Menu
Matkavinkit / Yksinmatkailu

Kolmekymppisenä hostellissa – näillä vinkeillä selviydyt

Voihan hostelli. Ensimmäinen hostellikokemukseni oli kammottava. Olin tuolloin opiskelijaporukan kanssa matkalla Pietarissa ja yövyimme hyvin epämääräisessä hostellissa, jossa rappukäytävässä norkoili narkkareita ja huoneessa vilisi jättikokoisia torakoita. Pieneen huoneeseen oli survottu useita sänkyjä, mutta omani oli kai enemmän lastenkokoinen parhaat päivänsä nähnyt heteka, jossa tunsin olevani öisin kuin ruumisarkussa pystymättä kääntymään. Aamiaisella tarjoiltiin vetisiä makkaroita ja keittiö vaikutti siltä kuin sitä ei olisi koskaan siivottu. Kylpyhuoneeseen joutui jonottamaan todella kauan ja sinne lopulta päästessään saattoi vain todeta, ettei lämmintä vettä ainakaan enää olisi tarjolla. Musiikki raikui hostellin käytävillä ja ihmisiä ramppasi sisään ja ulos. Kun pääsin tuolta reissulta kotiin, en astunut jalallanikaan hostelleihin lähes kymmeneen vuoteen. Taisi jäädä aikamoiset traumat.

Bilettäviä teinejä vai aikuisia reissaajia

Mutta maailmanympärimatkalle lähtiessäni päätin, että nyt tähän asennoitumiseen on tehtävä muutos. Ei kaikki hostellit nyt voi olla niin kauheita – olihan monet tuttavanikin niitä matkoillaan käyttäneet ja kehuneet. Parhaimmassa tapauksessahan niissä yöpymällä voi säästää huomattavan summan varsinkin pidemmällä matkalla, ja lisäksi yksin matkalla ollessa hostellit tarjoaisivat myös sosiaalisemman ympäristön yksinäiseen hotellihuoneeseen verrattuna. Nettiselailujen ja lukuisien selvittelyjen jälkeen vakuutuin siitä, että minusta voisi sittenkin olla hostellieläjäksi, kun huomioisin tietyt asiat majoituspaikkaa varatessa sekä paikanpäällä ollessa. Hostellivertailuja lukiessani huomasin myös, ettei vät kaikki hostellivieraat olekaan mielikuvani mukaisia bilettäviä teinejä vaan joukossa on paljon myös kaltaisiani kolmekymppisiä yksinmatkailijoita.

Kokemuksista parhaimmat

Silti minua hieman jännitti mennä ensimmäisiin hostelleihin Etelä-Afrikassa maailmanympärimatkani alussa. Mutta niiden hyvien kokemusten jälkeen olinkin jo vakuuttunut siitä, että ennakkoluuloni olivat todella olleet vääriä ja että hostellissa voisi todellakin yöpyä myös kolmekymppisenä ja miksi ei myös vanhempanakin. Erityisesti pidin siitä, että hostelleissa tutustui helposti uusiin ihmisiin ja yhteisissä hengailutiloissa oli aina seuraa tarjolla, mutta toisaalta samalla sait aina omaa rauhaa kun sitä kaipasit ja halusit. Hostellit olivatkin hotelleihin verrattuna enemmän sellainen kodinomainen ympäristö, jossa muiden matkailijoiden kanssa oltiin kuin pientä perhettä.

Parhaiten mieleeni on tainnut jäädä Buenos Airesin neljän hengen tyttöjen huone, jossa valmistauduimme yhdessä uuden vuoden juhliin jakaen niin meikkejä ja pukeutumisvinkkejä kuin matkakokemuksia ja reissusuunnitelmia keskenämme. Illalla juhlimme muun hostelliporukan kanssa hostellin kattoterassilla järjestetyissä uuden vuoden BBQ-juhlissa, enkä kyllä olisi heti keksinyt parempaa tapaa viettää vuoden vaihtumista yksin reissussa. Myös Itä-Timorissa olin onnellinen, että olin valinnut hostellin, nimittäin sitä kautta tutustuin muihin reissaajiin ja sain illallisseuran lisäksi reissuseuraa Atauron saarelle hostelliporukastamme.

