Menu
Marokko

Marokko – Atlas-vuorten pettymys

Marrakechin medinassa kiertelyyn olisin voinut hyvin käyttää vielä useammankin päivän, mutta koska olin kuullut ylistyssanoja Marrakechin läheisistä Atlas-vuorista, päätin uhrata yhden päivän vuorille. Aiemmin en ole todellakaan ollut matkoillani mikään fanaattinen vuorien kiertäjä, mutta viimeistään reissulla Boliviassa mykistyin Andien vuoristojonojen karun kauneuden edessä niin vahvasti, että sen jälkeen olen halunnut yhä uudelleen ylemmäs ja ylemmäs vuorille, näkemään sieltä avautuvat maisemat ja tuntemaan itseni pieneksi luonnon jyrkkäreunaisten vuorimuodostelmien edessä. Ei siis varmaankaan ole ihme, että viimeisen vuoden aikana olen alkanut haaveilemaan hieman extrememäisistäkin vuorten valloituksesta, kuten vaelluksesta Himalajalla Annapurnan Basecampiin.

Kohti Atlas-vuoria

Mutta palataan maailman valloituksesta ja vuoristohaaveista takaisin Marokkoon. Marrakechissä päätin uuden matkaystäväni kanssa ottaa päiväretken Atlas-vuorille kahdestaan, saisimme pakettiin sopivasti auton ja kuskin vain meille, joten voisimme pysähdellä matkalla missä haluaisimme ja muutenkin järkeillä päiväohjelman omien toiveidemme mukaan. Aamulla kuski tuli sovitusti meitä majapaikasta noutamaan, ja aloitimme retken kohti vuoristoa. Marrakechin kaupunkikuva päättyi nopeasti ja maisemat vaihtuivat ensin kuivista tasankomaisista aukeista punahiekkaisiin kevyesti kumpuileviin mäenrinteisiin. Mitä ylemmäs kuljimme, sitä jyrkemmiksi mäet kasvoivat. Tie kulki joen muodostaman solan viertä, ja jossakin vaiheessa sen päästä pilkahtivat ensimmäisen kerran lumihuippuiset Atlas-vuoret. Mikä pysäyttävä näky! Tuonne siis olisin matkalla! En malttanut odottaa, että pääsisin patikointipolulle vuorimaisemia lähempää ihailemaan tuntien raikkaan vuoristoilman kasvoillani.

Matkaa emme kuitenkaan voineet tehdä hätiköiden, siitä piti huolen samaa virttä englanniksi jaaritteleva kuski, joka tuntui välillä keskittyvän hölöttelyyn enemmän kuin ajamiseen. Onneksi hän sentään muisti mainita, että hän pysäyttäisi auton milloin vain haluaisimme. Teimme työtä käskettyä. Muutamien kauniiden maisema- ja näköalapaikkojen lisäksi auto kaarrettiin parkkiin pienten beduiinikylien mattokauppojen eteen. Niissä pääsi näkemään mielettömän määrän eri kuosisia ja värisiä mattoja, ja niiden tihrustelun välissä saattoi liikkeiden kattotasanteilta ihailla vuoristosolan ympäristön kauniita maisemia nousevan auringon valossa. Ja kuin tilauksesta tämän tästä käteen iskettiin kuppi höyryävää minttuteetä viileässä aamusäässä. Eihän tässä olisi millään malttanut matkaa jatkaakaan näiden houkutusten äärellä!

Vuoristosolan ihmetyksiä

Mitä pidemmälle matkamme kulki, sitä enemmän vuoristojoen ympärillä alkoi näkymään erilaisia ravintoloita ja ties mitä matkailijoiden viihdykkeiksi viriteltyjä terasseja joen päälle. Paikat ammottivat kuitenkin tyhjyyttään. Kuski kertoi, että useat marrakechlaiset suuntaavat tänne kesäviikonloppuisin kaupungin helteitä pakoon ja silloin paikat pursuilevat ihmisiä. Ja sen pystyi hyvin uskomaan, sillä vieri vieressä sijaitsevissa ravintoloissa saattoi olla pihalle kasattuna sadoittain muovisia parhaat päivänsä nähneitä muovituoleja – millainenhan kuhina täällä kesällä oikein onkaan käynnissä? Onneksi sitä ei tarvinnut nyt todistaa. Oli liikkeellä nytkin lisäksemme muita turisteja ja paikallisia matkalaisia, mikä tosin näkyi lähinnä välillä hitaimman auton perään kasaantuneista pienistä jonoista tai tienvarsien näköalapaikoille raahatuista tylsistyneen näköisistä kameleista, joiden kanssa olisi voinut mennä kuvaan poseeraamaan vuorijonojen välkkyessä kuvan taustalla. Mielestäni oli kuitenkin kiinnostavampaa pysähdellä pienissä paikallisissa vuoristokylissä ja yrittää udella kuskilta miten täällä elelläänkään.

