Baku – kun uusi ja vanha kohtaa Azerbaidzanissa

Herään herätyskelloni ääneen 4.45 ja ihmettelen hetken unenpöpperössä pimeässä huoneessa, missä olen ja miksi ihmeessä minun täytyy herätä niin aikaisin. Sitten muistan saapuneeni edellisenä päivänä Azerbaidzanin pääkaupunkiin Bakuun, ja tuon iltapäivän kuumuus oli niin tukahduttava kaupungilla kiertelyyn, että olin päättänyt luovuttaa ja keskittää tutustumismatkani aikaiseen aamuun, jolloin olisi viileämpää. Ainoa pieni sivukäänne tässä suunnitelmassani oli vain se, että aurinko nousisi täällä kesäkuussa jo 5.15, joten ylös pitäisi ponkaista jo ennen sitä.

Kun pääsen ulos majapaikastani Old City Inn Hotellista, on vielä hämärää. Tai ehkä se johtuu siitä, että Bakun vanhan kaupungin rakennukset ovat rakennettu aivan vieri viereen ja niiden välissä kiemurtelee kapeita kujia, joille ympäröivät rakennukset luovat hämyisiä varjoja. Punaiset pelargoniat roikkuvat useammalla ikkunalla, ja jostakin vilahtaa kissa ohitseni. Joudun vähän aikaa navigoimaan kännykän kartan avulla, mihin suuntaan olenkaan menossa, sillä pelkkää kujaa eteenpäin kävelemällä voi päätyä vahingossa vanhan kaupungin toiselle laidalle. Eipä sillä, että se nyt paljoa haittaisi, sillä vanha kaupunki ei ole järin suuri – vanhojen linnanmuurien sisäpuolella olevan alueen kävelee muutamassa kymmenessä minuutissa päästä päähän.

Baku ja sen vanhankaupungin viehätys

Kun pääsen vanhankaupungin muurien vierustaa kiertävälle pääkadulle huomaan auringon jo levittelevän säteitään muurissa olevien kolojen raoista. Kaikkialla on aivan hiljaista. Poissa on edellisen illan markkinamainen kuhina, kauppiaiden itämaiset kojut lentävine mattoineen sekä ravintoloiden täydet terassit vesipiippuineen. Kun kadulla ei tarvitse väistellä vastaantulijoita, huomaan katseeni kiinnittyvän yhä enemmän vanhan kaupungin yksityiskohtiin. Kaikki rakennukset vaikuttavat ensisilmäyksellä lähes samanlaisilta, samanlaisessa hiekansävyssään ehkä hieman tylsiltäkin, mutta kun niitä katsoo tarkemmin, voi niiden pinnoilta havaita erilaisia kauniita yksityiskohtia ja koristeita tai ajan luonnonkivipintoihin tuomaa kiinnostavaa patinaa.

Muuria kiertävä tie sukeltaa kaarimaisesta portista sisään ja kääntyy jyrkästi oikealle. Huomaan tulleeni vanhankaupungin päänähtävyyden, jopa 500 eaa peräisin olevan Maiden’s Towersin juurelle. Sen viereltä alkaa satoja vuosia vanha markkina-alue. Nyt paikka uinuu vielä aamu-uniaan, mutta entisaikaan se oli Silkkitien varrella oleva kiivas markkinapaikka, jossa kamelikaravaanit pysähtyivät matkallaan Kiinan ja Euroopan välillä. Pysähdyn katselemaan aamuauringon säteiden leikkiä rakennusten pielissä, ja samalla huomaan vanhankaupungin moskeijan takaa pilkistävän Bakun tunnistettavimman monumentin, kolmen modernin pilvenpiirtäjän muodostamat liekkitornit. Ne erottuvat vanhan kaupungin pehmeän luonnollisesta lähimaisemasta kuin joinakin skifi-elokuvan mustekalan lonkeroina, sellaisina irrallisina palasina, jotka eivät näytä kuuluvan maisemaan ellei tietäisi olevansa Bakussa – kaupungissa, jossa vanhankaupungin muurien ulkopuolelta alkaa moderni, jopa näyttämishaluinen kaupunkielämä.

Baku on kuin eri kulttuurien sulatusuuni

Päivällä käyn Bakun modernilla puolella ja sen trendikkäillä ostoskaduilla, lähinnä ilmastoitujen kahviloiden perässä, ja samalla tarkastelen kaupunginosan pariisilaista ilmettä romanttisine valurautaparvekkeineen ja kansainvälisine luksusputiikkeineen. Jollakin tavalla Baku hämmentää kaikessa kontrastisuudessaan, välillä ei tiedä missä maanosassa tai kaupungissa on, kun Bakun sulatusuunissa ovat vuosisatoja kohdanneet niin ottomaanien, persialaisten, arabien, venäläisten kuin muidenkin kulttuurit. Uuden kaupungin puolelta siirryn laskevan auringon perässä alkuillasta Bakun tunnetulle, kilometrejä pitkälle olevalle rantabulevardille, jonne sekä paikalliset että turistit näyttävät kokoontuvan iltaa istumaan. Vaikka merimaisema on auringonlaskun aikaan kaunista katseltavaa, olen salaa tyytyväinen kun aurinko on laskenut ja pääsen siirtymään takaisin vanhaankaupunkiin sekä imemään itseeni yhä uudelleen sen menneen ajan taikaa. Se on paikka, jossa viihdyn parhaiten.

Kipitän muurien sisäpuolelle ja istahdan kukkakuosisilla pöytäliinoilla varustetun ravintolan terassille. Ystävällinen tarjoilija kiikuttaa eteeni ruokalistan, mutta hämmentyy aluksi kun pyydän häntä kertomaan hieman azerbaijanilaisista ruuista. Häpeillen nimittäin myönnän, että ennen maahan tuloa olin kyllä ollut perillä maan viineistä, mutta perinneherkkuihin tutustuminen oli jäänyt. Niinpä tarjoilija pääseekin valitsemaan eteeni omia suosituksiaan, ja maistelen niitä tyytyväisenä raikasta valkoviiniä siemaillen. Pimenevä ilta on lämpötilaltaan sopiva ulkona oleiluun, eikä minulla ole kiire minnekään. Vielä pitkään jälkiruuan nauttimisen jälkeen istun vielä pöydässäni ja katselen katuvilinää. Vaikuttaa siltä, että kesäkaudella Bakun vanhakaupunki herää henkiin vasta nyt.