Mutta toki hostelliyöpymisiini on mukaan mahtunut myös niitä ei niin kivoja vaihtoehtoja – joku saattaakin muistaa epäonnisen saapumiseni hostelliin Santiagossa, Chilessä tai hullun huutavan naisen Melbournen hostellissa. Olen kuitenkin maailmanympärimatkani aikana oppinut muutamia niksejä, kuinka välttää ne kamalimmat hostelliloukot ja toisaalta kuinka selviytyä hostellielämästä parhaiten. Tässä parhaimmat vinkkini jakoon:

1. Valitse hostelli huolella

Hostelleja kannattaa vertailla erityisen huolella ennen valintaa. Itse käytän tähän erityisesti TripAdvisoria, mutta myös esimerkiksi Booking.com, Hotels.com ja Hostelworld.com sivustoja. Useimmiten TripAdvisorin ykköshostelli ei ole tuottanut pettymystä (hostellit löytyvät specialty lodging -kategoriasta), ja mielestäni TripAdvisor on myös hyvä sivusto näin kolmekymppisen näkökulmasta, sillä siellä kommentteja jättäneet reissaajat ovat usein vanhempaa porukkaa kuin esim. Hostelworld-sivuston kommentoijat. Toki vinkkejä kannattaa myös kysellä omilta reissavilta tuttavilta sekä vaikka matkablogeista, jolloin voi saada mitä parhaimpia vinkkejä majapaikan valintaan. Hostelleja vertaillessa kiinnitän huomiota erityisesti hostellien ulkonäköön, varustukseen (esim. onko ilmastointi) ja siisteyteen, mutta myös siihen, markkinoiko hostelli itseään parhaimpana biletyspaikkana vai ennemminkin matkailijoiden olohuoneena. Näistä itse valitsen ehdottomasti jälkimmäisen vaihtoehdon – bileisiin pääsee aina muualle, hostellissa haluan myös nukkua.

2. Huoneella (ja sängyllä) on väliä

Luulitko, että kaikki hostellihuoneet ovat jättikokoisia jumppasaleja, joissa on kymmenittäin kerrossänkyjä? No niin minäkin luulin ennen, ja toki niitäkin tarjonnasta löytyy, mutta vaihtoehtoja on. Itse suosin mahdollisuuksien mukaan 4-6 hengen huoneita, joiden olen huomannut olevan selvästi rauhallisempiä kuin isommat 8-10 hengen huoneet. Tämän lisäksi joissakin hostelleissa on tarjolla erillisiä huoneita pelkästään naisille, ja aina tilaisuuden tullen olenkin yrittänyt tällaisen valita. Eli jos vain mahdollista valintani on 4 hengen tyttöjen huone. Mutta ei valintani vielä siihen lopu, sillä varausta tehdessä esitän aina toiveen, että saisin kerrossängyn alimman pedin. Mielestäni siinä yöpyminen on mukavampaa kuin yläsängylle kiipeäminen. Joissakin moderneissa hostelleissa sängyt on tehty omiksi pieniksi kopeikseen tai niistä löytyy suljettavat verhot. Suosin aina mahdollisuuksien mukaan juuri tällaisilla sängyillä varustettuja hostelleja, kurkkaapa vaikka majapaikkani Singaporessa tai Chiang Maissa – ehdottomasti parhaimpia hostellisänkyjä.

Ja jos luulit, että hostellit ovat pelkkiä dorm-huoneita, niin erehdyit siinäkin. Useimmista hostelleista nimittäin löytyy myös yksityishuoneita, niin soolomatkaajille kuin vaikka pariskunnille tai kaveriporukoille. Huoneet ovat usein aivan hotellihuoneiden kaltaisia sillä erotuksella, että kylpyhuone saattaa olla jaettu muiden majoittujien kanssa. Näissä huoneissa saat hotellihuoneiden tarjoaman oman rauhan, mutta hostellin sosiaalisen ympäristön. Ja huoneet hostellissa ovat usein paljon edullisempia kuin hotelleissa. Tämä voi olla hyvä vaihtoehto aluksi, jos olet lähdössä ensimmäistä kertaa reissuun yksin ja hostelliyöpyminen jännittää.

