Kiitos Durban – Seuraavaksi Kapkaupunkiin

Alunperin minun ei pitänyt edes mennä Durbaniin. Mutta kun matkalle lähtöni siirtyi vasta lokakuun alkuun ja jouduin tästä syystä jättämään matkaohjelmasta pois Mozambikin surffirannan Tofon, päätin, että jotain pienimuotoisempaa rantaelämää sentään haluaisin matkani alkupätkälle sisällyttää. Ja pienten googlauksien kautta löysin Durbanin. Kätevästi Maputon ja Kapkaupungin välissä, lyhyiden lentomatkojen päässä – ja mikä parasta, kauniiden rantojen ympäröimänä. Ja onneksi lähdin! Kaupunki pääsi hurmaamaan minut täysin, mutta kuten kerroinkin, taisi surffirantojen sijaan suurimman vaikutuksen lopulta kuitenkin tehdä isäntäperheeni. Heidän kanssaan tulikin vietettyä suurin osa viimeisistä matkapäivistäni Durbanissa.

Ja kun tänä aamuna jouduin sanomaan heille hyvästit, tuli itku silmään sekä minua pihamaalla halaamaan rynnänneelle perheen äidille että sen jälkeen myös minulle. Räpyttelin silmiäni, enkä tiennyt minne katsoa. Perheen isä puristi tiukasti kättäni, ja vannotti minua palaamaan seikkailujeni jälkeen taas joskus takaisin Durbaniin. Sekä lähettämään heille kuvia matkani varrelta. Ja puolivitsillä sanoi lähtevänsä vaikka heittämään minut Kapkaupunkiin asti. Miten aivan tuntemattomiin ihmisiin voikin kiintyä näin lyhyessä ajassa? Tuntui todellakin siltä, että olisin voinut viettää vielä vaikka kuinka monta päivää perheen luona nauttien palmupuiden reunustamasta kauniista pihapiiristä ja durbanilaisesta perhe-elämästä – puhumattakaan herkullisista illallisista keittiön pöydän äärellä, jossa pääsin kuuntelemaan perheen tarinoita yli 30 vuotiselta taipaleeltaan Durbanissa. Niin hyvine kuin huonoinekin puolineen.

Kun lentokoneen ikkunasta Durbanin kaupunkisilhuetti muuttui yhä pienemmäksi ja pienemmäksi, pieni haikeus valtasi ajatukseni. Palaisinko koskaan enää Durbaniin? Näkisinkö perhettä enää koskaan? Vanhemmat olivat jo eläkeiässä, joten en tiedä, kuinka kauan he vielä pitävät majataloaan toiminnassa. Lennolla yritin siirtää ajatukseni tulevaan, matkaahan minulla olisi vielä tällä maailmanympärimatkalla edessä vaikka kuinka, samoin kuin uusia kokemuksia ja kohtaamisia. Mutta siitä huolimatta tuntui yllättävän haikealta sanoa hyvästit, ja lähteä jälleen kohti uutta ja tuntematonta. Ehkä tapaan matkani aikana vielä useita ihmisiä, jotka omalla tavallaan tekevät minuun vaikutuksen, mutta tämä perhe tulee varmasti pysymään mielessäni aina yhtenä matkani alkutaipaleen tärkeimmistä.

Parituntisella lennolla yritin lähinnä vain nukkua ja siirtää sen myötä ajatukseni seuraavaan kohteeseen. Etelä-Afrikan Kapkaupungissa tulen viettämään kokonaisen viikon, ennen kuin suuntaan seikkailulleni Afrikan etelä- ja itäosien valtioiden halki. Nyt kirjoittelenkin tätä postausta Kapkaupungin hostelliltani, ja kuten yleensä matkoilla, tuntuu ensimmäinen ilta uudessa kohteessa aina hieman hämmentävälle. On sellainen olo, ettei tiedä mistään mitään, ja yrittää muita tarkkailemalla ottaa kiinni sen, mitä muut ovat jo täällä ollessaan oppineet. Jotta en huomennakin pyörisi täällä aivan pallo hukassa, kirjauduin juuri mukaan hostellin järjestämälle päiväretkelle. Pidetään peukkuja, että pääsen näkemään kaikkea kivaa tästä uudesta kaupungista! 🙂