Menu
Indonesia

Indonesia – vesiputouksia metsästämässä

Indonesian aurinko paistaa vielä iltapäivästä lämpimästi ja saa paidan liimautumaan selkään kiinni, kun askellan pieneen Moyon saareen johtavaa betonilaituria pitkin. Laiturin päässä parveilee varmaankin kaikki kylän pojat skoottereidensa kanssa halukkaina tarjoamaan matkaajille kyydin maksua vastaan saaren sisäosiin. Niihin sisäosiin minäkin olen suuntaamassa, sillä olen kuullut tämän saaren kätketyn aarteen olevan sen sademetsistä löytyvät pienet mutta sitäkin kauniimmat vesiputoukset sademetsäpuroineen. Pojat päristelevät skoottereillaan yhä lähemmäksi, ja hyvä etteivät tuupi toisiaan kumoon innokkuutensa vuoksi. Pienen hintaneuvottelun jälkeen hyppään jonossa ensimmäisenä olevan skootterin tarakalle. Noin tunnin patikointimatkan voisi toki tehdä myös jalkaisin, mutta viime päivien aikana vaivanneen flunssan vuoksi en jaksa nyt enempää helteissä hikoilla.

Skootterikyydillä sademetsän siimekseen

Lähdemme viilettämään pientä hiekkatietä pitkin kohti sademetsää. Ensin ohi vilahtavat pienen kyläraitin molemmin puolin olevat värikkäät rakennukset, mutta pian kasvillisuus alkaa ottaa vallan maisemasta.  Tien vierustoilta eteen pomppii vuohi jos toinenkin. Puristan skootterin tarakasta tiukemmin kiinni, kun tie muuttuu yhä enemmän vain pelkäksi kivenmurikoita täynnä olevaksi kinttupoluksi ja skootterin moottori murahtelee pahaenteisesti kuskin yrittäen ohjata sitä tasapainossa eteenpäin pompuista piittaamatta. Onneksi olen aiemminkin skootterin kyydissä Indonesiassa istunut, sillä muuten vauhti töyssyineen ja yhtäkkisine sivuliikkeineen olisi saattanut alkaa hirvittää. Nyt kuitenkin nautin skootterin vauhdin nostattamasta pienestä ilmavirrasta sekä ohi vilahtelevista maisemista.

Muutaman kymmenen minuutin päästä kaarramme pienelle metsän keskeltä löytyvälle parkkipaikalle ja lähden jatkamaan matkaa kuskin perässä jalkaisin. Kauaksi pientä polkua pitkin ei tarvitse kulkea, kun korviin kantautuu sademetsän äänien lisäksi vesiputouksen pauhu. Pienen jyrkänteen reunalta näen vilauksen vettä syöksevästä putouksesta ja sen alapuolella virtaavasta turkoosinvihreästä joesta. Metsäpolku kiemurtelee alas jokiuimaan, ja ympäristön kasvillisuus näyttää entistäkin vehreämmältä ja tiheämmältä. Todelliselta viidakolta. Valtavankokoiset puunrungot ovat saaneet ympärilleen tiheää aluskasvillisuutta ja siellä täällä yläpuolelta roikkuu liaanin näköisiä oksanvarsia. Kasvit kurkottelevat kilpaa jokiuomaa kohti kilpaillen auringonvalosta. Osa vanhemmista puista on pötkähtänyt jokeen muodostaen ajan kuluessa sen pohjasta hämmentävän näköisen leposijan, kuin toisen maailman, jota kirkkaan veden läpi pääsee tirkistelemään.

