Auringonnoususta auringonlaskuun – elämää merellä

Kaupallinen yhteistyö: Star Clippers

Yhdentoista päivän purjehdusristeilyllä ympäri Indonesian saaria pääsi nopeasti kiinni merielämän rytmiin. Millaisia päivät tyypillisesti merellä olivatkaan – aina auringonnoususta auringonlaskun jälkeiseen aikaan:

Auringonnousun taikaa aamuisin

Indonesiassa aurinko nousi klo 6 ja 6.30 välillä, ja useampana aamuna halusin pompata pystyyn jo tuolloin. Nimittäin yksi päivän parhaista hetkistä oli katsella horisontista kohoavaa auringonnousua laivan kannalle kaikessa hiljaisuudessa. Ensin pieni valonkajo alkoi valaista hämärää maisemaa, sen jälkeen meren takaa alkoi nousta esiin oranssinkeltainen pyöreä möllykkä, joka värjäsi sekuntti sekunnilta yläpuolella olevat pilvimassat utuisilla sävyillä ennen kuin muutamien minuuttien päästä oli aivan valoisaa. Auringonnousun hetkessä oli jotain maagista, jotain omalla tavallaan lohdullista voimaa, kun pääsi todistamaan uuden päivän alkamista yön jälkeen.

Aamun sarastessa Star Clipper -laivan isot purjeet olivat usein pystyssä ja seilasimme eteenpäin kaikessa hiljaisuudessa. Korviin kantautui vain purjeisiin osuvan tuulen humiseva ääni ja laivan kylkiin välillä iskevien aaltojen loiske. Mastojen natina muistutti luonnonvoimista, siitä että suotuisalla säällä pääsimme kulkemaan eteenpäin pelkästään niiden voimasta.

Aamulla etukannella ei ollut ruuhkaa matkustajista, sen sijaan paikalla hääräsi henkilökunta navigoimassa seuraavaan pysähdyspaikkaamme. Kansipojat kiristelivät köysiä ja säätivät purjeiden asentoa, kapteeni officereineen huolehti navigoinnista ja tilanteen tarkkailusta. Tätä heidän yhteistyötä oli mielenkiintoista seurata, ja pohdinkin useasti, että kuinka saumattomasti kaikki toimi. Rankkaa työtä he varmasti tekivät, kun laivaa ei voinut öisinkään jättää oman onnensa nojaan, sillä usein juuri yöaikaan matkasimme kohteesta toiseen.

Early bird -breakfast alkoi laivalla sopivasti auringon noustessa, mutta sen sijaan että olisimme ystäväni kanssa siitä sisätiloissa nauttineet, siirryimme usein kannelle isojen kahvikuppien kanssa katsomaan auringonnousun lisäksi kannella työskentelevien touhuja sekä muuten vain fiilistelemään elämää laivalla. Nuo hetket olivat myös yllättävän useana aamuna omistettu henkeville keskusteluille, joissa vilahti usein elämän unelmat. Vasta myöhemmin aamulla, kahdeksan -yhdeksän aikoihin, siirryimme aamiaisbuffetin antimien pariin ja saatoimme sielläkin istuskella hyvän tovin. Vaikka tarjolla oli todella monipuolisesti kaikkea, jo muutamassa päivässä omat aamiaisrutiinit alkoivat muodostumaan, eikä lautaselle latonut enää ihan kaikkea mahdollista. Tuoreita hedelmiä, jugurttia, mysliä ja pähkinöitä kiitos, lisäksi omelettipisteestä hieman proteiinia aamuun. Kahvikupillisia unohtamatta!

Aamiaisen jälkeen oli päivästä ja kohteesta riippuen hieman omaa aikaa joko paistatella päivää kannella tai sitten katsella lähestyvää rantaviivaa. Miltähän tämän päivän kohde näyttäisikään? Minulle ja ystävälleni omaksi tukipaikaksi muodostui laivan takakansi, jossa oli rauhallisempaa kuin etukannella. Maisemien fiilistelyn lisäksi kävimme usein samalla läpi tulevaa päivää ja mitä haluaisimmekaan tehdä uudessa kohteessa. Vai viettäisimmekö sittenkin päivän vain kannen aurinkotuoleissa löhöillen?

Aamupäivisin kovalla kulutuksella oli myös päivän ohjelma -lappunen, joka ilmestyi hyttiimme aina edellisenä iltana. Siitä löytyi kaikki info päivää varten, kuten päivän ohjelma, aikataulu rantautumisille ja takaisin laivalle tuloon sekä toki tietoa kohteesta, mutta myös yksityiskohtia purjehduksestamme. Unohtamatta kauniita purjehdukseen ja merielämään liittyviä lausahduksia ja sanontoja.

“A ship is called a she because there is always a great deal of bustle around her; there is usually a gang of men about; she has a waist and stays; it takes a lot of paint to keep her good-looking; it is not the initial expense that breaks you, it is the upkeep; she can be all decked out; it takes an experienced man to handle her correctly; and without a man at the helm, she is absolutely uncontrollable. She shows her topsides, hiders her bottom and, when coming into port, always heads for the buoys.”

