Bali – riisipeltojen laidalla

Istahdin tätä postausta kirjoittamaan majapaikkani Saudara Homen, tai itseasiassa huoneeni yhteydessä olevalle, valtavan kokoiselle avonaiselle terassille. Olen saanut asustella täällä majapaikan kakkoskerroksessa ylhäisessä yksinäisyydessäni, sillä tässä kerroksessa ei ole muita huoneita. Käytössäni on ison ja viihtyisän huoneeni lisäksi paikan olohuonemainen tila ja tämä suosikkipaikkani, iso terassi aurinkokatoksineen, jota reunustavat palmupuiden latvat ja niiden takaa avautuu kauniit riisipeltomaisemat. Aurinko on nyt alkanut laskemaan pellon reunaman taa, värjäten maisemat utuisen violeteilla sävyillä. Pellon laidalla olevasta temppelistä kantautuu ryhmän kaunis, loitsumainen laulu ja jos heristän korviani, kuulen myös vienossa tuulessa heiluvien tuulikellojen helinän ennen kuin sen peittää alleen kaskaiden voimistuva siritys. Hämärän laskeuduttua pellon yllä alkaa kaartelemaan lepakoita ja niiden myötä pikkulinnut piiloutuvat palmupuiden lehtien suojiin yöpuulle. Niiden olinpaikan paljastaa vain pieni, onnellista kuulostava viserrys ja palmunlehtien kahina. Myös minun on aika vetäytyä huoneeseeni laittautumaan illallista varten.

Olen viettänyt tässä kauniissa paikassa nyt kolme kokonaista päivää, ja voin sanoa, että täällä on kyllä mieli levännyt. Ei tarvitse kuin astella terassilleni ja kurkistaa riisipelloilla, ja olo muuttuu hetkessä epätodellisen tyyneksi. Muutenkin koko paikka henkii maaseutumaista kauneutta, johon oman vivahteensa antaa balilainen kulttuuri – minne tahansa katsookin, oli se sitten puutarhassa tai majapaikan sisätiloissa, näkee joka kerta uusia kauniita yksityiskohtia.

Tänään päätin ensimmäistä kertaa käydä kävelymatkan päässä olevilla Tegalalangin riisiterasseilla, sillä ovathan ne UNESCOn maailmanperintälistalla, mutta palasin äkkiä takaisin. Kuuluisat riisipellot ja niiden reunamat olivat täynnä turisteita, joita kuljetettiin paikalle bussilasteittain. Siihen verrattuna oman majapaikkani riisipelto tarjoaa vaikkakin pienemmät, mutta sitäkin autenttisemmat maisemat.

Illallisen jälkeen hipsin alakerrasta takaisin terassilleni ja yläpuolella minua tervehtii täysikuu sekä sen kylkiäisenä kimmeltävä tähtitaivas. Voiko tällainen paikka oikeasti olla totta? Tämä paikka tulee varmasti piirtymään vielä pitkäksi aikaa mieleeni, sellaisena rauhallisuuden tyyssijana, jossa voi joskus salaa haaveilla asuvansa – tiedättehän sellaisena höpsönä haaveena, joka saa hymyn huulille sillä hetkellä, mutta todellisuudessa ei olisi koskaan valmis tekemään haaveen toteuttamisen eteen ponnisteluja. Tai kuka tietää minne elämä johdattakaan vuosien varrella? Vetäydyn huoneeseeni ja sukellan sänkyä kehystävien valkoisten verhojen välistä jättikokoiseen sänkyyn. Vastapäätä olevan maalauksen Buddha kehottaa minua painamaan silmät kiinni ja näkemään unta näistä haaveista. Teen työtä käskettyä.

Huomenna kuitenkin matkani jatkuu, ja vaikka mielelläni täällä omassa rauhassa olenkin viettänyt päiviä rentoutuen, on seikkailijamieleni jo alkanut hieman kaipaamaan kohti uusia maisemia.