Vesiputouksen lumoa

Jotta pääsemme aivan vesiputouksen juureen, täytyy meidän kahlata joen yli. Puiden varjossa virtaavan joen vesi tuntuu viileältä sademetsän kosteassa kuumuudessa kun tennarini hörppäävät vettä sisäänsä. Tekisi melkein mieli pulahtaa kokonaan jokeen viilentelemään, mutta seuraan kuuliaisesti eteenpäin harppovaa mopokuskia ja toisaalta en edes tiedä mitä kaikkea joen pohjan erikoisessa maailmassa eleleekään. Muutamat askelmat ylös ja alas, ja sitten olemmekin Mata Jitu -vesiputouksen juurella. Näky on uskomattoman kaunis. Vaikka vesipuotous ei kokoluokaltaan ole iso, on sen ympäristössä kuitenkin sellaista mystistä luonnonvoimaa, jota on vaikea kuvailla. Putouksesta ryöppyävä vesimassa nostattaa ympärille sakeaa vesihöyryä, jonka läpi siiviloityvät auringonsäteet muodostavat sinne tänne pieniä sateenkaaren palasia. Putouksen alapuolella oleva vesi on hämmentävän turkoosinvihreän väristä, sellaista ei uskoisi löytyvänkään keskeltä rehevää sademetsää. Katselen hetken aikaa hiljaisena tätä kaunista näkymää ja imen itseeni sademetsän voimaa, sen tuoksuja ja ääniä. Tunnen vesiputouksesta nousevan vesihöyryn koskettavan ihoani kevyesti ja saavan käsivarsiani pitkin kulkemaan pienet kylmät väreet.

Lopulta jatkamme hiljaisuudessa matkaa takaisin kohti skootteriparkkia, kiertäen sademetsässä vielä pienen kävelylenkin ylittäen joen toistamiseen puunrungosta tehdyn kiikkerän sillan avulla ja vain ihmetellen jokiuoman monimuotoisuutta pienine poukamineen. Haluaisin vielä jatkaa kävelykierrosta metsän siimeksessä, mutta ennen auringonlaskua kävisimme vielä lähellä löytyvällä toisella vesipuotouksella, jossa olisi tästä putouksesta poiketen mahdollisuus myös pulahtaa uimaan.

About Author

Seikkailumatkailija ja palkittu matkailuvaikuttaja. Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Käytynä 197/197 maata ja kaikki maanosat.

15 Comments

  • Emilia/Matkan varrella
    26.8.2018 at 16:38

    Kivasti kirjoitettu teksti! 🙂 Rakastan vesiputouksia, niissä on jotain käsittämätöntä voimaa ja kauneutta. Tällainen sademetsäretki olisi ihana joskus tehdä!

    Reply
    • Anna-Katri
      1.9.2018 at 18:41

      Sademetsät ja varsinkin niiden keskeltä löytyvät vesiputoukset voivat kyllä olla lumoavia kerrassaan!

      Reply
  • Anna | Muuttolintu.com
    26.8.2018 at 22:23

    Oi kun kuulostaa ihanalta paikalta! Siis miksi en ole koskaan kuullut tästä saaresta ennen? Tulit aas semmoinen tunne, että Indoihin tulee lähdettyä vielä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      1.9.2018 at 18:41

      Tuo on niin pieni saari keskellä jossakin, ettei varmaankaan sinne moni turisti ihan suoralla reitillä eksy. Indoihin kaipuu on tälläkin kova! ?

      Reply
  • Eve, Jetlaggies
    27.8.2018 at 14:15

    Vesiputousten lumo vie mennessään <3 Upeasti olet saanut vangittua valon ja veden leikin tiheän viidakon keskellä. Ja ihan hyvä, ettet jäänyt pohtimaan joen pohjan öttiäisiä. Sademetsäretkillämme Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa on ollut kaikkein viisainta olla ajattelematta liian pitkälle, sillä aikamoisia örrimörrejä noissa paikoissa asuu. Ainakin itseltäni moni kahlaus olisi voinut jäädä tekemättä, jos olisin tiennyt niistä kaikista:D:D

    Reply
    • Anna-Katri
      1.9.2018 at 18:40

      Vesiputoukset ovat kyllä luoksensa kutsuvia, jollakin omalla lumoavalla tavallaan. Oli kyseessä sitten iso tai pieni putous. 🙂 Ja tuo on niin totta, ei kannata liikaa päätä vaivata turhilla ajatuksilla sademetsäöttiäisistä. Helpommalla pääsee ilman. 😀

      Reply
  • Karri
    28.8.2018 at 12:19

    Sulla oli kyllä varmasti suurenmoinen & ihastusmatka Indonesian sademetsissä. ?
    Itseeni kiinnitti jo skidinä huomion ex-Zairen sademetsien suureellinen vihreys & luonnon monimuotoisuus. ? Mut ikävää nykyisen Kongon Demokraattisen Tasavallan hirveät sodat 2000-luvulla. ?
    Mut ehkä jossakin toisessakin Africassa maassa on yhtä kauniit sademetsät?
    Voi kun pääsis vielä joskus sademetsämatkalle jhkn African maahan. Rakastuisin kyllä varmasti sademetsäluontoon & vihreyteen ?.
    Kaiken lisäksi tulisi tuettua jtn köyhää African maata. ? Rakastaisin varmasti myös Indonesian sademetsäluontoa ?, mut Africca vaan olisi lähempänä saavutettavissa. Pidetään peukkuja, että me halukkaat päästään sademetsään vaeltaa ? ? ?

