El Nido – Etsivä löytää

Filippiinien matkaa suunnitellessani, oli minulle ainoastaan yksi kohde ylitse muiden selvillä: Donsol Bay ja snorklaushetki valashaiden kanssa. Sen jälkeen mielessä pyöri ajatuksia valkohiekkaisista paratiisisaarista palmupuineen ja turkoosin värisine laguuneineen. Googlaustuokioiden jälkeen Palawanin saari vaikutti olevan juuri tällainen, erityisesti sen pohjoisosien El Nido. Lisäselvitykset osoittivat kuitenkin, että vieläkin upeammat maisemat olisivat El Nidosta kauempana pohjoisessa, Coronin saarelle mentäessä. Tuolle kaukaiselle saarelle pääsisi El Nidosta useamman päivänä saarihyppelyretkellä, jonka jälkeen saaren pieneltä lentokentältä voisi lentää eteenpäin. Innoissani aloin laatimaan matkasuunnitelmaa Palawanille ja Coroniin, mutta matkaystäväni rajatuista matkapäivistä johtuen alkoi uhkaavasti näyttää siltä, etteivät päivät riittäisikään, ellei sitten haluaisi matkamme alkupätkää puolijuosta paikasta toiseen. Kun vielä luin varoittavia esimerkkejä Coronin peruuntuneista toureista sekä viivästyksistä sääolojen muutosten vuoksi, päätimme yhteistuumin jättää Coronin valloittamisen toiseen kertaan.

Turistikohteen kääntöpuoli

Tällä kertaa meidän oli siis tyytyminen ainoastaan Palawanin saaren houkutuksiin, josta Port Barton väläyttikin jo matkan aluksi saaren parhaita puolia. El Nido oli sen sijaan hieman laimeampi mitä muiden hehkutukset paikasta olivat antaneet ymmärtää. Toki omaan mielentilaan varmasti vaikutti yö kauhujen bungalowissa heti aluksi, mutta kyllä siitäkin huolimatta El Nido on mielestäni kaukana niistä upeista paratiisipaikoista, joissa olen matkaillut: El Nidoa reunustavat pitkät hiekkarannat, mutta ne (erityisesti Corong Corong -rannan poukamasta alkava pitkä hiekkaranta) ovat roskaisemmat kuin mitä olen missään nähnyt. Paikalliset viskoivat hökkeliensä piharantaan kaikkea mahdollista roskaa ja turistit toki kantoivat oman kortensa kekoon vedessä kelluvine juomapulloineen. Pienellä siistinnällä ja asennemuutoksella nämä paratiisirannat heräisivät varmasti uudelleen kukoistukseen, mutta meno paikan päällä näytti siltä, että huonompaan suuntaan ollaan vain menossa. Kyllähän El Nidossa päivänsä saa kulumaan rantaravintoloissa notkuen ja beach partyissä ravaten, mutta maisemien perässä täytyy matkata kauemmas.

Paratiisirantojen perässä

Yhtenä päivänä otimmekin alle privaattiveneen, jolla pääsimme kiertämään omassa rauhassa El Nidon ympäristön Bacuit-saaristoa. Kohteita valitessa iski valinnan vaikeus: oli secret beachiä, hidden beachiä ja ties mitä muuta paradise beachiä, joista sitten yritimme koota sopivan kombon. Itse toivoin vain pääseväni näkemään sen palan paratiisiä, josta El Nido on kuuluisa, rannan nimellä nyt ei ollut niin suurta merkitystä.

Pieni puinen vene puksutti määrätietoisesti eteenpäin, ja tämän tästä sen sivuilla olevat tukipuut nostivat vedestä aaltoryppäitä päälleni. Ei haitannut – vesi oli lämmintä kuin mikä, ja ympärillä maisemat sen kuin vain paranivat entisestään. Turkoosinvihreästä vedestä nousi tummanpuhuvia piikkimäisiä karstikallioita, joista osaa peitti vehreä kasvusto. Kallioiden väliin oli muodostunut pieniä valkohiekkaisia rantapoukamia, ja näitä eristyneitä kauniita rantakaistaleita katsellessa mielessä heräsi eloon ties mitkä Robinson Crusoe -tarinat. Samalla myös huomasin mielessäni häivähtävän ajatuksen, kuinka ihana olisi vierailla aivan kahden kesken, sen someone specialin kanssa, tällaisella omalla pienellä rannalla…

Viimeistään siinä vaiheessa kun vene kaarrettin parkkiin omalle hiekkarannalle kalliotörmäiden väliin, annoin El Nidolle anteeksi sen romuluisen kylän rupuiset rannat. El Nidossa se todellinen paratiisi löytyisi kauempaa, täytyisi vain lähteä etsimään sitä omaa palaa paratiisistä. Ja kun vielä lounaan jälkeen veneemme lipui hiljaa upeaan laguunin, olin myyty: kirkkaan turkoosi merivesi kimmelsi auringossa kuin jalokivi konsanaan ja sen läpi pystyi näkemään veden pohjaan saakka. Vedestä nousevat tummanpuhuvat kalliojyrkänteet loivat suojaiselle laguunille lähes maagisen tunnelman, oli kuin olisi saapunut keskelle luonnon omia elokuvalavasteita. Otin mukavan lököttelyasennon veneen tukipalkin päältä ja annoin käteni koskettaa veden lähes tyyntä pintaa. Vesi tuntui hurjan lämpimältä. Suljin silmäni ja tunsin auringon lempeiden säteiden hellivän ihoani. Ajantaju tuntui katoavan kelluessani vesirajassa, mutta nukahtamisen sijaan pakotin silmäni auki, jotta voisin ihailla viimeiseen asti tätä kaunista näkyä.