Menu
Himalaja

Olenko Sveitsin Alpeilla vai Intian Himalajalla!?

Minibussimme kaasuttaa nykien ylös jyrkkää kapeaa ylämäkeä ennen kuin nytkähtää paikoilleen ison hirsihuvilan pääovien eteen. Mahtipontisten turvatarkastusten jälkeen saavun isoon aulaan, joka huokuu luksusmökkimäistä tunnelmaa. Ruokasalin ikkunoista avautuvat mäntymetsien peittämät kumpuilevat maisemat, joiden taustalla kohoavat Himalajan lumihuippuiset vuoret. Kun vuorten yllä leijaileva pilviverho repeää hetkeksi ja paljastaa takaansa laskevan auringon säteet, koko maisemassa vallitsevat utupilvet maalautuvat eri sävyillä ennen kuin pimeyden usva ottaa taas maisemasta vallan.

Sisäänkirjautumisen jälkeen siirryn hetkiseksi omassa rauhassani ulos luksushotelli The Khyber Himalayan Resort & Span puutarhamaiselle pihalle. Ulkona ei ole muita ihmisiä, ainoastaan pari tummanpuhuvaa korppilintua lehahtaa ohitseni, kun istahdan kivikaiteen päälle. Maisema näyttää jollakin oudolla tavalla tutulta ja silti niin erilaiselta. Voisin helposti kuvitella olevani vaikkapa Keski-Euroopan Alpeilla tai Pohjois-Amerikan pohjoisosien mäntymetsävyöhykkeellä, mutta silti jokin maisemassa erottaa sen kaikesta muusta. En tiedä, mutta jotenkin tuntuu, että maiseman etualan, mäntypuiden peittämät tasapintaiset rinteet, eivät vain korreloi taustalla kohoavien mahtipontisten Himalajan vuorten kanssa. Taustalla olevat puuttomat karun jyhkeät vuorenrinteet näyttävät siltä kuin ne kuiskuttelisivat katsojille omaa voimaansa. Ne eivät tarvitse omantunnon pönkitykseen korkeaa tai tiheää kasvillisuutta, ne lumoavat katsojan yksinkertaisella, uhoavalla voimallaan, sillä jo yhdellä vilkaisulla tajuaa, ettei näiden vuorten ja niiden ympärillä jylläävien luonnonvoimien kanssa kannattaisi leikkiä.

Luksushotellissa siitä ei sinänsä tarvitsisi välittää, sillä täältä jos mistä löytyy kaikki tai vieläkin enemmän mitä koskaan kuvittelisit Intian pohjoisosien Himalajan vuoriston juurelta löytyvän. Täällä voisi viettää päivät hulpeasti spa-osastolla pulikoiden, erilaisissa kauneushoidoissa virkistyen, monipuolisessa ravintolassa herkutellen, loungemaisessa shisha-baarissa chillaillen ja ylellisessä hotellihuoneessa rentoutuen. Mutta mitä teenkään – tunnen itseni levottomaksi. Vuoret näyttävät olevan niin lähellä, mutta silti aivan liian kaukana. Olin jo ajatellut, että täällä Gulmargissa, noin 3000 metrin korkeudessa, olisin jo ollut lähempänä noita mahtipontisia lumihuippuisia Himalajan vuoria, mutta vielä mitä. Rinteelle rakennetun sisäpihan puutarhan reunuksilla jättikokoisia pinkkejä ruusuja ihaillessani minusta kuitenkin tuntui hämmentävästi siltä, että olisin jossakin Alppien, Kalliovuorien ja Himalajan sulatusuunissa, osaamatta kuitenkaan sanoa, millä mantereella olisinkaan.