    Reply
    • Anna-Katri
      1.9.2018 at 18:38

      No samat intressit itsellänikin on pienenä jo olleet, muistan keräilleeni jotain wwf:n kortteja ja selanneeni karttapallolta mitä ihmeellisempia kohteita. Sademetsissä on kyllä ihan oma houkutuksensa! Oletko muuten lukenut postaukseni Ugandasta ja Ruandasta – niissä on omalla tavallaan ihan huikean upea sademetsäympäristö, ja kaiken päälle vuorigorillat.

      Reply
      • Karri
        2.9.2018 at 00:04

        Kiitos vinkistä. Käyn lukemassa jatkossa postaukset Ugandasta & Ruandasta. Mutta saatan joutua malttamaan noihin maihin pääsyä vielä joitakin vuosia. Ehkä se West-Africa on se realistinen seuraava tavoite African osalta. Kenties

        Reply
  • Travelloverin Annika
    29.8.2018 at 18:20

    Voi että tuota vihreyttä! Voin melkein tuntea iholla myös sen kuumuuden ja kosteuden tuolla. Vaatteet liimautuvat ihoon, ylähuulesta saa alkaa kuivata pisaroita. Jaan saman innostuksen putouksiin. On sanottava, että eiväthän ne nyt ihan hirmuisesti toinen toisistaan poikkea, jollei puhuta maailman suurimmista ja kuuluisimmista, mutta silti niiden luokse on aina rämmittävä ties mitä kinttupolkuja ja kuulosteltava, milloin pauhu alkaa kuulua. Ovat ne vaan lumoavia. Lieneekö luonnon voima vai mikä on se, mikä eniten kiehtoo?

    Reply
    • Anna-Katri
      1.9.2018 at 18:26

      Sademetsissä on kyllä jotakin omaa viehätystään, ja vesiputoukset vetävät puoleensa vaikka niitä olisi nähnyt ties kuinka monta. En tiedä mikä siinä on, ehkä jotain rauhoittavaa?

      Reply
  • Eeva / Eevagamunda-blogi
    2.9.2018 at 14:47

    Ihanasti kirjoitettu ja kuvailtu vesiputouskokemus! Itsellä viimeisimmät vesiputouskokemukset ovat täältä Andalusiasta, jossa on yllättävän paljon vehreitä joki- ja kanjonireittejä, joiden varrella saa ihastella pieniä putouksia. Parasta on juuri se, kun pauhu alkaa kuulumaan ja pian eteen avatuu suojainen lampi, jossa voi pulahtaa vesiputouksen alle. Eiväthän ne tietenkeen ole sademetsässä, mutta taltuttavat pahimman vesiputousnälän. 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      9.10.2018 at 23:18

      Kiitos, kiva kuulla että tämä matkatarina fiiliksineen oli mieleen! Joissakin paikoissa luonto kyllä yllättää – on kyseessä sitten karua kauneutta tai tällaista vallatonta vehreyttä!

      Reply
  • Satu / happytrails.fi
    2.9.2018 at 22:16

    Ja uusi juttu Indonesian tehtävälistalle. Tosin nelihenkinen perhe ei ihan noin vaan hyppää skootterin kyytiin, joten pitänee varata hyvät kengät ja kävelyintoa!

    Reply
    • Anna-Katri
      9.10.2018 at 23:19

      Yhden skootterin kyytiin mahtuu Indonesiassa kyllä koko perhe – siis jos vain rohkeutta riittää. 🙂 Ainakin noilla pienen saaren teillä ei paljoa muuta trafiikkia ollut vuohien lisäksi. 🙂

      Reply

Leave a Reply