Kuhmo – Karhuja ja kamarimusiikkia

Kaupallinen yhteistyö: Kuhmo Festival & Wildlife Safaris Finland Oy

Kuhmon villi luonto hurmaa kokeneemmankin luontomatkailijan. Keskellä Kainuun erämaata vietetty yö piilokojussa tarjoaa luontoelämyksen, joka päihittää monet maailmanluokan safarikohteet. Kojun edessä avautuvan suoalueen näyttämöllä päätähtinä ovat villit karhut ja sudet. Mutta on Kuhmo muutakin kuin erämaata – heinäkuussa koko kaupunki kuhisee kansainvälistä elämää, kun vuosittaiset Kamarimusiikin festivaalit alkavat. Kahden viikon aikana karhujen rinnalla parrasvaloissa paistattelevat kamarimusiikin kirkkaimmat tähdet.

Karhujen katselua Kainuun erämaassa

Kuhmon keskustassa hyppään jeepin kyytiin ja vajaan tunnin matkan aikana maaseutumaisemat muuttuvat yhä enemmän erämaaksi. Eikä ihme, sillä määränpää sijaitsee aivan Venäjän rajan lähellä. Täällä ei kenenkään maalla liikkumiseen tarvitaan vyöhykelupa, jonka karhusafareita järjestävä Wildlife Safaris Finland hankkii kaikille vierailleen. Auto kaartaa punaisen erämökin, Basecamp Kuikan pihaan, jossa tapaan muut safarivieraat. Mökissä vallitsee jännittynyt tunnelma, kun illallistamme pitkän pirtinpöydän äärellä ja teemme itsellemme eväitä yöllistä seikkailua varten.

Kuuden aikoihin siirrymme autoilla vieläkin lähemmäs Venäjän rajaa. Loppumatka taitetaan jalkaisin täydellisessä hiljaisuudessa. Ensimmäinen ohje olikin, että jos haluamme nähdä eläimiä, tulee meidän pysytellä hiiren hiljaa kokoajan. Laajan suoalueen reunalla jakaudumme neljään pieneen mökkikojuun, jotka toimivat katselukoppeina, mutta myös nukkumapaikkoina seuraavan yön. Pitkospuita pitkin hiippailen omaan kojuuni ja kurkistan varovaisesti sisään: muutaman neliön kokoisessa kojussa on kapeat ikkunat kolmeen eri suuntaan ja lisäksi seinissä on erilliset aukot valokuvausta varten. Muuten mökin varustus on simppeli, mutta riittää hyvin tekemään ensimmäisestä eräkokemuksestani mahdollisimman mukavan.

Istahdan muoviselle puutarhatuolille ja alan tiirailemaan ulos pienistä ikkunoista. Tunnen sydämeni pamppailevan, kun katselen häkellyttävän kaunista suomaisemaa. Pienikin liikahdus maisemassa saa minut säpsähtämään. Noin tunnin odottelun jälkeen alkaa tapahtumaan. Ensin paikalle kaartaa kaakattava lokkilauma, sitten tummanpuhuvien korppien parvi. Kohta on aivan hiirenhiljaista, ja samalla kitukasvuisen metsäpalstan uumenista esiin tallustelee pieni tummanruskea karhu. Pidätän hengitystäni. Karhu katselee koppini suuntaan. Se ottaa muutaman askeleen eteenpäin ja nuuhkii ilmaa. Pian se kuitenkin uskaltautuu pystyyn kuivaneiden kelopuiden luokse, jonne haaska on piilotettu syötiksi. Karhu nappaa nopeasti ruokapalan ja katoaa kohta se mukanaan sinne mistä tulikin. Sen jälkeen linnut lehahtavat takaisin paikalle, ja olen lähes varma, että karhushow oli tässä. Tyytyväisenä alan mutustelemaan eväsleipiäni ja vilkuilen kelloa, milloin auriningonlasku onkaan.

