Menu
Maailmanympärimatka / Tansania

Kohti Tansanian luonnonpuistoja

Sansibarilta matka jatkui kohti Tansanian sisämaata, kohti sen kuuluisia luonnonpuistoja: Serengetiä ja Ngorongoroa. Näissä molemmissa puistoissa vierailin jo edellisellä safariseikkailullani Tansaniassa, mutta en missään nimessä pannut pahakseni, että tälläkin matkalla suunta kulkisi noihin samoihin maisemiin. Päinvastoin, ovathan Tansanian eläimiä täynnä olevat luonnonpuistot yksiä maailman upeimpia luontokohteita! Lisäksi odotin innolla, miltähän puistojen maisemat näyttäisi tähän aikaan vuodesta, edellisen kerran kun olin siellä heinäkuussa, jolloin Tansaniassa oli kuiva “talvikausi” meneillään.

Ensimmäisenä vuorossa oli Serengeti, jonka aukeat tasankomaisemat saivat minut tälläkin kertaa haukkomaan henkeä. Silmänkantamattomiin ruohotasankoa, jossa laidunsi siellä täällä erityisesti seepralaumoja. Gnu-antilooppien puute selittyi jonkin matkaa eteenpäin ajettuamme: käynnissä oli parhaillaan niiden vuosittainen suuri vaellus, jolloin Masai Maran kuivan kauden aikaan jättikokoiset gnu-laumat vaeltavat Serengetin puolelle, ja jopa Ngorongronoon saakka ruuan perässä. Yhdessä kohtaa hiekkatie olikin hetkittäisesti ruuhkautunut, kun gnu-antilooppien jono ylitti tien valtavien loikkien saattelemana. Letka jatkui silmänkantamattomiin, ja jäinkin ihmettelemään kuinka tasaisena jonona nämä eläimet vaelsivatkaan. Selvästi niillä oli päämäärä kohti rehevämpiä laidunmaita – sopivasti vain 3 päivää sitten Serengetissä oli alkanut sadekausi, ja ruoho oli alkanut vihertämään kuin valmiina pitkänmatkan vieraille. Miten ihmeessä nämä eläimet osaavat vuodesta toiseen vaeltaa oikeaan paikkaan ja vieläpä oikeaan aikaan? Siinäpä luonnonihmeitä jälleen kerrakseen.

Serengetissä kätevin tapa liikkua on neliveto jeepit, sillä tiet ovat paikoitellen huonokuntoisia. Välillä pomppuisilta teiltä saatetaan myös kaasuttaa off roadille ruohikon sekaan, jos vain radiopuhelimen kautta tieto lähellä olevasta villieläimestä on kaikunut. African massage tuleekin tutuksi jeepin penkeillä pomppiessa, ja samalla avoinna olevista ikkunoista ja kattoluukusta tulvii sisään oranssinpunaista pölyä, joka tuntuu tunkeutuvat aivan joka paikkaan jättäen iholle paksun pölykerroksen. Mutta silti safarikokemus Serengetissä on ehdottomasti kokemisen arvoinen – täällä jos missä on otolliset mahdollisuudet bongata lähes kaikki Afrikan suuret eläimet! Jo heti ensimmäisellä safariajelulla vastaan tulikin seeprojen, gnuiden ja muiden antilooppien lisäksi villisikoja, puhveleita, kirahveja, norsuja, virtahepoja, hyeenoja, sakaaleja ja leijonia sekä puiden siimeksestä bongatut pari leopardia, joista toisen ruokailupuuhia pääsimme todistamaan.

Illan jo pimetessä kaasutimme leirintäalueelle, jossa telttamajoitus oli tällä kertaa keskellä villiä luontoa, ilman aitoja tai jatkuvaa vartiointia. Aiemmalla kerralla Serengetin luonnonpuistossa kohtasin hyeenan silmästä silmään – ja niin tälläkin kertaa, jopa pari kertaa. Pimeässä taskulampun valokeilaan osui hyeenan silmät vain muutamien metrien päästä, minkä lisäksi havaitsin yöllä hyeenan tallustavan aivan telttani edustalla. Teltasta ulos mennessä tulikin tarkasti katsoa taskulampulla ympärilleen, josko ulos olisi turvallista mennä. Mutta villieläimistä huolimatta telttailukokemus keskellä Serengetiä on vertaansa vailla: villin luonnon voi aistia läpi yön niin tasangolta kantautuvia ääniä kuunnelleen kuin sen pimeyteen taskulampulla tähystäen. Myös pilkkopimeydessä kimmeltävä tähtitaivas on yksi Afrikan upeimpia.

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

2 Comments

  • SB
    14.12.2016 at 01:02

    Hei! Oliko tämä jonkin matkanjärjestäjän kautta tehty retki? Haluaisin buukata ihan samanlaisen setin 🙂 Kiitos etukäteen!

    Reply
    • Anna-Katri
      30.1.2017 at 02:03

      Afrikan reissuni Capetownista Nairobiin oli kokonaisuudessaan retkineen päivineen bookattu G-Adventuresilta Kilroylta. Ja oli kyllä aivan mahtava kokemus! Eli täältä löytyy vastaavia paketteja ja suomenkielistä asiantuntevaa opastusta matkan bookkaamiseen:
      http://travels.kilroy.fi/

      Reply

Leave a Reply