Lopulta pääsimme perille patikointipolun alkuun, joka lähinnä muistutti turisteja varten pystytetyltä vähän nuhjaantuneelta kylältä lukuisine ravintoloineen ja sinne tänne säntäilevine opaspoikineen. Vuorten rinteille ei nimittäin olisi asiaa ilman asiantuntevaa opasta, ja ainakin pidemmälle vaellukselle sellainen kannattaisi ehdottomasti palkata mukaan. Kuski vinkkasi tutun oppaan, parikymppisen pojanklopin luoksemme, ja hän kertoi vaihtoehdoistamme: voisimme vaeltaa joko tunnin, pari tuntia tai vaikka viisi tuntia niin halutessamme. Reitti kulkisi upeissa vuoristomaisemissa ja tämän tästä voisimme pysähtyä ottamaan kuvia vaikkapa vesiputouksista tai vuorijonoista kristallinkirkkaan joen virratessa polun vieressä. Täydellistä! Tätä olinkin varovaisesti osannut toivoakin vaellukselta!

Patikointia rapukävellen

Lähdimme askeltamaan oppaan perässä pientä polkua, ensin turistikeskittymän reunalla olleiden paikallisten asumusten pihojen läpi, nousten askel askeleelta hieman ylemmäs. Tämän tästä polun varteen oli kyhätty ties mitä myyntikojua aina matoista turistirihkamaan. Siellä täällä oli myös paikallisia baareja – jääkaapin virkaa toimitti kiviröykkiöille kasattujen juomapullojen päälle suihkuava jääkylmä vuoristojoen vesi. Ehkä parin tunnin vaelluksen jälkeen niille alkaisikin olla tarvetta, jos ja kun aurinko alkaisi lämmittää vielä enemmän. Nyt kevyt untuvatakki tuli tarpeeseen varsinkin vuoriston varjoisissa paikoissa, ja jokea ylittäessä saattoi oikein tuntea siitä hohkavan kylmyydeen. Pian kuitenkin aloin kiinnittää enemmän huomiota muihin vuoristovaeltajiin. Oli nahkatakkisia miesporukoita, korkokengissä keikkuvia aasialaisia, hunnutettuja musliminaisia jättikokoisissa merkkiaurinkolaseissaan ja lukuisia selfiekeppimiehiä. Vain minä ja matkakaverini näytettiin edes vähän sporttisemmilta tamineissamme ja siltä, että aikomuksenamme olisi valokuvien napsimisen sijaan myös hiukan urheilla.

Hetken tätä ihmettelin mielessäni, ja mitä pidemmälle polulla kuljimme väistellen siellä täällä pomppivia turisteja ja peläten luiskahtamista liukkailta kiviltä jorpakkoon, sitä kyynisemmäksi oloni alkoi käydä. Mikä ihmeen sirkus tänne luonnon keskelle olikaan pystytetty? Ja kun samalla hetkellä viereisestä jokibaarista rävähti soimaan listahittien jumputus, en tiennyt itkeä vai nauraa. Pidimme matkakaverin kanssa tuumaustauon ja sovimme, että kapuaisimme ensimmäiselle vesiputoukselle ja miettisimme sitten tarkemmin mitä teemme. Eteenpäin kulkiessa ei ollut puhettakaan, että vuoristomaisemista ja luonnonrauhasta olisi voinut mitenkään nauttia, siitä piti huolen erikoiset “kanssavaeltajat”. Eipä sillä, että maisemissa olisi ollut edes mitään ihailtavaa. Lumihuippuisia vuoria ei näkynyt missään, ja vaelluspolku muuttui pidemmälle kulkiessa vain lähinnä kiviröykkiöiksi, joita pitkin kiipiessä sai välillä ottaa rapukävelytyylin käyttöön, että sai tasapainon pidettyä. Kun yksi nahkatakkinen jantteri liukasteli eteenpäin nahkaisissa puvunkengissään tuuppien mummoja sivuun, tunsin närkästyksen kasvavan sisälläni kyntäessäni kivikasaa ylöspäin kädet jääkylmällä mudalla kuorrutettuina.