3. Varustaudu oikein

Tärkeää on muistaa pakata matkalle mukaan oikeat tavarat, vaikkakin hostellien tarjoamissa mukavuuksissa on eroja. Esimerkiksi lähes kaikissa hostelleissa yöpymiseen kuuluu tyynyt, peitot ja petivaatteet, mutta jos rinkasta löytyy myös silkkinen makuupussi, voi sille joskus tulla käyttöä (esimerkiksi Itä-Timorin hostellissa nukuin mieluummin oman puhtaan makuupussin sisällä kuin hieman epämääräisellä sängyllä).

Erona hotelleihin hostelleissa on yleisesti jaetut kylpyhuonetilat. Usein nämä ovat jaettu sukupuolen mukaan, mutta joissakin voi hyvin olla myös unisex-kylpyhuoneita. Pakkaa mukaan ainakin oma matkapyyhe, flipflopit suihkussa käyntiä varten, shampoo ja suihkusaippua (muun kosmetiikan ohella). Lisäksi hyväksi havaittu on koukulla varustettu kosmetiikkalaukku, jonka saa kätevästi kiinni vaikka suihkun oven päälle. Kevyestä kangaskassista ei myöskään ole haittaa, sillä siinä voi helposti kantaa suihkuun mukaan vaihtovaatteet, jolloin sinun ei tarvitse keikaroida minipyyhe päällä takaisin huoneeseen tai alkaa siellä vaihtamaan vaatteita, varsinkaan unisex-huoneessa. Ja toki mukaan kannattaa pakata myös yövaatteet (huomio paikan lämpötila), mielellään sellaiset, joilla voit mukavasti tepastella huoneesta kylpyhuoneeseen ja takaisin (esim. toppi ja shortsit).

Mukana kannattaa ehdottomasti olla myös hyvät korvatulpat sekä silmämaski, sillä vaikka huoneesi olisi kuinka rauhallinen tahansa, näillä välineillä yöunesi ovat vielä paremmat. Kaikilla meillä kun voi olla hyvin erilainen päivärytmi matkalla ollessa, niin on tärkeää, etteivät äänet ja valot häiritse unta.

4. Huolehdi tavaroistasi

Useimmilla hostelleilla on huoneissa erillisiä kaappeja tai lokeroita, joihin saat talteen ainakin arvotavarasi. Näitä varten sinulla tulee kuitenkin olla mukana oma lukko. Sen lisäksi, että voit laittaa sinne tavarasi siksi aikaa kun et ole huoneessa, tarjoaa lukolliset kaapit suojan arvotavaralle myös yöksi, sillä et varmaankaan halua nukkua läppäri tyynyn alla, kamera makuupussin jalkatilassa tai rahat survottuna sukkiin… Tähän kannattaakin myös kiinnittää huomiota hostellia valitessa!

Kun arvotavarasi ovat suojassa lukkojen takana, huolehdi kuitenkin myös muista tavaroistasi ja rinkastasi. Ensinnäkin tavaroita ei kannata jo toisten viihtyvyyden vuoksi levitellä ympäri huonetta, vaan pidä omat tavarasi aina rinkan sisällä tai vähintäänkin sängylläsi. Joissakin paikoissa oman mielenrauhasi kannalta voi olla järkevää myös lukita rinkka siksi aikaa kun et ole huoneessa, vaikkei rinkassa sinänsä mitään arvotavaroita olisikaan. Esimerkiksi Itä-Timorin hostellissani huoneessa ei ollut lukittavia kaappeja ja kaiken lisäksi huoneen ovi ei ollut lukossa, joten päädyin lukitsemaan rinkkani kiinni metalliseen kerrossänkyyn pienellä vaijerilukolla. Lisäksi rinkkani ison sisätilan saa myös kätevästi lukkoon, mitä arvostan rinkkani ominaisuuksissa todella paljon.

Hostelleissa ollessa keittiöön jätettävät ruuat kannattaa merkitä huolella (esim. oma nimi ja päivämäärät hostellissa majoittumiselle), sillä vaikkei se nälkäisten pitkäkyntisten aikeita estä, on se merkkinä siivoajille, etteivät tuona aikana heitä ruokiasi menemään. Keittiönkaappeihin ei kuitenkaan kannata lastata ruokia monen viikon edestä, jo pelkän tilanpuutteen vuoksi. Hostellihuoneisiin ruokia ei kannata missään nimessä viedä, sillä ne voivat houkutella paikalle ties mitä pikkueläimiä.

