Jesjesjes, ensimmäinen lento takana ja nyt odottelen täällä Kiovan lentokentän loungessa myöhäistä iltalentoa seuraavaan kohteeseen. Nimittäin Georgian Tbilisiin! Siitä asti kun palasin maailmanympärimatkalta ja aloin listailemaan uusia unelmakohteita, kummitteli Kaukasus ja sen eksoottiset maat kärkipäässä listallani. Ei vähiten siitä syystä, että erityisesti Georgia on viimeisen vuoden aikana niittänyt mainetta matkailijoiden keskuudessa upeana ja monipuolisena matkakohteena – sen vetonaula ovat varmasti häkellyttävän kauniit lumihuippuiset Kaukasus-vuoret, mutta maasta löytyy myös muita kiinnostavia kohteita aina roso-romanttisesta pääkaupungista Tbilisistä maaseutujen sympaattisiin pikkukyliin. Unohtamatta tietenkään georgialaista keittiötä, jonka maut viineistä puhumattakaan ovat olleet matkailijoiden huulilla (kirjaimellisesti).
Mutta kun aloin selvittää lentoja Georgiaan sekä vaihtoehtoja maan näkemiseen, alkoi katseeni kääntymään myös naapurimaiden suuntaan. Mikähän ihme siinä on, että minun ei tarvitse kuin avata google maps ja zoomailla jonnekin, niin alan mielessäni pyörittelemään erilaisia seikkailuja ja reittejä eri kohteiden välillä. Olenkin varmaan omimmillani tutkimassa uusia paikkoja – okei kotisohvan ja google mapsin sijaan mieluummin siellä maailmalla, sillä en vain tunnu saavan maailman näkemisestä tarpeekseni. Välillä tuntuu, että sydämeni ihan pakahtuu siihen tunteeseen, mikä valtaa mieleni kun kuvittelen itseni seikkailemassa uusissa ja eksoottisissa matkakohteissa, enkä malttaisi millään odottaa sitä hetkeä kun pääsen taas tienpäälle kokemaan ja näkemään jotakin uutta. Ja joka ikisellä reissulla se on jotakin erilaista, jotain sellaista josta talletan mieleni sopukoihin pysyvästi jonkun pienen palan, pienen muiston, joka voi liittyä niin itse kohteeseen mutta itseeni ja ajatuksiini juuri tuolla matkalla. Vielä vuosienkin päästä niihin muistoihin ja elämyksiin voi palata uudelleen, ja muistaa elävästi ne tunteet, mitä juuri siihen kyseiseen hetkeen liittyikään.
Ja juuri tällä hetkellä vatsanpohjassani lentelee pieniä perhosia, sillä vaikka matkalla olo sellaisenaan ei jännitä, on kuitenkin aina jännää päästä uuteen paikkaan ja utelias sen suhteen, mitä edessä tulee olemaan tällä matkalla. Millainenhan Georgia onkaan? Entä hostellimajapaikkani Tbilisissä? Hurmaavatko Kaukasus-vuoret minut tosissaan? Vai viihdynkö mieluummin viinilaaksoissa? Tai millainenhan on piipahdukseni Armenian puolella, pääsenkö näkemään upeita maisemia ja ripauksen paikallista elämää? Entä sulaudunko katuvilinään Azerbaijanin pääkaupungin Bakun suurkaupungissa? Vai skippaanko kaupunkielämän ja suuntaankin maan kuuluisille mutavuorille? Nähtäväksi jää mitä kaikkea seuraavat 10 päivää tulevatkaan sisältämään! En malta odottaa!
Päivittelen matkakuulumisia tänne blogin puolelle matkalta, mutta sen lisäksi yritän taas aktivoitua matkan aikana myös Instagram Storiesin puolella – hyppää siis matkalle mukaan myös siellä! 🙂
Psst. Kuvat on napattu Alppien yltä aiemmalla Slovenian matkalla, nimittäin tällä lennolla vetelin sikeitä meilkein koko parin tunnin lennon…
4 Comments
Reissu-Jani
15.6.2018 at 20:37Varaudu kuulusteluun kun menet Azerbaijaniin Armenian leimalla tai päin vastoin. Varsinkin jos leimat ovat näinkin lähekkäin. Itse jouduin Armeniassa kuulusteluun, vaikka Azerbaijanin leimasta oli yli kolme kuukautta aikaa. Tiukkaa vääntöä rajalla, ja kun vastailin hieman pidemmillä virkkeillä, niin eivät pysyneet mukana ollenkaan ja ilmeet muuttuivat vakavammaksi. Sitten päätin olla vastaamatta mitenkään tarkasti ja sana “Tourist!” oli ratkaiseva merkitys. “Welcome to Armenia, sir!” ja leima passissa oli lopputulos…
Anna-Katri
16.6.2018 at 11:35Näitä tarinoita olenkin kuullut, toivottavasti en joudu tiukempaan kuulusteluun ja pääsen molempiin maihin. Pitää pitää mielessä tuo että hoen “tourist, tourist” passiluukulla. 😀
Ann
16.6.2018 at 06:07No voi vitsi. Kyllä nyt ollaan jännän äärellä. Mitäköhän sä keksit tehdä. Menetän nyt jo yöuneni. Idiootti!!
Anna-Katri
16.6.2018 at 11:40Öö, en tainnut ihan ymmärtää kommenttiasi tai sitä, mikä postauksessani sai sarkasmin/harmituksen pintaan? Tosiaan itse olin kyllä ainakin jännän äärellä jatkolentoa odotellessani, aina yhtä kiinnostavaa päästä uuteen matkakohteeseen. Toivottavasti et kuitenkaan yöuniasi menettänyt, mutta kiva kun vierailit täällä ja ilahdutit matkani alkua kommentillasi. 🙂