Lähden pian vuoristomaisemiin Himalajalle!

Muistatteko kun kerroin haaveistani valloittaa Himalajan vuoret ja vähän ajan päästä totesin surullisena, että unelma voisi olla itselleni turhan kaukainen, vaikka sitä kuinka haluaisin. Nimittäin sain kuulla tuolloin asiantuntijoilta, etteivät rikkinäiset polveni kestäisi parin viikon raskasta ylös ja alas vuoren rinteitä kulkevaa patikointia Annapurnan näköalareittiä tai vieläkin huimempiin maisemiin aina Everest Base Campiin saakka. Pari päivää nieleskelin pettymystäni, mutta sitten sisuunnuin. Vielä joku päivä minä kiipeäisin vieläkin korkeammalle, aina lähes 6500 metrissä sijaitsevalle Mera Peakin huipulle saakka!

Se vaatii vain sisua

Nimittäin teidän tsemppilauseiden ja suositusten pohjalta päätin sohvalla makaamisen sijaan ottaa härkää (tai lehmää) sarvista kiinni, ja alkaa tekemään unelmani eteen töitä. Löysinkin suositustenne perusteella itselleni täydellisesti sopivan personal trainerin, joka omien loukkaantumisiensa vuoksi oli perehtynyt läpikotaisin juuri itsenikin potemaan polvivaivaan. Alku kuntoutumisessani oli lupaava, mutta sitten tuli kesä ja loma ja matka, ja yllättäen en löytänytkään itseäni enää niin usein tekemästä minulle suunniteltuja kuntoutusliikkeitä. Nyt kuitenkin lomalta kotiin palattuani olen tehnyt ryhtiliikkeen myös tämänkin osa-alueen suhteen, ja muutamien viikkojen jälkeen kehitys on ollut huimaa! Polveni eivät kipuile kuten ennen, päinvastoin jalat tuntuvat kestävän yhä enemmän rasitusta. Olenkin nyt päivä päivältä motivoituneempi en paitsi kuntouttamaan polviani vaan myös pitämään itsestäni parempaa huolta – on sitten tavoitteena matkaunelma vuorenhuiputuksineen tai ylipäätään vain kunnon ylläpitäminen. Mutta sitä en osannut personal traineria palkatessani arvatakaan että Himalajan lumihuippuisten vuorten näkeminen tulisi vastaani jo näin pian.

Universumi vastasi Intia-kuumeeseen

Siinä missä omat ajatukseni olivat aina olleet Nepalin patikointipoluilla, en ollut ajatellutkaan, että Himalajan vuoristohan yltää myös Intian puolelle saakka. Purjehdusseikkailulla Indonesiassa ollessani, kun yhtänä myöhäisenä iltana olin heittäytynyt intialaisen punjabitanssin opettelun pyörteisiin laivan intialaisten työntekijöiden opastamana, oli sähköpostiini kilahtanut viesti. Siinä luki, että olisin lämpimästi tervetullut tutustumaan Intian Himalajan tarjoamiin vuoristoseikkailuihin, jos niiden kokeminen minua vain yhtään kiinnostaisi. Viestillä ei ollut mitään liittymäpintaa siihen, että punjabitanssini sujui niin hyvin, että opettajat kysyivät, olinko kenties aiemminkin tanssiaskeleita opetellut. Eikä myöskään siihen, että edellisen Intian matkani jälkeen olen siitä saakka potenut salakavalaa Intia-kaipuuta, joka heräsi uusiin liekkeihinsä juuri tuon risteilyn aikana oppiessani yhä enemmän Intiasta.

Kutsu Intian Himalajalle tuli nimittäin tour-järjestäjältä, jonka olin tavannut blogimatkallani Bukarestiin. Yhtenä päivänä olimme jutelleet matkoista ja tuon keskustelun aikana kävi ilmi aiempi reissuni Intiassa sekä haaveeni nähdä maasta yhä enemmän, sillä tuo ensimmäinen kerta Intiassa oli jättänyt minuun kytemään ajatuksen haaveesta palata takaisin. Tuosta matkasta saakka olin katsellut Bollywood-elokuvia, kuunnellut ties mitä intialaisia listahittejä ja lukenut vinon pinon Intiaa käsittelevää kirjallisuutta. Puhumattakaan niistä lukuisista illoista, jolloin googlailin Intian karttaa ja suunnittelin, missä kaikkialla haluaisinkaan Intiassa vielä reissata. Yhtenä ajatuksena mielessäni välähti myös Pohjois-Intian maisemat rikkaine kulttuureineen, ja aloin silloin myös haaveilemaan perinteisiin punjabihäihin osallistumisesta. Kuinka upea kokemus se olisikaan viikon verran jatkuvine juhlintoineen?! Ja koska nyt yleensä olen ihminen, joka jakaa näitä pieni suuria matkaunelmiaan muille ihmisille, niin ei myöskään Bukarestissa tapaamani henkilö säästynyt tältä vuodatukseltani.

Mihin rahkeet riittävätkään

Nyt kuitenkin vajaa vuosi tuosta hetkestä, tämä tour-järjestäjä edelleenkin muisti kohtaamisemme ja kaipuuni nähdä Intiaa yhä uudelleen. Joten sähköpostiini kilahtikin kutsu tulla hänen järjestämiensä retkien mukaan viettämään pari viikkoa Intian pohjoisosissa tutustuen erityisesti sen Himalajan vuoriston alueeseen niine häkellyttävän upeine maisemineen. Arvaatte varmaan, ettei minua kovin kauaa tarvinnut mukaan houkutella, kun näin muutamat kuvat lumihuippuisista vuorista ja pienistä vuoristokylistä? Matkaohjelmasta paikkoineen en tiedä edelleenkään sen tarkemmin muuta kuin, että joka päivä ohjelmassa on patikointiretkiä niin halutessani, ja ainakin neljä päivää tulen viettämään yli 4000 metrissä. Joten tämä reissu tulee todellakin olemaan paitsi tutustumismatka yhä syvemmälle Intiaan, niin myös tietynlainen testimatka kuntoni vaelluskestävyyteen vuoristo-olosuhteissa. Onneksi reissu ei kuitenkaan tule olemaan fyysisesti lähellekään niin rankka kuin Nepalin parin viikon vaellukset. Ja kaiken lisäksi personal trainerini on näyttänyt vihreää valoa tälle kevyemmälle vaelluskokemukselle ollen tukenani virtuaalisesti koko matkan ajan (jos nettiyhteydet jossakin toimivat).

Joten nyt alkaakin vajaan kuukauden kestävä lähtölaskenta seuraavalle matkalleni – ja sen vuoksi ei kyllä voisi olla enempää motivaatiota tsempata kuntoutumisen kanssa. Tämä matka tulee varmasti olemaan seikkailu suurella s-kirjaimella!