Mikä samperin vaellus tämä muka oli? Kun vähän ajan päästä tulimme oppaan hehkuttamalle vesiputoukselle, aloin mielessäni jo tehdä päätöstä paluusta takaisin lähtöpisteeseen. Vesiputous oli toki kaunis, kukapa kieltäisi tällaisia luonnon kauniita yksityiskohtia, mutta kaikki siinä ympärillä oli jälleen jotain sellaista, mitä en luontovaelluksella haluaisi nähdä tai kokea. Kivien päällä taiteilevia selfiemestareita ilmeilemässä kameralle ja osoittelemassa vesiputousta sekä vesiuoman ympärille pystytettyjä baareja värikkäine muovituoleineen. Jep. Minulle alkoi riittää. Haluaisinko rämpiä tällaisessa sirkuksessa vielä tuntitolkulla vai myöntäisinkö tappioni ja palaisin takaisin lähtöpisteeseen? Tuumaustauko matkaystävän kanssa vahvisti molempien ajatusta, että ehkä vaellus ei sittenkään ollut sitä mitä toivoimme, ja lisäisimme vain kiukkuamme eteenpäin kulkiessa. Ja pahimmassa tapauksessa loukkaisimme vielä itsemme turvattomilla liukkailla kivillä keikkuessamme. Kaiken lisäksi iltapäivä oli jo pitkällä, eikä olisi enää montaa tuntia auringonlaskuun. Päätimme palata takaisin.

Parempi ruoka, parempi mieli

Lähtöpistesteeseen palattuamme istahdimme jokiuoman rantaravintolan muovipenkeille myöhäiselle lounaalle. Nieleskelin pettymystäni. Ne lumihuippuiset vuoret jäi näkemättä. Maagiset vuoristomaisemat olivat vain odotuttaneet itseään. Patikointi ei edes poltellut jaloissa, kun eteneminen oli ollut etanavauhtia, lähinnä muiden polulla kulkijoiden odottelua ja väistelyä. Ärsytti, kiukututti. Teki mieli alkaa vaatimaan rahoja takaisin. Mutta sitten yritin miettiä, että ehkä jollekin muulle tämä olisi saattanutkin olla erilainen elämys, me kun kaikki arvostamme erilaisia asioita, ja omat vanhat kokemuksemme vaikuttavat siihen miten uudet asiat koemme. Ehkä olin vain tottunut liian hyvään, nähnyt liian upeita vuoristomaisemia ja päässyt vaeltamaan liian kauniilla vaelluspoluilla. Mene ja tiedä. Kun sain eteeni ehkäpä koko matkan herkullisimman taginen lampaanlihapullilla, alkoi mieleni piristymään. Aurinko välkehti kauniisti jokiuoman solassa ja ravintolassa oli rauhallista, korviin kantautui vai virtaavan veden tasainen solina. Olihan tämäkin vaelluskokemus, erilainen sellainen.

About Author

Seikkailumatkailija ja palkittu matkailuvaikuttaja. Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Käytynä 197/197 maata ja kaikki maanosat.

40 Comments

  • Johanna
    23.2.2018 at 18:57

    Jos sulla on vielä muutama päivä aikaa Marokossa niin kannattaa harkita Imliliin matkaamista! Melkien parin kilsan korkeudessa sijaitsevassa kylässä itsessäänkin pääsee jo nauttimaan Atlas-vuorten tunnelmasta, ja sieltä voi tehdä ilman opastakin 2-3 päivän trekin koko Pohjois-Afrikan korkeimmalle huipulle, Jbel Toubkalille. Tässä mun kokemuksia ja vinkkejä Toubkalin valloittamiseen, mikäli kiinnostaa 🙂 http://intothemystic.pallontallaajat.net/2017/04/27/atlas-vuorten-huipulla/