Meinaan melkein tukehtua eväsleipääni, kun jossakin vaiheessa siirrän ajatuksissani katseeni jälleen ikkunasta ulos. Suoalueelle on ilmestynyt kolme karhua. Ei, tuolta tulee neljäs! Ja nyt aluetta lähestyy vielä jättikokoinen vaaleanruskea uroskarhu! Pienemmät karhut pinkovat pakoon turvallisen etäisyyden päähän, ja kohta iso mesikämmen mutustelee tyytyväisenä saalistaan. Kuin tyhjästä paikalle hiipii kolme vaaleanharmaata sutta. Hetken aikaa isokarhu ja susiuros seisovat vierekkäin ja katselevat toisiaan mietteliään näköisinä. Yhteistuumin he kuitenkin taitavat päättää, että ruokaa riittää molemmille, niinpä susi jää odottamaan vuoroaan. He ovat tainneet kohdata täällä usemmankin kerran. Silti näky on uskomaton, kuin suoraan jostakin erämaasadusta. Kun kelopuun latvaan lehahtaa vielä jättikokoinen merikotka, joudun nipistämään itseäni, että edessäni oleva luonnonnäytelmä on oikeasti totta.

Pikkuhiljaa alan vakuuttumaan näkemäni todellisuudesta, ja samalla huomaan ajattelevani, että tämä luontoshow päihittää helposti monet aiemmin kokemani safarielämykset maailmalla. En voi uskoa, että meiltä Suomesta löytyy tällaisia paikkoja, joissa Suomen villin luonnon pääsee näkemään ja kokemaan näin lähietäisyydeltä. Kun isokarhu poistuu paikalta, uskaltautuvat pienemmät karhut taas takaisin ruokailemaan ennen kuin sudet alkavat härnätä niitä. Kohta todistankin näkyä, jossa karhu pinkoo suota pitkin sen minkä paksuista kintuistaan pääsee, kaksi sutta perässään. Jahtaus näytti olevan susille enemmän hauskaa hupia kuin todellista taistelua, niinpä ne kohta kääntyvät takaisin haaskapaikalle.

Kun näyttämö alkaa auringonlaskiessa hiljentyä, levitän kojuni lattialle seinän viereltä löytyvän patjan ja pujahdan makuupussiini. Hetken aikaa on aivan hiljaista, mutta sitten jostakin kaukaa alkaa kantautumaan suden vaimea ulvonta. Kohta ulvontaan yhtyy toinen susi, sitten kolmas ja ehkä neljäskin. Iho menee kananlihalle, kun kuuntelen susikuoron pehmeitä säveliä. Jostakin syystä minua ei kuitenkaan pelota, vaan täällä eräkojussa tunnen olevani turvassa. Ja ehkä jollakin tavalla luonnon läheisyys tuntuu rauhoittavalta.

Aamulla kömmimme kojuistamme ulos ja suuntaamme Basecamp Kuikkaan aamupalalle. Tuvassa vallitsee kova puheensorina, kun kahvikuppien äärellä kertaamme kokemuksia. Kaikkien sanoissa on kuitenkin sitä samaa: unohtumaton, aivan käsittämättömän upea kokemus. Ja samaan yhdyn itsekin. Vaikka en todellakaan ole mikään kokenut eräkävijä, eikä yöpyminen metsän keskellä ole koskaan ollut suurin suosikkiharrastukseni, olisin voinut jäädä katselemaan tätä luonnon näytelmää hyvin vaikka toiseksikin yöksi.

Kesäiset kamarimusiikin festivaalit

Luontokokemuksen jälkeen palaan takaisin Kuhmon keskustaan ja vaihdan erävaatteet hellemekkoon. Edessä olisi vielä vierailu ensikertalaisena Kuhmon Kamarimusiikki festivaaleilla, jonka teemaksi on tänä vuonna valittu maailmankylä. Vaikken kamarimusiikista tiennyt juuri mitään, kuulostivat festivaalit ja pääteema sen verran kiinnostavilta, että päätin lähteä ottamaan selvää, mikä kumma tämä Kuhmon täyteen saava tapahtuma oikein onkaan.