Päivät kuluivat eri saarilla

Usein aamupäivisin noin klo 10-12 maissa olimme uudessa kohteessa ja rantautuminen saattoi alkaa. Koska vierailimme usein hyvin pienillä saarilla, purjevene ankkuroitiin aina merelle, josta tehtiin rantautumisia päivästä ja kohteen olosuhteista riippuen. Oranssi pelastusvene laskettiin mereen ja se kuljetti matkustajia laivan ja rannan välillä. Useimpina kertoina pelkällä pelastusveneellä ei kuitenkaan päässyt rantaan saakka, niinpä apuna oli pienet kumiveneet, joilla viimeinen pätkä taitettiin. Joskus kyseessä oli aikamoinen wet landing, eli kumiveneestä pompattiin kahluusyvyyteen, mutta ystävällinen henkilökunta auttoi tilanteessa kuin tilanteessa.

Päivät kuluivatkin yhtä meripäivää lukuunottamatta maissa. Aikaa maissa oloon oli päivästä riippuen puolikkaasta päivästä lähes kokonaiseen päivään, ja päiväohjelman saattoi rakentaa itse tai sitten osallistua laivan järjestämille retkille. Joinakin päivinä kyseessä oli pieni autiosaari, joissa pääpaino oli rennossa rantaelämässä, kun taas joinakin päivinä saaret olivat isompia ja niiltä löytyi paikallista asutusta. Yllä olevassa kuvassa pienen Wera-saaren pikkupojat soutivat puusta koverretulla kanootillaan ihmettelemään isoa purjevenettä. Olimme juuri pakkailemassa laukkuja hytissämme päivää varten kun huomasimme heidät ja vilkuttelimme iloisesti ikkunan läpi pikkupoikien kanssa.

Riippuen päivän aikataulusta ja vieraillusta kohteesta, olimme joinakin päivinä takaisin laivalla hyvissä ajoin ennen illan ohjelmaa ja tärkeintä: auringonlaskua. Tällaisina iltapäivinä merielämästä saattoi nauttia missäpä muuallakaan kun laivan kannella aurinkotuoleissa kirjaa lukien ja välillä kansilta löytyvissä uima-altaissa viilennellen. Yhtenä päivänä uskaltauduimme laivan etuosasta löytyvään verkkoon katselemaan merimaisemia hieman erilaisesta perspektiivistä. Pakko sanoa, että aluksi tuntui hieman turhan jännältä puuhalta! Laivalla olisi ollut kahtena päivänä mahdollisuus myös kiivetä mastoon, mutta en tiedä, mitä ystäväni kanssa silloin puuhailimme, kun se meni meiltä aivan ohi! Varmasti olisi ollut mastosta hyvin erilaiset näkymät laivalle!

Laivalta löytyi kaksi pientä uima-allasta, joissa peruspulikoinnin lisäksi järjestettiin niin vesijumppaa kuin sukeltajien koulutuksia. Laivalla muuten snorklausvarusteet kuuluivat kaikille matkustajille risteilyn hintaan, samoin kuin useammassa kohteessa oli mahdollista kokeilla muitakin vesiaktiviteettejä sporttitiimin opastuksella. Näitä oli mm. purjehdus, purjelautailu, kajakointi, vesihiihto ja wakeboarding. Lisämaksusta pääsi myös sukelluskouluun ja mitä upeimpiin sukelluskohteisiin.

Viimeinen vilkaisu kannelta taakse jäävään kohteeseen ennen kuin oli aika kipaista hyttiin siistiytymään pitkän päivän jälkeen ja valmistautumaan illan ohjelmaan laivalla! Miehistöllä sen sijaan kiireisin vaihe oli vasta alkamassa, nimittäin purjehdus kohti seuraavaa kohdetta.

Kun aurinko laskee, elämä laivalla alkaa

Useimmista kohteista lähdettiin eteenpäin juuri sopivasti auringonlaskun aikaan eli noin klo 18 maissa. Tätä hetkeä ei kannattanut missata, sillä silloin laivan kannella kävi aikamoinen kuhina, kun ankkureita nostettiin ylös ja purjeita viriteltiin seilauskuntoon. Matkustajat pystyivät osallistumaan tähän miehistön opastuksella, ja enpä kyllä heti keksi yhtä yhdistävää tekijää matkustajien kesken kuin vetää isolla porukalla raskasta ankkuria ylös. Samalla arvostus miehistöä kohtaan vain kasvoi, kun seurasi heidän saumatonta yhteistyötä nostaa purjeita ylös ja kiristellä niitä tuhansia köysiä mitä kannelta löytyi.

Purjeiden noston yhteydessä kannen kaiuttimista kuului aina sama mahtipontinen tunnusmusiikki, jolle ensimmäisinä päivinä hieman naureskelimme, mutta aika nopeasti pääsimme musiikin voimasta lähtemisen fiilikseen mukaan. Vieläkin kylmät väreet kulkevat kropassani muistellessani noita hetkiä, kun purjeet oli saatu nostettua ylös ja laiva eteni arvokkaasti merellä pelkän tuulen voimasta. Matkustajat olivat kerääntyneet kannelle ihailemaan tätä hetkeä, ja kuin sanomattomana sääntönä, jokainen oli aivan hiirenhiljaa. Tirautinpa yhtenä jos toisena iltana muutaman kyyneleen, jostakin ihmeellisestä päälle iskeneestä haikeudesta, mutta samalla onnellisuudesta olla juuri tässä tällä hetkellä.