Vaikka hotellikompleksi on överikaunis ja viihtyisä, sellainen luksusmatkailijoiden keidas keskellä karuja vuoristomaisemia, en jostakin syystä osaa ottaa kaikkea sitä yltäkylläisyyttä vastaan. Tuntuu, että olen vasta aloittanut seikkailuni täällä Pohjois-Intiassa ja vain janoan enemmän jotakin syvällisempää – lisää hengityksen salpaavia maisemia, lisää eläväisten kylien värien ilotulitusta, lisää erikoista kulttuuria, jossa muslimit, hindut ja buddhat elävät rinta rinnan, lisää tiepätkiä, joilla ei näy ristinsielua muutamia aaseja tai jakkeja lukuunottamatta. Intian Himalaja on edelleenkin näyttäytynyt minulle mystisenä ja niin etäisenä, että haluaisin jo näiden matkapäivien jälkeen laittaa sen ruotuun. Ymmärtää paremmin, missä olen ja mitä tämä koko seutu edustaakaan. Mutta täällä luksushotellissa tunnen olevani yhä kauempana siitä, vaikka upea luontomaisema alkaa heti hotellihuoneeni ikkunan toiselta puolelta.

Ehkä osa syynsä jonkinlaiseen levottomuuteeni on illan pimetessä esiin tulevalla kuulla, joka valvottaa ja pakottaa tuijottamaan itsensä myhäilevää naamaa pimeyden keskeltä. Vaikka kyseessä ei ole vielä täysikuu, näyttää se silti saavan hotellivieraissa liikettä aikaan. Eikä aikakaan, kun hiljaisuutta huokuvan hotellin syrjäiselle parkkipaikalle on pystytetty salainen tanssilattia, jonka mukulakivillä bollywood-hitit rytmittävät iltaa ja ainoana valon lähteenä toimivat kännyköiden lisäksi taivaalta mäntylatvojen välistä kelmeänä loistava kuu. Lopulta huomaan vapautuvani pidättyväisyydestäni ja mieltäni vaivaavasta jonkinlaisesta harmituksesta, ja heittäydyn rytmien vietäväksi tanssirinkiin mukaan. Hymy ottaa vallan kasvoiltani enkä enää jaksa pidätellä tanssiliikeitteni kreisiyttä vaan annan musiikin täyttää kehoni ja seuraan edelläni tanssivan intialaisen naisen vauhdikkaita liikkeitä.

* Olen matkalla mukana Goamit Adventuresin kutsumana ja sponsoroimana. 

About Author

Seikkailumatkailija ja palkittu matkailuvaikuttaja. Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Käytynä 197/197 maata ja kaikki maanosat.

18 Comments

  • Lilja
    10.10.2018 at 09:25

    Hei,
    Tämä nyt ei liity mitenkään matkaasi mutta kuitenkin tuli mieleeni, että syötkö esim Intiassa mitä vain? Olen käsittänyt että siellä on todella korkea riski saada vatsapöpö ja usein erittäin pahakin sellainen. Tiedän tuttaviani jotka matkaavat kyllä Intiaan mutta kieltäytyvät syömästä melkeinpä mitään – he ihan totta ottavat vaikka eväät Suomesta mukaan mieluummin (en tiedä miten se on mahdollista :)). Ei auta vaikka olisi luksusravintola, pöpö voi iskeä. Eikä auta vaikka kuinka käsiä desinfioisi. Onko sinulla millainen approach tähän? Tämä seikka on toistaiseksi estänyt itseäni matkustamasta Intiaan, ehkä olen ylihysteerinen mutta olisi niin kurjaa jos viikon lomasta kolme päivää menisi tiputuksessa… Muutan olen kyllä matkustellut ympäri ämpäri, pitänyt huolta hyvästä käsihygieniasta ja tietyissä maissa vältellyt niitä ruokia, joissa tiedän pöpöjen viihtyvän. Ex-miehelleni pahimmat vatsataudit tulivat juuri Intiasta sekä, yllätys tai ei, Pariisista.

