Saavuin Perun pääkaupunkiin Limaan suoralla lennolla Brasilian Iguazusta myöhään illalla. Auton ikkunasta vilahti tummia ränsistyneitä maisemia samalla kun kuuntelin hajamielisesti kuskin kertovan, että Limassa ei sada koskaan, vaan kosteus tulee kaupunkiin ainoastaan sumun muodossa. Kaupunki vaikutti isolta, jopa pelottavalta, sillä pimeydessä sen rosoisuus ja levottomuus vain korostui verrattuna aiemmin vierailemaani Brasilian suurkaupunkiin Rio de Janeiroon. Mutta Limassa en aikonut viettää kuin yhden yön, sillä aamuvarhaisella minulla oli lento kohti Perun seikkailujen ensimmäistä stoppia – Cuscoa.
Inkojen imperium
Cusco oli aikoinaan Inkojen imperiumin pääkaupunki, mutta nykyisin se palvelee turistien välipysäkkinä ennen suuntaamista kohti Perun suurinta ihmettä – Machu Picchua. Jopa 3 600 metrin korkeudessa Andien vuoristossa sijaitseva kaupunki näyttää samantien turisteille maan mahtipontisuuden, sillä lento merenpinnan tasolta Limasta Cuscoon saa lähes jokaisen matkalaisen kärsimään jonkinasteisesta vuoristotaudista nopean korkeusvaihdoksen vuoksi. Osa joutuu palaamaan takaisin alempiin ilmanaloihin, osa pääsee jatkamaan matkaa kohti Machu Picchua. Cuscon korkeutta ei kuitenkaan paljaalla silmällä pysty havaitsemaan, sillä kaupunki on rakennettu laaksoon, jota reunustavat vieläkin korkeammat Andien terävät vuorenkärjet.
Cuscossa hotellille päästyäni huomasin olevani aavistuksen väsyneempi, ja viimeistään siinä vaiheessa, kun muutaman porrasaskeleen jälkeen puuskutin kuin sadan metrin pikajuoksun spurtanneena, ymmärsin ohuen ilman alan leikkivän kuntoni kanssa. Onneksi ensimmäisenä päivänä minulla ei ollut suunnitelmissa mitään, niinpä pystyin antamaan kropalleni mahdollisuuden totutella uusiin olosuhteisiin. Hotellin respasta eteeni kiikutettiinkin heti alkuun höyryävää koka-teetä (mate de coca), jonka sanotaan helpottavan vuoristotaudin oireita. Nimestään huolimatta se on laillinen kahvimainen kofeiinia sisältävä juoma, jossa kuumaan veteen sekoitetaan koka-pensaan lehtiä ja maku on sen mukaisesti jotain vihreän teen ja yrttiteen väliltä. Tärkeintä Cuscoon päästyä kuitenkin on välttää turhaa rasitusta, niinpä lepäilin hotellihuoneessa pari tuntia ennen kuin lähdin etsimään iltapäivän lounaspaikkaa.
UNESCOn suojeleman kaupungin kujilla
Jo ensi askeleilla Cuscon vanha keskusta vaikutti olevan yllättävän idyllisen näköinen verrattuna matkalla kaupungin keskustaan näkemiini hökkelikyliin. Samalla muistin lukeneeni, että Cusco on Perun vanhin yhtäjaksoisesti asutettu kaupunki ja se löytyy nykyisin UNESCOn maailmanperintölistalta. Eikä ihme, sillä pieniä mukulakivipäällysteisiä kujia ympäröivät eri värein maalatut rakennukset ja keskustorin, Plaza de Armasin, suuren markkina-aukion ympärillä, kohosi koristeellisia rakennuksia. Yksi upeimmista oli kaksitorninen espanjalaishenkinen Santo Domingon kirkko, joka entisaikaan palveli temppelinä lukuisine kulta- ja jalokivikoristeineen. Nykyisin palatsin alkuperäistä asua ei enää ole jäljellä kuin muutaman seinän muodossa, mutta jo niitä vilkaisemalla voi hyvin kuvitella millaisessa loistossa palatsi joskus olikaan ollut. Ja samalla toki pystyi myös ihastelemaan inkojen rakennustaitoa.
Aukion ihailun jälkeen tunsin nälän kurnivan vatsassani, niinpä poikkesin pienelle sivukadulle toiveena löytää viihtyisä ravintola. Jouduin kuitenkin kipuamaan, jokaisella askeleella yhä enemmän hengästyen, pieniä portaita ylös ja alas, ennen kuin vahingossa pujahdin rosorakennuksen sisältä löytyvälle markkinakujalle. Mukaan hymyilevien mummukoiden markkinakojuista tarttui viileästä säästä johtuen alpakan villasta tehdyt villasukat ja pipo, joille arvelin olevan käyttöä myöhemmin tällä seikkailumatkalla. Kun tulin ulos, huomasin sateen alkaneen, niinpä kipitin suoraan ensimmäisenä edessä näkyvään ravintolaan säätä pakoon.
Kaiuttimista pauhasi haikea pan-huilumusiikki, kun minut ohjattiin ikkunapöytään, ja hetken menu-listaa tavailtuani tilasin eteeni espanjan alkeilla ison Alpakka-pihvin ranskalaisilla. Sillä herkutellessani pystyin hyvin tarkkailemaan ikkunan takaa Cuscon katujen elämänmenoa – ennen kuin jouduin itse tarkkailun kohteeksi. Ikkunan ulkopuolelle kerääntyi ensin pikkupoikia vilkuttelemaan vaalealle suomalaiselle nauruaan pidetellen, mutta kohta ikkunan takana oli niin teinipoikia kuin harvahampaisia papparaisia minulle vilkuttelemassa. Heidän lomasta kiinnitin huomion myös värikkäisiin ponchoihin kääriytyneisiin naisiin, jotka riskillä otteella kantoivat selkään kiinnitetyissä huiveissa niin lapsia kuin päivän ostoksia. Illallisen jälkeen kävelin pienimmästäkin ponnistuksesta hengästyneenä takaisin hotellille, ja taisinpa ottaa lähes 10 tunnin yöunet ennen aamua, jolloin olikin aika suunnata kohti Machu Picchua.
No Comments