5. Tutustu muihin matkailijoihin

Hostellit tarjoavat usein aktiviteettejä ja yhteistä ohjelmaa lähes jokaisena päivänä aina ilmaisista kaupunkikävelykierroksista maksullisiin koko päivän toureihin tai hostellissa järjestettyihin BBQ-iltoihin ja muihin get together -aktiviteettehin. Hostellien tarjoamat retket ovat usein mahtavia, sillä alhaisen hinnan lisäksi saat retkelle mukaan muita hostelliasukkaita ja yhden retken aikana uusiin ihmisiin on helpompi tutustua, kun jaatte huikeita kokemuksia yhdessä, ja saatat saada useamman uuden ystävän. Lisäksi yksin matkalla ollessa kannattaa rohkeasti mennä mukaan hostellin illanviettoihin, sillä pitkän pöydän ääressä illallista muiden kanssa syödessä tai oluttuopeilla skoolaillessa pääsee matkavinkkien vaihtamisen lisäksi tutustumaan hyvin erilaisiin ihmisiin – ja parhaimmassa tapauksessa, jollakin heistä voi olla samanlaisia reissusuunitelmia kuin sinulla ja lyöttäydytte yhteen.

Myös omassa hostellihuoneessa kannattaa aina olla ystävällinen ja avoin. Normaalit hyvää huomenta ja yötä ovat tietysti itsestäänselvyys, mutta sen lisäksi kannattaa rohkeasti avata suu ja alkaa juttelemaan kämppäkavereiden kanssa. Sen lisäksi, että tutustut uusiin ihmisiin, on huoneen jakaminen rutkasti mukavampaa kun tiedät edes hieman paremmin keiden kanssa majoitut. Esimerkiksi Cape Townin hostellihuoneessani yksi nainen oli pari päivää kipeänä, ja joka kerta hänet nähdessään kysyin kuinka hän voi ja tarvitseeko hän jotakin. Kun hän oli paremmassa kunnossa menimme yhdessä illalliselle ja ystävystyimme, ja sen seurauksena tapasimme myöhemmin myös Buenos Airesissa.

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

12 Comments

  • Sandra
    17.9.2017 at 13:03

    Harmi, että tuo Space Hotel oli huono kokemus sulle. Itselleni se on yksi Melbournen parhaista hostelleista. Ainoa vinkki sinne on EI ottaa naisten dormia, ne on ainoat pienet ja kälyset huoneet siellä. 8 hengen sekadormi on paljon parempi. Alakerran huoneissa on myös huomattavasti parempi ilmastointi siellä.
    Hyvät ohjeet! Itse olen tykännyt kanssa valita hostellin, jossa on joku persoonallinen idea takana.

    Reply
    • Anna-Katri
      1.10.2017 at 20:05

      Valitsinkin sen Tripadvisorin sijoituksen perusteella, mutta huonoa tuuria huoneen kanssa tällä kertaa. Voisin kyllä ehdottomasti majoittua paikassa uudestaan, jos Melbourneen suuntaan – tosin silloin vaihtaisin kyllä heti huonetta jos tällainen vastaava kokemus osuisi kohdalle. Nyt olin vain laiska. 🙂

      Reply
  • Terhi | VAGABONDA
    17.9.2017 at 14:30

    Minulla on juuri päättymässä lähes kolmen viikon hostellirundi ja työn alla postaus pahimmista ja parhaimmista kokemuksista. Välillä tuntuu, että näin päälle kolmekymppisenä olen aivan liian vanha hostelleihin, mutta nyt Romaniassa ja Serbiassa huomasin hostelleissa olevan todella paljon minua reilustikin vanhempia. Dormissa yöpyminen tuntuu tauon jälkeen aina ajatuksena kamalalta, mutta hmeellisesti sitä aina sopeutuu 🙂
    Minä muuten yleensä valitsen aina isoimmista dormityypeistä, 8-10 sängyn dormin, sen vuoksi, että niissä on yleensä enemmän tilaa. Minun kokemuksien mukaan etenkin ne 4 hengen huoneet on usein niin pieniä koppeja, että ei niissä mahdu liikkumaan kun rinkat ja muut kamat vie kaiken liikkumatilan. Ja valitsen aina sellaisen hostellin, joka ei mainosta bileitä! 😀

    Reply
    • Anna-Katri
      1.10.2017 at 20:04

      Mahtava kuulla kokemuksiasi, ja erityisesti kannustavaa myös muille, että me kolmekymppisetkin selviydytään hostellielämästä jos vain halutaan. 🙂 Ja kieltämättä tuo on totta, että usein 8-10 hengen dormeissa saattaa olla enemmän tilaa!

