Pieni potkurikone kaartaa määrätietoisesti kohti Kuopion lentokenttää, ja viimeisellä laskusuoralla lentokoneen ikkunoista pääsee ihastelemaan suomalaista keskikesän perinnemaisemaa yläilmoista käsin. Tuhansien järvien Suomi tarjoaa parastaan lentomatkustajille, kun lukuisien vihreiden saarien halkoma Kallaveden tummansininen järven pinta vilahtaa lentokoneen ikkunasta. Vaikka olen syntyperäinen savolainen, saavat nämä näkymät minut joka kerta laittamaan nenän kiinni ikkunaan ja räpsimään kuvia kännykkäkamerallani. Enkä muuten ole ainoa, joka tätä tekee.
En tiedä onko se järvien vetovoimaa, vai mitä, mutta varsinkin kesäisin Kuopio tuntuu heräävän eloon. Ja se onkin varsin kätevän kompakti kesäkaupunki, josta löytyy monenlaista tekemistä kesäpäivinä. Erityisen suosittuja aurinkoisina päivinä ovat risteilyt Kallavedellä, mutta yhdellä risteilyllä pääsee maisemien lisäksi kokemaan harvinaista suomalaista herkkua – nimittäin vierailemaan supisuomalaisella viinitilalla. Vaajasalon saaressa sijaitseva Alahovin viinitila on valmistanut viinejä vuodesta 1995 ja se onkin ensimmäinen Suomessa aloittanut viinitila. Tilalla voi tutustua viininvalmistukseen, maistella tilan tuotteita ja istahtaa herkuttelemaan ravintolan antimilla.
Aluksi hieman epäilin, miltä suomalainen viini maistuisikaan, mutta kun tilan isäntä Risto Hallman lorauttaa lasiin ensin tilaviineistään hilikunkuivaa valkoista ja sen perään kuivaa valkoista, yllätyn positiivisesti varsinkin kuivemman valkoviinin mausta. Vaikka viinit ovat keskieurooppalaisesta tavasta poiketen tehty valkoviinimarjasta, on maku yllättävän raikas ja kepeä. Valitsen itselleni lasillisen kuivaa valkoista, ja siirryn lasini kera tilan sisäpihalle maistelemaan valintaani. Samalla pystyn ihastelemaan vanhaan navettarakennukseen tehdyn tuotantotilan rosoisen kaunista, maalaishenkistä olemusta, pihapiirin vehreitä istutuksia ja villipensaita sekä pitkälle Kallaveden selälle näkyviä maisemia. Tilan emäntä tulee samalla jututtamaan vieraitaan ja kertoilee savolaiseen tyyliin mutkattomasti tilan historiasta, sen aiemmista asukkaista sekä nykypäivän elämästä viinitilalla. Vaikka matkat vetävät minua yleensä ulkomaille, huomaan täällä savon sydämessä ihastelevani, kuinka suloisia ja ennen kaikkea vierailemisen arvoisia paikkoja myös Suomesta löytyy.
Alahovintie 236, 71130 Kortejoki.
Kartano ja ravintola avoinna 23.6.-1.8. ti-la klo 11.30-21 ja su klo 12-17. Viinimyymälä avoinna 2.5.-31.8.2015 joka päivä klo 9-21 ja kesäkauden ulkopuolella ma-pe klo 8-16
Risteilyt tilalle kesäkaudella Kuopion matkustajasatamasta. Vaajasalon saareen pääsee myös autolla Kuopion itäpuolelta (Vt 9), josta Vehmersalmen tieltä Kortesalmesta lossiyhteys saareen.
No Comments