Yhden yön miniloman Tallinnassa kruunaa ehdotottomasti ihana hotelli vanhan kaupungin kulmilla. Sellainen vanhasta arvorakennuksesta löytyvä, hillittyä luksusta huokuva majapaikka olikin mielessäni, kun aloin selailemaan majoitusvaihtoehtoja viikonlopun viisitilleni Tallinnaan ystäväni kanssa. Järkytys oli kuitenkin melkoinen, kun varaussivuilla suurin osa hotelleista oli loppuunmyytyjä kyseisenä viikonloppuna ja jäljellä oli lähinnä apartments-tyylisiä majoitusratkaisuja – ja osa niistä, no, ei kovin imartelevilla kuvilla varustettuina. Tai sitten kiinnostavimmissa hotelleissa hotellihuoneet olivat poskettoman kalliita, ja vaikka kuinka matkailusta pidänkin, en missään nimessä ole valmis matkoillani sijoittamaan yhteen hotelliyöhön montaa sataa euroa. Sillä rahallahan nappaisi jo lennot Etelä-Euroopan kaupunkikohteisiin…
Pari vuotta sitten Tallinnassa vieraillessani yövyin *, joka oli mielessäni yöpaikaksi myös tälläkin kertaa. Sieluni silmin jo näin, kuinka ystäväni kanssa tepastelemme viihtyisässä putiikkihotellin hotellihuoneessa kylpytakit ja aamutossut päällä kuohuvaa siemaillen. Ison, lähes spa-maisen kylpyhuoneen pöydälle olisi kasattu kosmetiikkapurkki jos toinenkin, kun laittautuisimme iltaan rennon musiikin soidessa taustalla. Välillä saattaisimme istahtaa isolle ikkunalaudalle katselemassa vanhan kaupungin katujen vilinää ja vilkutella hihitellen ohi kulkeville komeille miehille… Illan pimetessä suuntaisimme aivan hotellin kulmalta alkaville pikkukujille etsimään kiinnostavia ravintoloita ja yön nukkuisimme tyytyväisinä hotellin valkoisissa lakanoissa. Aamussa parasta olisi ehdottomasti pitkän kaavan kautta nautittu superaamiainen hotellin kauniissa ravintolasalissa, samppanjaa siemaillen tietenkin.
Pettymykseni olikin suuri, kun huomasin hotellivaraussivustolla pyöriessäni * olevan kyseisenä viikonloppuna jäljellä enää muutama huone, ja niistäkin olisi saanut pulittaa lähemmäs 500 € yöltä. Jos olisin ollut aiemmin liikkeellä, olisin saanut kivan kahden hengen huoneen alle 150 €. Harmitti ihan suunnattomasti! Nyt jouduin siirtämään yöpymishaaveeni Savoyssa seuraavaan Tallinnan matkakertaan ja tyytymään niihin apartments-tyylisiin majapaikkoihin… Olkaa te viisaampia ja varatkaa majoitus hyvissä ajoin Tallinnaan, jos mielessä on jokin tietty suosittu hotelli!
* Sisältää mainoslinkkejä
10 Comments
Teija / Lähdetään Taas
3.9.2017 at 11:07Tuo on niin tuttua! Tällä hetkellä meillä on Roomasta varaamatta hotelli, vaikka matkaan on enää muutama hassu viikko aikaa. Hotellit täyttyvät, mutta suunnitelmamme eivät ihan vielä ole lyöty lukkoon, kun odottelemme lähiseudun viinitilan varaustilannetta, josko jäisimme sinne sittenkin yöksi tai pariksi. Pian olemme tosiaan siinä tilanteessa, että hotellit on täynnä tai sitten aivan järjettömän hintaisia. Saa nähdä miten meidän käy.
Anna-Katri
3.9.2017 at 12:41Pidän peukkuja että löydätte vielä sopivan paikan kunhan matkasuunnitelmanne varmistuu. Rooma on varmasti ihana, ja ei niin syksyinen kuin mitä Suomessa jo on. 🙂
Katariina
5.9.2017 at 23:34Toi on niin totta, että monesti hotelleja ei tule varattua hyvissä ajoin, vaikka lennot kohteeseen olisi varattuna vaikka kuinka kauan etukäteen. Mikä lie laiskuus siinä sitten iskee, kun lentoliput ovat kilahtaneet sähköpostiin. Ja viime tipassa tyytyminen on sitten tosiaan siihen ja sillä hinnalla, mitä on jäljellä. Nyt syksyn Ateenan matkaa suunnitellessani toimin täysin toisin. Kun löysin mielestäni tosi kivan (putiikki)hotellin hyvään hintaan, niin varasin sen heti, vaikka lentoja ei ollut vielä edes ostettu. Onneksi sain myöhemmin varattuna järkevät lennot synkkaamaan hotellivarauksen kanssa 🙂
Anna-Katri
1.10.2017 at 20:25No sanopa muuta! Pitäisi vaan aina samantien tai vaikka jo ennenkin varailla hotelleja – ne kun usein pystyy perumaan vielä edellisenä päivänäkin.
Heidi/Himomatkaajan Turinoita
6.9.2017 at 20:02Kiitos hotellivinkistä! Tallinnassa tulee käytyä vuoden aikana muutamaankin kertaan, ja on mukava löytää uusia hotellituttavuuksia. 🙂
Anna-Katri
1.10.2017 at 20:24Tämä oli kyllä sellainen paikka, jonne palaisin samantien. Tallinna on ihana minilomakohde!
Travelloverin Annika
8.9.2017 at 16:13Tämä näyttää niin mun paikalta. Olen ajatellut ihan lähiaikoina pikkulomaa Tallinnaan. Saatanpa niin löytää itseni tuolta. Kylmä vascos lasissa, jalat pöydällä. Siellä mä nautiskelisin. Miksen ole ennen tiennyt tällaisesta ihanasta?
Anna-Katri
1.10.2017 at 20:21Tämä oli aivan mahtava paikka, tiedän että viihtyisit. Sinne siis seuraavalla kerralla! <3
Laura / RIMMA + LAURA
9.9.2017 at 11:39Ai että, näkisin itseni tuolla pikku get-away -lomalla miehen kanssa kaksin… Täytyy laittaa vinkki korvan taakse sitten, kun se tulee ajankohtaiseksi! Kiitos siis 🙂
Anna-Katri
1.10.2017 at 20:19Sinne vain, hophop! <3