      Reply
  • Biancaliini
    17.9.2017 at 23:34

    Mulla ei ole mitään lisättävää tähän postaukseen, koska listasi oli jo kattava.
    Halusin vain sanoa, että blogisi on huikea! Todella mielenkiintoinen sisältö ja upeat, laadukkaat kuvat!
    Huomasin oikotiellä asuntosi myynnissä. Se oli muuten kaunis! Tyylikkäästi remontoit sen. 🙂 Jos ja kun olet löytänyt toisen asunnon, voitko jossakin vaiheessa laittaa kuvia tänne blogiisi, vaikkei aihe matkailuun liittyisikään?Tykkään todella paljon remontti- ja sisustusaiheista. Ja ylipäänsä kaikista asumiseen liittyvistä aiheista.
    Mieleeni on jäänyt, että pari vuotta sitten teit postauksen unelmiesi kodista ja kuvissa oli yli satavuotiaita asuntokaunottaria. Unelmani on myös wanha kerrostaloasunto ja toivon, että lähitulevaisuudessa vihdoinkin saisin sen jugendunelman Etelä-Helsingistä. Ne vain on ovat aika kalliita ja valmisteluihin on mennyt jo vuosia.
    Tätä dilemmaa olen miettinyt viime aikoina todella paljon -vastausta en ole vielä hoksannut- eli: laittaako aika ja tarmo asuntosäästämiseen, uhrata monessa asiassa monta vuotta ja lopulta saada haluamani unelmien omistusasunto tulevaisuudenkin turvaksi VAI tyytyä asuntoasiassa kompromissiin (jälleen kerran) ja ostaa joku “ihan ok” asunto TAI tavoitella unelmaani tietystä alueesta ja asuntotyypistä vuokraamisen kautta ja kertyneillä säästöillä jatkaa toista intohimoani, eli matkustaminen ja uusiin kulttuureihin tutustuminen.
    Rakastan molempia: vanhaa arkkitehtuuria ja matkustamista. Valitettavasti kumpikin vaatii taloudellisesti veronsa. ?

    Reply
    • Anna-Katri
      1.10.2017 at 20:01

      Kiitos paljon, ihana kuulla että olet viihtynyt blogissani! <3 Palailen piahkoin näihin asuntoasioihin sekä lifestyle-blogi / matkablogi -juttuihin, joten kannattaa pysyä kuulolla. Sanoisin sinulle tuon kaiken pohtimisen keskellä, että kannattaa keskittää tarmonsa siihen mistä eniten unelmoi. Toisaalta esim. pienen asunnon hankinta ei välttämättä ole este niiden matkaunelmien toteuttamiselle. 🙂

      Reply
  • Susanna
    18.9.2017 at 01:34

    Myös Yelp -sivusto kannattaa katsoa, se on vähän kuin tripadvisor mutta siellä voi arvostella tai lukea myös ravintoloiden ja kahviloiden arvostelut useiden muiden lisäksi! Tripadvisorista minulla on sellainen kokemus että joskus hotellien ylläpitäjät maksavat huonot palautteet pois, eli kämäsestä majoituksesta saa näkyä vain 4 ja 5 tähden palautteita. Olen yrittänyt joskus antaa Wienin majoituksista palautteita mutta usein ne maksetaan pois, tai vastataan raivokkaasti. En ymmärrä tuota systeemiä ollenkaan että maksamalla saa paremmat arvostelut ja muut pois näkyvistä, vaikka antaisi kolme tai kaksi pistettä. Nyt kun olen Italiassa taas ollut niin yhdessä majoituksessa oli paha viemäriongelma (ei mitään mainintaa palautteissa) ja nyt kun he sulkivat hotellinsa niin jättivät vielä uima-altaaseen samat vedet jotka oli jo aikaisemmin. Onneksi olin siinä vain 4 päivää ja vaihdoin toiseen. Välillä täytyy myös vaatia rahat takaisin ja vaihtaa, mutta aina ei onnistu. Jos lukisin vain tripadvisoria, en tietäisi tätä sillä amerikkalaiset olivat antaneet tuollekin majoituksella neljä tähteä lukuisten kehujen kera, vaikka siinä oli siis lastenallas he aikuiset kertoivat uivansa siinä.
    Hostelleissa olen ollut pari kertaa, mutta silleen etten suoraan varannut hotellia. Roomassa asemalla tarjottiin hotellia, joka osoittautui paikan päällä hostelliksi. Tosin huoneen oven sai lukkoon, mutta vessa sijaitsi keittiössä! ja keittiöön oli jätetty kaikkia entisten turistien tavaroita ja ruokia, hellan päällä oli laatikko ja jääkaapissa ruokien lisäksi myös puolityhjä suuvesi. Uusin hostellikokemukseni on Sveitsistä, sillä varasin loma-asunnon joka sijaitsi hostellin vieressä ja oli yhdistelmä eri majoituksia. Koko majoitus toimi yhdessä respassa/aulassa, joten näin että oli monenlaista porukkaa siinä hostellissa joukossa myös yksi ranskalainen mummo, joten ei ole vain nuorten juttu nuo hostellit sen näin. Minulle annettiin ensin väärä huone jossa oli joku kiinalainen turisti ja kyllähän se ärsytti kun oli maksanut toisen majoituksen kalliimmalla, mutta työntekijät eivät vaikuttaneet tehneen sitä tahalteen. Sveitsissä hostellit ovat kalliiden hotellien hintaisia