    Reply
    • Anna-Katri
      3.3.2018 at 19:36

      Oi kiitos vinkistä, täytyy laittaa tämä muistiin seuraavaa Marokon matkaa silmällä pitäen. 🙂 Ihastuin nimittäin Marokkoon sen verran, että takaisin on päästävä! ♥

      Reply
  • Marja
    23.2.2018 at 19:45

    No ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Me oltiin Asnin lähellä kivassa hotellissa ja käytiin vaan lähistöllä kävelemässä ja Tin Melin moskeijassa kuskin kanssa.
    Vuorilla vaellukset tehdään täällä Sveitsissä!

    Reply
    • Anna-Katri
      3.3.2018 at 19:31

      Marokkoon haluan kyllä matkata vielä uudelleenkin, joten pitää silloin tarkemmin tsekkailla minne mennä. 🙂 Ja oi, vaellus Sveitsissä Alppi-maisemissa olisi kyllä huikeaa!

      Reply
  • Susanna
    24.2.2018 at 01:00

    Harmi ettei ollut hyvä kokemus, olen välillä miettinyt onkohan Kroatian vesiputouspuistossa meno vastaavaa? ne haluaisin nähdä, tai sitten vesiputoukset jossain sivummalla joka ei olisi ihan niin täynnä selfie-turisteja.. Onneksi Euroopassakin on paljon vesiputouskohteita, teen niistä joskus koosteen kun etsin tarpeeksi eri vaihtoehtoja

    Reply
    • Anna-Katri
      3.3.2018 at 19:30

      Olen kuullut että varsinkin kesän turistikaudella Kroatin vesiputoukset ovat täynnä turisteja. Joten ehkäpä sinne kannattaisi mieluummin suunnata off-seasonina?

      Reply
  • Tuuli
    24.2.2018 at 09:08

    Olihan tuo kuitenkin taas kokemus, joka jälkikäteen naurattaa? Oli niin elävästi kirjoitettu juttu, että olin sitä lukiessa ihan mukana tunnelmassa. Beduiinikylät – ja mattokaupat – kyllä vaikuttivat kiinnostavilta. Minulle houkutukset olisivat varmaan olleet ylivoimaisia. Tuliko sieltä mitään mukaan uuteen kotiin?

    Reply
    • Anna-Katri
      3.3.2018 at 19:30

      No kieltämättä tätä omaa postausta lukiessa alkoi jo vähän hymyilyttämään. Eihän tuo mikään maailmanloppu ollut, mutta kieltämättä sillä hetkellä ja vielä nälkäisenä siltä tuntui. 😀 Ja kyllä, Marokosta tuli ostettua juttu jos toinenkin uuden kodin sisustusta piristämään. 🙂

      Reply
  • Äh, harmi että jouduitte pettymään, mää kävin muutama vuosi sitten haikkailemassa Jebel Toubkalille ja siinä ympäristössä Marokossa ja oli kyllä rauhallista ja upeaa luontoa lumihuippuisine Vuorinen eikä sun kuvailemasta turistiruuhkasta puhettakaan!

    Reply
    • Anna-Katri
      3.3.2018 at 19:28

      Oi kuinka ihanalta sinun kokemus kuulostaakaan! Itselläni oli kyllä huonoa tuuria retkijärjestäjän kanssa, mutta ensi kerralla pitää olla fiksumpi ja tehdä parempaa etukäteisselvittelyä asian suhteen. 🙂 Ja Marokkoon haluaisin ehdottomasti palata! ♥

      Reply
  • Suunnaton
    24.2.2018 at 12:23

    Olipahan vaellus, eikä varmasti kovin miellyttävä sellainen. Kyllä luontoon lähtiessä toivoisi voivansa olla oikeasti luonnossa, ja mielellään melkolailla omissa oloissaan. Myös mulla olisi varmasti alkanut ärsytys nousemaan tappiinsa aika nopeasti.
    Harmi, että teillä kokemus oli tuollainen, koska mulla on jäänyt Atlas-vuorista tosi hyvät muistot.