Elämä merellä antoi mahdollisuuden irroittautua kunnolla arjesta ja vain keskittyä hetkeen. Varsinkin iltaisin purjeiden noustessa ja auringon laskiessa tunsin suurta onnellisuutta siitä, että olin täällä. Meri oli kokoajan läsnä jonkinlaisena rauhoittavana voimana. Useimpina iltoina juuri auringonlaskiessa mielessä alkoi pyörimään ajatuksia entisaikojen löytöretkeilijöistä, jotka purjehtivat aluksillaan maailman seitsemällä merellä luonnonvoimien armoilla ilman nykytekniikkaa. Star Clipper -purjelaivassa oli jotain nostalgista, jotain mikä sai aikaan tunteen, että olisi itsekin perusristeilyn sijaan pienellä löytöretkellä. Kannella ollessa tuuli tuiversi välillä kovastikin, ja muutamina iltoina aallot yltyivät hieman suuremmiksi – laivan keinunta kuitenkin tuntui enemmän rauhoittavalta kuin pelottavalta.

Joka päivä laivan baarissa oli oma nimikkodrinkki sille päivälle. Ystäväni kanssa tavaksi alkoikin muodostua napata kauniit cocktailit ja pientä tarjolla ollutta naposteltavaa baarista mukaan laivan kannelle auringonlaskua ihailemaan. Ja nuo hetket saattoivat venyä melkein parin tunnin mittaisiksi, kun keskustelimme elämästämme, muutoksista ja unelmista. Ehkä nämä taianomaiset maisemat olivat omiaan saamaan aikaan jonkin syvemmän liikahduksen sisällä, kuuntelemaan jotenkin paremmin itseään.

Voiko mitään kauniimpaa olla, kuin meren taa laskeva auringonlasku – vieläkään en osaa sanoa, kummasta pidin enemmän auringonnoususta vai laskusta, sillä niissä oli molemmissa omanlainen tunnelmansa. Indonesian lämpimät yöt takasivat sen, että vielä pitkään auringonlaskun jälkeenkin kannella saattoi istua ihmettelemässä merta – auringonsäteiden hävitessä maisemasta tummuvalle taivaalle kohosivat nopeasti lukemattomat kirkkaat tähdet. Risteilymme aikana pääsimme myös todistamaan täydenkuun pimennystä, joka tällä kertaa oli samalla harvinainen ”red/blood moon”. Muutamina iltoina laivan kannella pystyi myös osallistumaan opastettuun tähtien katseluun. Niiden perusteellahan entisaikojen purjehtijat suunnistivat merellä.

Illallinen oli katettuna laivan ravintolaan klo 19.30 – 22.00. Se oli istuva illallinen, jossa menulta saattoi valita eteensä jopa viiden tai kuuden ruokalajin yhdistelmän. Joka ilta listalla oli niin kansainvälisiä herkkuja kuin paikallisia indonesialaisia erikoisuuksia, ja illallisella tuli kyllä järjestäen syötyä joka ilta hieman liikaa, kun valinnanvaikeus iski. Illallisella tunnelma oli aina rento, eli tyylikkäistä puitteista huolimatta täällä ei ollut pelkoa pönötyksestä. Hassua oli huomata, että jo toisen illan jälkeen matkustajille alkoi muodostumaan omat pöytäpaikat ja jos joku ei tullut paikalle samaan aikaan kuin edellisenä iltana, henkilökunta (ja kanssamatkustajat) alkoivat jo huolestumaan. Laivalla matkustajista pidettiin kyllä äärettömän hyvää huolta ja palvelu oli taatusti henkilökohtaista!

Illallisen jälkeen saatoimme siirtyä kannella olevaan Tropical-baariin tai sisätiloista löytyvään Piano-baariin istuskelemaan. Jokaisena iltana laivalla oli jotain pientä ohjelmaa aina matkustajien välisistä kilpailuista Talent Show:hun ja erilaisista tietokilpailuista karaokeen sekä yhtenä iltana järjestettyyn upeaan indonesialaiseen tanssiesitykseen. Olipa muutamana iltana pienet teemabileet merirosvoina, kapteenin illallisin ja white partyina. Parasta illoissa oli kuitenkin tutustua ei pelkästään muihin matkustajiin vaan myös laivan henkilökuntaan. Useammat illat venyivätkin yli keskiyön, kun lopulta löysimme itsemme baarin tanssilattialta kokeilemassa ties mitä erilaisia tanssiliikkeitä yhdessä muiden kanssa! Kuka sanoi, että risteilyt olisivat muka tylsiä?

Risteily toteutettu yhteistyössä Star Clippers -laivayhtiön kanssa, jonka matkoja Suomessa voi varata Risteilykeskuksen kautta.