Gambia – kauniiden rantojen kääntöpuoli

Kun syyspimeydet iskivät Suomeen, löysin itseni päivystämästä useampina iltoina äkkilähtösivustoilla. Kun lopulta huomasin tarjolla olevan Gambiaan lähes naurettavan edullinen lento-hotellipaketti, päätin sen enempää miettimättä varata loman juuri sopivasti joulun alle. Halusin jonnekin lämpimään, ja koska Afrikka on kiistatta suosikkimaanosani, ajattelin Gambian olevan juuri sopiva äkkilähtökohde tähän hätään. Kun liput saapuivat sähköpostiini aloin kuitenkin hieman epäröimään matkavaraukseni kanssa – Gambiasta mieleeni nimittäin alkoivat nousta ne lehdissä näkyneet artikkelit rantapojista ja varttuneemmista naisista. Kauhistuneena jo mietin, että mitähän läheiseni ajattelevat, kun lähden yksin matkalle tällaiseen kohteeseen. Vaikka seikkailujen perässä maailmalle usein suuntaankin, en kuitenkaan ollut vailla sellaisia seikkailuja. Päätin kuitenkin pää pystyssä kertoa niin tutuille kuin tuntemattomillekin minne olin matkalle lähdössä, ja samalla lupasin itselleni karistaa ennakkoluuloni syrjään ennen matkaa.

Gambiassa aurinko oli laskemaisillaan, kun nopeasti kävin viemässä tavarani hotellihuoneeseen ja vaihdoin rennompaa vaatetta päälle. Ajattelin ensimmäisen matkaillan kunniaksi suunnata rannalle ihastelemaan auringonlaskua ja käydä samalla illallisella jossakin rennossa rantaravintolassa. Kun astuin hotellin ovesta ulos, ryntäsi luokseni luihun näköinen pipopäinen poika kyselemään ties mitä kysymyksiä. Hieman häkeltyneenä kävelin eteenpäin, kunnes kohtasin jo seuraavat huutelijat. Jotkut lähtivät sinnikkäästi kävelemään perääni ja yrittivät saada keskustelua aikaan, vaikka kohteliaasti sanoin ei kiitos, ja että haluan olla rauhassa. Kiristin tahtiani kuvitellen ainakin siten karkoittavani osan hännystelijöistä, mutta turhaan. Joka kojun kulmalta, palmupuun takaa ja ravintolan ovelta hyökkäsi seuraava jutustelija. Ahdistus alkoi iskemään, kun en edes tiennyt mitä nämä ihmiset oikein halusivat. Osa toki yritti selvästi myydä jotakin, mutta osa tuntui hakeutuvan seuraani vain juttelemaan. Vaikka mieleni teki huutaa kovaan ääneen, että jättäkää minut rauhaan, tyydyin kohteliaasti ja yksisanaisesti toistamaan samoja sanoja. Ei kiitos.

Hammasta purren päätin, etten kääntyisi rantapoikien takia takaisin hotellille, vaan suuntaisin rannalle niin kuin tarkoitukseni olikin. Rantakävelystä tai auringonlaskusta en kuitenkaan osannut sen enempää nauttia, ja korvat luimussa suuntasin lopulta pienen kävelylenkin jälkeen takaisin hotellille. Istahdin uupuneena allasbaariin selaamaan netistä tietoa, kuinka Gambian rannoilla saisi olla rauhassa.

Seuraavana aamuna suuntasin takaisin rannalle aamukävelylle, ja saman toistin myös illalla. Olisi sääli jättää nauttimatta näistä kilometreittäin jatkuvista pehmeän hiekan peittämistä rannoista pelkästään rantapoikien takia. Otinkin tavaksi tehdä kävelylenkin joka päivä. Jo parin kävelylenkkini jälkeen huomasin saavani olla enemmän rauhassa, ja toisaalta minusta tuntui, että osasin paremmin torjua lähestymisyritykset. Paras tapa oli vain sanoa ” No thank you”, ja jatkaa itsevarmasti matkaa.

Silti jaksoin kummastella rannan touhuja. Olen kuitenkin matkaillut yksin ties missä maissa, joissa kaupustelu- ja jopa kerjäämiskulttuuri kukoistaa (esim. Intiassa ja Egyptissä), mutta vasta nyt kohtasin ensimmäistä kertaa sen näin iholle tulevalla tavalla. Kuitenkin, kun reissasin Gambiassa rannan turistialueiden ulkopuolella, sain olla aivan rauhassa – kuten normaalistikin matkaillessani. Jäinkin miettimään, mitä kaikkia lieveilmiöitä turismi voikaan saada aikaan. Gambia on kaunis ja ystävällinen maa, mutta rantojen liian innokkaat kaupustelijat ja jutustelijat tekevät hallaa koko maalle, sillä suurin osa matkailijoista näkee hotellikompleksiensa lisäksi vain tämän rantaelämän, mikä on kaukana normaalista gambialaisesta elämänmenosta.

Mutta ne Gambian rannat. Ne ovat ehdottomasti yksi maan kauneimpia paikkoja. Hiekkarannat jatkuvat silmänkantamattomiin, mutkitellen poukamasta toiseen, ja rantaviivan tuntumassa palmupuut kohoavat korkealle huokaillen trooppista tunnelmaa merituulen osuessa niiden vehreisiin lehtiin. Aamulla merivesi vetäytyy kauemmas ulapalle ja paljastaa altaan sileän pohjan, jota pitkin pääsee aamukävelylle niin pitkälle kuin vain rantaviivaa jaksaa kulkeakaan. Illalla taas nousuvesi täyttää rannan pienet, lähes kuivuneet lampareet, joiden matalikosta laskeva aurinko heijastaa sävyjään takaisin ylöspäin muodostaen näin lähes epätodellisen näyn.

Auringon painuessa horisontin taa rantaravintoloissa sytytetään lyhdyt palamaan ohjaten nälkäiset matkalaiset gambialaisten herkkujen ääreen. Taustalla meren aaltojen pehmeä pauhu sekoittuu rentoon afrikkalaiseen Djembe-rummun rytmiin. Ottaessani huikan kylmää JulBrew:tä, hyräilen tuttujen laulunsanojen mukana ja annan Gambian rantamyyjille anteeksi huonon ensivaikutelman:

Tsamina mina eh eh
Waka waka eh eh
Tsamina mina zangalewa
This time for Africa.