    Reply
    • Anna-Katri
      3.3.2018 at 19:27

      No sepä se, luonnossa toivoisi pystyvänsä nauttimaan juuri siitä itsestään. 🙂 Mutta välillähän näitä epäonnisempiakin juttuja matkoihin mahtuu, olisi pitänyt vain etukäteen tehdä parempaa selvittelyä että mihin mennä ja minkä oppaan kanssa. Ja ihana kuulla, että sinulla on ollut hyvä kokemus, toivon että pääsen matkaamaan Marokkoon vielä takaisin ja näkemään Atlas-vuoret ihan oikeasti. 🙂

      Reply
  • Jaakko/Lomalla viimeinkin
    25.2.2018 at 11:47

    Harmi että kokemus ei ollut niin hyvä. Itse olen huomannut että monesti jos jotain odottaa matkoilla paljon voi pieni pettymys olla edessä. Hauskan postauksen tästä sait ainakin 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      3.3.2018 at 19:18

      No sehän siinä on, että liian suuret odotukset voivat johtaa pettymykseen. Tässä kuitenkin olisin voinut välttää pettymyksen paremmalla etukäteisselvittelyllä, mutta tällä mentiin nyt. 🙂 Ja kiva kuulla, että tämä postaus oli silti viihdyttävää luettavaa. 🙂

      Reply
  • Heta
    25.2.2018 at 13:41

    Ihanaa, että kerrot todenmukaisesti millaista oli. En osaa kuvitella, että tommonen sirkus oli saatu aikaan tuonne paikalle. Mää oon ollut varmasti vähän kuin sinä ja päässyt vaeltamaan hyvillä reiteillä. Olisin varmaan toiminut ihan samoin ja lähtenyt, mutta onneksi ruoka parantaa lähes aina!

    Reply
    • Anna-Katri
      3.3.2018 at 19:17

      Ja millaistahan paikalla olisikaan ollut turistisesongin täydessä käynnissä? 😀 No mutta Marokko on silti upea kohde, jospa sinne vielä uudelleen matkani vie, ja pääsen näkemään Atlas-vuoren toisella kertaa vähän eri tavalla. 🙂

      Reply
  • Elina | Vaihda vapaalle
    25.2.2018 at 18:06

    Ei kyllä todellakaan kuulosta kivalta luontokokemukselta millään muotoa. Ilmeisesti Marrakeshista tosiaan tarvii lähteä kauemmas, että pääsee kunnolla vuorille. Meidänkin olisi Marokkoon jossain vaiheessa tarkoitus lähteä, joten hyvä tietää, ettei ainakaan tälle retkelle kannata osallistua.

    Reply
    • Anna-Katri
      3.3.2018 at 19:16

      Atlas-vuorilt pitäisi kyllä löytyä kunnollisiakin paikkoja erinomaiseen luontokokemukseen, oli vain nyt huonoa tuuria että päädyin tähän vuorisolaan rapukävelemään. 😀 Suosittelenkin tekemään etukäteisselvitykset hyvin, jotta varmasti pääsee kunnon mestoille.

      Reply
  • Jenna / Enemmän kuin äiti
    26.2.2018 at 19:03

    Kiva, että blogeissa tuodaan esiin myös pettymyksiä ja pieleen menneitä reissuja. Jos tästäkin pelkät postauksen kuvat katsoisi, niin uskoisin täysin, jos kertoisit matkan olleen mieletön ja täydellinen. Toki kuva muovikalusteista ei säväytä, mutta muuten 😀

    Reply
    • Anna-Katri
      3.3.2018 at 19:14

      Blogissani olen sen alusta saakka pyrkinyt kirjoittamaan matkakokemuksistani aidosti, on ne tuntemukset sitten positiivisia tai negatiivisiä. 🙂 Ja Marokko maisemineen on todella upea, harmi että tuo patikointi polku kulki keskellä vuorisolaa, jossa ei paljon päässyt maisemista rapukävellessä nauttimaan.

      Reply
  • Mirka/ Reason for Season
    26.2.2018 at 22:38

    Hyvä, rehellinen stoori! Harmillista, että kokemus oli näin huono. Ymmärrän kyllä surkeen fiiliksen, jos ympärillä on yhtäkkiä tollanen sirkus. Kuvat ovat silti hienoja <3. Itsekin haluaisin käydä tuolla vuorilla, mutta ilmeisesti pitää siis olla aika tarkkana, että minne siellä menee.

