujen jälkeen alan kiinnittämään huomiota temppeleiden lisäksi ympäröivään luontoon. Tikal onkin siinä mielessä kiinnostava kohde, että historiallisten rakennelmien lisäksi paikka tarjoaa myös nähtävää runsaan sademetsäluonnon puolesta. Alueella kasvaa useita erilaisia puita sekä sademetsän erikoiskasveja, ja sieltä täältä voi vehreiden näkymien seasta erottaa muutakin elämää. Sademetsän rehevässä kasvustossa viihtyy niin värikkäitä papukaijoja, tukaaneja kuin pienempiäkin lintuja, joiden lisäksi on tavanomaista nähdä ainakin muutaman eri apinalajin edustajia kiikkumassa temppeleiden lähistön puissa. Hyönteislajit ovat myös hyvin edustettuina alueella aina karvaisista tarantelloista värikkäisiin perhosiin, mutta myös valkonenäkarhuja ja villikalkkunoita havaitaan usein alueen metsissä.

Lähes kuuden tunnin kiertelyn ja usean vesilitran jälkeen minusta alkaa tuntumaan, että olen nähnyt tarpeekseni näistä muinaisten mayojen pyhistä maista ja rakennuksista. Ylhäältä kukkulalta otan vielä viimeisen vilkaisun kohti temppeliä numero IV, ja painan näkymän mieleeni rosoisin kiviseinämineen ja ympäröivine vihreine maisemineen.