Menu
Kreikka

Kreikka – lintubongarina Kerkini-järvellä

Kerkini Kerkini KerkiniTämän kesän roadtripiä suunnitellessani halusin sisällyttää matkaan edes yhden eläinbongarin kohteen, ja kun kävin reittikarttaa yhä tarkemmin ja tarkemmin läpi, huomasin matkan varrella olevan Kerkini-järven. Pohjois-Kreikassa sijaitseva Kerkini-järvi on kuuluisa lintujärvi, jossa levähtää tuhansia lintulajeja kevät- ja syysmuuttojen aikaan, mutta myös kesäkaudella järveltä voi bongata erilaisia siivekkäitä. Ja vaikka lintubongariksi ei tunnustautuisikaan, voi järvellä nauttia aivan mielettömän kauniista maisemista. Sinistäkin sinisempi järvi vaihtaa väriä taivaan sävyjen mukaan ja sen tyyneen pintaa piirtyvät niin järveä kehystävien suistoalueiden puiden, takana siintävien vuorien kuin taivaalla ohi lipuvien pilvienkin peilikuvat. Ympäriltä kuuluu vain lintujen keveää viserrystä, vaativia ruokahuutoja, nokkien kalinaa ja pulahduksia veteen.

Kerkini Kerkini KerkiniKeväällä ja syksyllä järvi täyttyy lintubongareista ja luontokuvaajista, mutta näin kesäkaudella tavallinen luontomatkailija pääsee nauttimaan kaikessa rauhassa ympärillä olevasta kauniista luonnosta. Kun veneen moottori sammutetaan ja se lipuu eteenpäin äänettömästi, kulkevat niin jättikokoiset pelikaanit kuin saalistamaan suuntaavat merimetsolaumat aivan veneen vierestä meistä aloittelevista lintubongareista välittämättä.  Täällä voisi hyvin lipua edestakaisin järveä useiden tuntien ajan rauhoittavista maisemista nauttien ja samalla luonnon näytelmiä ihastelleen. Edelleenkin jaksan ihmetellä merimetsojen ryhmäkalastusta, johon koko järven populaatio suuntasi keskipäivän aikaan. Linnut ryhmittyivät järvelle säntilliseen riviin, ja kun kokeneempien lintujen käsky syöksyyn kävi, ampaisivat linnut peräkanaa upoksiin ajamaan kaloja pintaan. Tässä vaiheessa leppoisat pelikaanitkin heräsivät päiväuniltaan ja suuntasivat mukaan järven valmiiseen buffet-pöytään.

Kerkini Kerkini Kerkini KerkiniLintubongauksen lisäksi suosittelen Pohjois-Kreikkaa matkailijoille myös paikan rauhallisuuden ja taivaallisen kreikkalaisen ruuan puolesta. Yövyin itse kaksi yötä kreikkalaisen perheen pyörittämässä pienessä majatalossa Oikoperiigitis Hotel, ja voin sanoa, että sain rahoilleni vastinetta enemmän kuin useissa monen tähden hotelleissa. Majatalosta löytyi vain muutama huone, mutta palvelu pelasi senkin edestä. Perheen äiti oli pääroolissa ruuan laittamisessa, ja voiko mikään maistua paremmalle kuin kreikkalaisessa maalaiskylässä pihaterassilla nautittu tuore kreikkalainen salaatti? Perheen isä taas vastasi vieraiden jututtamisesta ja luonto-oppaana toimimisesta kuin myös orvoksi jääneen kattohaikaran poikasen ruokkimisesta. Hänen juttujaan olisi voinut kuunnella vaikka kuinka kauan!

Vaikka Kerkinin kylä oli kooltaan pikkuruinen ja varsin eläköitynyt, tarjosi majatalon terassi seurustelupaikan niin turisteille kuin isäntäperheen ystäville. Vieraat kerääntyivä niin lounas- kuin illallisaikaan majatalon sisäpihan terassille, jossa pihapöytien ylle kaartuivat vehreät puut ja sitä reunusti kaunis välimerellinen kukkaloisto.

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailija, soolomatkailija, tiedostavan matkailun puolestapuhuja ja palkittu matkailuvaikuttaja. Kirja Menolippu kaikkialle nyt ulkona! Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

2 Comments

  • Sari
    27.7.2015 at 16:23

    Mielenkiintoista matkan jatkoa sinne! Ihmettelen, mistä oikein keksit/haet nuo fantastiset kohteet?

    Reply
    • Anna-Katri
      27.7.2015 at 23:07

      Kiitos Sari! Kohteet usein löydän joko esimerkiksi luontodokumenteissä näkemieni paikkojen perusteella, muista lähteistä joskus bongaamieni vinkkien perusteella tai sitten vain ihan googlailemalla ja google-karttaa selailemalla. 🙂 Monet luontokohteet, joissa olen käynyt, ovat sellaisia, jonne olen halunnut pitkään jo mennä ja niitä olenkin aina silloin tällöin matka-exceliini listaillut ylös. Tuo Kerkini taas löytyi aivan sattumalta kun pyörittelin matkareittiä kreikan läpi ja katselin google mapsista mitä sillä reitillä oikein olisikaan. 🙂

      Reply

Leave a Reply