Jo ennen yhtäkään konserttia Kuhmo tuntui jo olevan itse kuin pieni maailmankylä, joka lämpimänä kesäpäivänä kuhisi elämää. Torilla istuessa ympäriltä kuuluva kainuunmurre sekoittui englanninkieliseen puheensorinaan, ja kaupungin pikkukaduilla autoletkat ja ihmisjoukot kiemurtelivat kohti tapahtumien päänäyttämöä, Kuhmo-taloa. Selailen toripöydällä festivaalien esitettä, joka paljastaa Kuhmossa järjestettävän yli 70 konserttia kahden viikon aikana. Varsinaisten konserttien lisäksi ohjelmassa on useita ilmaistapahtumia kuten taiteilijatapaamisia ja oppilaskonsertteja. Valitsen kamarimusiikin aloitukseksi kiinnostavan kuuloisen Exotica-konsertin, ja siirryn Kuhmo-talon upeaan täysin puusta tehtyyn Lentua-saliin. Konsertissa haltioidun taitavista soittajista, joiden viulun, sellon ja pianon soinnut saavat minut jo hetkeksi kuvittelemaan, että istuisin itävaltalaisessa kahvisalongissa. Seuraavan esityksen aikana lennähdän mielessäni mustalaissävelmien saattelemana Tsekin peltomaisemiin. Ennen väliaikaa pääsen piipahtamaan vielä ranskalaistunnelmissa, ja lumoutuneena kuuntelen taitavan soittajan antiikkiviulustaan taikomia maagisia sävelmiä. Soittajan hurmos tuntuu tarttuvan muuhunkin yleisöön.

Väliajan tullen palaan musiikkimatkaltani takaisin Kuhmoon, kun kuohuviinilasia kilistellen katselen konserttitalon kulmalta alkavaa järvimaisemaa ja laskevaa kesäyön aurinkoa. Väliajalla huomaan kuitenkin jo odottavani konsertin jatkumista, ja ensimmäisten joukossa rynnin takaisin saliin kuuntelemaan vielä konsertin viimeistä osuutta. Nyt taidan ymmärtää miksi Kuhmon kamarimusiikin festivaalit ovat niin suosittuja: paikalla on esiintymässä maailman johtavia musiikkoja ja nousevia tähtiä, joiden taidot pääsevät esiin upeasti yhteen rakennetuissa konserteissa. Kuulenkin, etteivät muusikot suinkaan tule esittämään tänne mitä haluavat, vaan kaikki konsertit on huolella suunniteltu festivaalien taiteellisen johtajan Vladimir Mendelssohnin toimesta.

Seuraavana aamuna herään linnunlauluun ja verhot avatessani edessä on idyllinen pihapuutarhan maisema. Kuhmossa yövyin yksityiskodin tarjoamassa majoitushuoneessa, ja onneksi aamupäivän saankin nauttia kodin rauhoittavasta tunnelmasta. Ennen lounasaikaa päätän käydä kuuntelemassa Kuhmon kirkossa järjestettävän Elegioita – kohtalo -konsertin, ja varsinkin konsertin mahtipontiset lauluosuudet pääsevät upeasti esiin avarassa kirkossa. Ja kaunista kirkkoa kelpaa ihastella muutenkin esityksiä kuunnellen. Kävelymatkan päässä kirkolta sijaitsee koko tapahtuman sydämeksi sanottu kamarimusiikkikeskus, ja sen puutarhasta löytyvä piharavintola Salakamari. Siellä tarjoillaan ruokaa ja juomaa aina varhaisesta lounaasta yön pikkutunneille saakka, ja kuulen myös taiteilijoiden viihtyvän tällä idyllisessä pihalla nuotion ympärilläuseimpina iltoina myöhään yöhön. Mielessäni hieman harmittelenkin, että edellisiltana vetäydyn nukkumaan jo niin aikaisin karhukokemuksen väsyttämänä, sillä nyt minulta jäi kokematta Salakamarin kuuluisien iltojen yhteishenki. Päätänkin, että jos tulevina kesinä tieni vie taas takaisin Kuhmoon, varaan karhujen lisäksi enemmän aikaa musiikille. Ja kyllähän kesäisessä Kuhmossa kelpaisi nauttia lomapäivistä ihan muutenkin.

Kuva viulun soitosta: Stefan Bremer, Kuhmo Festival