    Reply
    • Anna-Katri
      10.10.2018 at 23:13

      Moikka, syön kyllä Intiassa oikeastaan aivan samalla tavalla mitä tahansa kuin muuallakin reissatessa (poislukien merenelävät mitä en vain tykkää edes Suomessa ollessa syödä). Tällä reissulla kokeilin paikallisten suosituksesta erilaisia herkkuja mitä oudoimmissa tienvarsiravintoloissa ja haarukan sijaan käytin useimmiten leipäpalaa syömiseen. Mutta toki yritin pitää käsihygieniasta huolta. Yhtenä aamuna vatsa oli kyllä hieman sekaisin, mutta parissa tunnissa siitä selvisin ja matka taas jatkui. 🙂 Edellisellä Intian reissulla v. 2013 minulla ei sen sijaan ollut mitään vatsaongelmia, päinvastoin ihastuin silloin intialaiseen ruokakulttuuriin. Joten sanoisinkin, ettei ainakaan tämän takia jättää matkaa väliin, vaikka tottakai kannattaa riessussa ollessa tiedostaa riskit.

      Reply
  • Linda
    12.10.2018 at 20:33

    Vaikea uskoa, että nuo maisemat on tosiaan Himalajalta. Ihan mielettömän näköiset! Olisi tosia hienoa päästä joskus tuolla käymään.
    Mietin tuota ruokailua Intiassa. Itsekin siellä useamman kerran käynyt enkä ole kertaakaan vatsatautia saanut. Itselle on maistunut paikalliset ruuat niin kanalla, merenelävillä kuin kasvisruoatkin. Jopa jäätelöä ja tuoreita hedelmiä on tullut syötyä. Mistä lie sitten johtuu, että toisilla se vatsatauti iskee herkemmin. Vatsataudit on inhottavia mutta ainakin mitä olen tutuilta kuullut, niin paikalliset lääkkeet tehoavat tosi nopeasti. Eli kovin kauaa vatsataudeista ei välttämättä joudu kärsimään. Suosittelen itse myös lähtemään vaikka nuo riskit toki on olemassa.

    Reply
    • Anna-Katri
      13.10.2018 at 13:47

      Odotas vain kun saan lisää kuvia tänne julkaistua, maisemat sen kun vain paranee mitä ylemmäs vuoristoon kuljemme 🙂 Ja Intiassa minäkin popsin niin hedelmiä kuin tuoreita kasviksiakin sekä jätskiä sun muuta, eikä mitään käynyt. Tosin hyvän tuurin lisäksi uskon että minulle on matkojen myötä kehittynyt myös aikamoinen rautavatsa. 🙂

      Reply
  • Elsa/Hakunamalife
    14.10.2018 at 12:00

    Terveiset täältä Nepalin puolelta Himalajaa! Eipä kuvista ensin tulisi mieleen Intia, vaan juurikin jokin alppimaa Euroopassa. Aivan ihanalta kuitenkin näyttää! Nauti?

    Reply
    • Anna-Katri
      7.11.2018 at 18:36

      Reissuasi siellä olenkin seuraillut! <3 Ja kieltämättä, nuo mäntymetsävyöhykkeet olivat kyllä aivan jotain muuta mitä Intiassa kuvittelee näkevänsä!

      Reply
  • Mirka/Reason for Season
    15.10.2018 at 11:08

    No onpas nättiä <3. Kelpais tuo kylpylä, mutta ennen kaikkea vuoret. Olen nähnyt Himalajan vain lentokoneesta käsin ja sekin oli jo huikean kaunista. Tässä alkaa tulla jo hullu Intia-kuume. Vielä joku päivä!

    Reply
    • Anna-Katri
      7.11.2018 at 18:32

      Nuo vuoret veivät kyllä omankin huomioni, ja ihan turhautti että ne olivat vielä tuolla niin kaukana. 😀

      Reply
  • Elisa-Maria
    15.10.2018 at 18:45

    Herramunjee! Kun näin nämä kylpyläkuvat, tulin ajatelleeksi, että viimeisimmästä kylpylämatkastani on vierähtänyt jo monen monta vuotta (ja noin ylellisessä kylpylässä olen tuskin koskaan ollutkaan). Intiassa viime vuonna vieraillessani ei olisi kyllä tullut heti ekana mieleen, että niin läheltä olisi löytynyt tällaisia kohteita.
    Nauti, nauti, nauti! <3