    Reply
    • Anna-Katri
      1.10.2017 at 19:58

      Kiitos Susanna kommentistasi ja kokemuksien jakamisesta! <3

      Reply
  • Emma / Mutkia Matkassa
    19.9.2017 at 08:35

    Mä kirjotin vuosi sitten 38-vuotiaan ensimmäisestä ja viimeisestä hostelliyöstä blogiin: http://www.rantapallo.fi/mutkiamatkassa/2016/09/24/ensimmainen-ja-viimeinen-yoni-hostellissa/. Yritin oikein todella antaa hostellille mahdollisuuden (tämä sijaitsi vieläpä Suomessa ja rauhallisessa paikassa, josta ei juuri bilettämään lähdetty, mutta ei se vaan silti toiminut mulle). Mulle ehkä kaikkein tärkeintä on se oma tila, tuntuu että koskaan ei pääse ihan täysin rentoutumaan ja rauhoittumaan, jos sitä ihan omaa aikaa ja tilaa ei ole päivässä yhtään. Mutta olen kyllä kateellinen niille, jotka pystyvät nauttimaan hostelleista – koska tiedän, että hyviäkin hostelleja löytyy ja niitä käyttämällä säästäisi pitkän pennin maailmalla..

    Reply
    • Anna-Katri
      1.10.2017 at 19:56

      Oh no, sulla ei sitten ole myöskään ollut kovin hyvä startti hostellielämään, niin kuin ei minullakaan Pietarissa aikoinaan! Sanoisinkin, että kannattaa antaa hostellielämälle uusi mahdollisuus, sillä niitä löytyy hyvin erilaisia ja eri tasoisia – uskon että oikeanlaisessa paikassa viihtyisit vaikkapa privaattihuoneessa.

      Reply
  • Anu
    19.9.2017 at 14:02

    Mä rohkaistuin ekaa kertaa hostelliin aikuisiällä ( 40v) vasta tänä vuonna San Franciscossa. Hotellien hinnat huimasivat, joten oli pakko laskea vaatimustasoa. Hostellikokemus oli tosi hyvä. Majoituin neljän naisen huoneessa, jossa oli oma vessa ja suihku. Hostelli oli rauhallinen ja ikäjakauma oli lapsista eläkeläisiin. Tämän kokemuksen turvin uskallan ehkä jatkossakin majoittua hostelliin jos matkabudjetti sitä vaatii (ja vaatiihan se varmasti…).
    Mun pitääkin muuten laittaa sulle viestiä s-postiin koskien majoitusvaihtoehtoja Balilla…

    Reply
    • Anna-Katri
      1.10.2017 at 19:52

      Mukava kuulla että sinulla on ollut hyvä hostellikokemus! Saman huomasin itse nyt maailmanympärimatkalla, että hostellit eivät todellakaan ole pelästään teinien hupia vaan varttuneemmatkin voivat yhtä hyvin yöpyä hostelleissa, varsinkin jos ne tarjoavat privaattihuoneita dormien lisäksi.

      Reply

Leave a Reply