    Reply
    • Anna-Katri
      7.11.2018 at 18:28

      No älä, itse en ole mikään kylpylämatkailija, mutta kylläpä tämä paikka sai myös itseni huokailemaan noilla puitteilla. 🙂

      Reply
  • Anni|Rajatapaukset
    19.10.2018 at 13:51

    No nämä kuvat on kyllä todella kaukana omista Intian mielikuvista. Ja omista kokemuksistakin kyllä.
    En ole ikinä tajunnut että Intiassa on tuollaista suomalaisen näköistä mäntymetsää, huippua! 😀

    Reply
    • Anna-Katri
      7.11.2018 at 18:25

      Intia on kyllä niin kontrastinen maa, että huhhuh! Vaikka paljon olen reissannut, tulivat nämä mäntymetsät myös itselleni aivan yllätyksenä. 😀

      Reply
  • Anna K. - Kaukaa haettua
    20.10.2018 at 09:46

    Voi taivas miten kaunista! Mun suuri kaipuuni vuorille sen kuin kasvaa tällaisista jutuista. Hotelli on supertyylikäs, mutta toisaalta ymmärrän fiiliksesi, viekö liika luksus kauemmaksi luonnosta, vaikka tarkoitus lienee päinvastainen. Todella kauniit kuvat, taas. 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      7.11.2018 at 18:23

      Onneksi reissun kulkiessa eteenpäin majoituspaikatkin vaihtelivat laidasta laitaan – paras omasta mielestäni olikin jurttamainen teltta yli 4000 metrin korkeudessa vuoristossa. 🙂 Mutta nuo maisemat tuolla, huhhuh!

      Reply
  • Outi / Maa Quzuu
    20.10.2018 at 12:56

    Oi ja voi! Intia ikäväni sen kuin kasvaa. Ehkä vielä joskus. Minun Intiani ehkäpä näyttäytyy kuitenkin hyvin erilaisena kuin luksushotelli vuorenjuurella vaikka en pistäisi pahakseni kokea sitäkin. Mutta ehkä juuri se Intian syvyys ja mystisyys luontoineen ja uskontoineen on se, mikä sytyttää eniten. Intia on vaan niin ihana, ja samalla kamala yhtäaikaa!

    Reply
    • Anna-Katri
      7.11.2018 at 18:22

      Intiassa parasta ehkä onkin juuri se kontrastisuus – juuri siellä, missä et voisi kuvitellaakaan löytyvän luksusta, jotain sellaista tuleekin vastaan ja toisinpäin. Intia on ainakin tehnyt itseeni vaikutuksen monella tasolla, ja uskon että minullakin riittää siinä vielä monta uutta tasoa koettavaksi niistä eri paikoista puhumattakaan. 🙂

      Reply
  • Maija
    16.6.2020 at 11:20

    Jotenkin kuvista olin ihan varma, että Sveitsi kyseessä ja olin jo tulossa kirjoittamaan, että olen aina halunnut mennä Sveitsiin. Enpä tiennytkään, että Himalajalla on noin kivan näköistä ja jotenkin minun silmääni myös nuo talot ovat vähän alppityylisiä. Tuollaiset minibussiajelut ovat kyllä kivoja ja mielellään otetaan juuri tuollaisia kierroksia aina kohteissa, että näkisi mahdollisimman paljon kaikkea. Kiitos hyvästä kirjoituksesta ja tosi makeista kuvista!

    Reply
    • Anna-Katri
      14.7.2020 at 08:14

      Tuolla sai kyllä kieltämättä haukkoa henkeä noita maisemia katsellessa, niin kaunista mutta erehdyttävästi muistutti Sveitsiä! Ja kiitos kiva kuulla, että tämä juttu oli mieleinen. Himalajalta olisi vielä muutama postaus kirjoittamatta, joten ehkäpä saan tästä kannusteen kaivaa tietokoneen uumenista kuvat esille. 🙂

      Reply

Leave a Reply