    Reply
    • Anna-Katri
      3.3.2018 at 19:13

      Joo suosittelen ehdottomasti panostamaan etukäteisselvittelyyn, ettei käy niin kuin mulle! 🙂 Mutta Marokko on ihana, ja voisin koska vain yrittää Atlas-vuorten valloitusta uudelleen vähän eri paikassa. 🙂

      Reply
  • Kuullostaa kyllä kaikkea muuta kuin kivalta patikkaretkeltä. Kiva, että annoit tällaisen todellisen näkökulman asiaan. Valitettavaa, että näin käy monellekin upealle luontokohteelle, joka tavoittaa myös ei-niin-sporttisia ihmisiä ja sitten paikasta tulee vain selfie spotti reissulta. :c

    Reply
    • Anna-Katri
      3.3.2018 at 19:06

      No välillähän näitä tällaisia erheitä sattuu, olisi pitänyt vain etukäteen tehdä enemmän taustatyötä eikä vain hypätä ensimmäisenä vastaan tulleelle retkelle mukaan. 🙂

      Reply
  • RR
    28.2.2018 at 11:39

    Ikävää, että kokemus on ollut pettymys, mutta vuoristovaeltaminen on puuhaa, missä parin tunnin “vaelluksella” ei päästä alkua pidemmälle edes tuollaisilla pienillä vuorilla. Mitä ylemmäs menee, sitä komeammat ovat maisemat ja sitä vähemmän läsnä on turisteja, MUTTA noin 2500 metristä ylöspäin nouseminen sisältää tavalliselle lenkkariretkeilijällekin aina riskejä, joiden paras ehkäisy on aika ja maltti. Ja aika tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että matkaan tulee varata useampia vuorokausia, vaikka retken alussa ja lopussa hyödyntäisikin autoa, hissikyytiä, hevosta tai mikä nyt missäkin on mahdollista.

    Reply
    • Anna-Katri
      3.3.2018 at 19:06

      Varmasti näin onkin, mutta olen kuullut myös että jo muutaman tunnin patikoinnilla olisi voinut päästä näkemään näitä upeita vuoristomaisemia ihan eri tavalla kuin tuolla kanjonin pohjalla rämpiessä. 🙂 Andeilla olen ollut yli 4000 metrissä, siinä alkaa jo vähän hengitys salpautumaan. 🙂

      Reply
  • Stacy
    28.2.2018 at 16:06

    Siellä on oma tikkansa ja oma nakkelinsa. Kukapa ei haluaisi nähdä pienen levinneisyyden lajeja, vähän niin kuin olisi Saimaalla eikä haluaisi nähdä Saimaannorppaa. Minä en ole nähnyt, mutta lähtisin oitis, jos tietäisin varman paikan. Sama on noiden Atlas-vuorten erikoisuuksien kanssa. Pahoin pelkään, että siinä kävisi juuri noin.

    Reply
    • Anna-Katri
      3.3.2018 at 19:04

      Atlas-vuorilta on varmasti mahdollista löytää niitä rauhallisempiakin paikkoja luontopatikointiin. Ehkäpä täytyy suunnata pian takaisin Marokkoon ja ottaa tämä erhe takaisin. 🙂

      Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    28.2.2018 at 20:36

    Olisikohan tätä kuitenkin ollut mahdollisuus myös ajatella, että maassa maan tavalla? Paikalliset, naiset erityisesti, eivät taida kovin yleisesti oikeasti urheillen käydä vaeltamassa vaan kuvauksestasi päätellen perheet käyvät luonnossa picnic-tyyppisesti. Kokemus ei ollut sitä, mitä te ystävänne kanssa odotitte, mutta paikallisille ehkä juuri sitä mitä he odottivat 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      3.3.2018 at 19:04

      Toki maassa maan tavalla! Ainoastaan tässä harmitti se tosiasia, että Atlas-vuoriltakin löytyy erilaisia paikkoja, joissa pääsisi oikeasti patikoimaan kauniisiin maisemiin. Mutta nyt mentiin näin. 🙂

      Reply
  • Sandra
    1.3.2018 at 21:43

    Varmasti aiemmat kokemukset vaikuttavat todellakin. Hyvä kuitenkin, että loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja onneksi saitte asenteellanne (ja hyvällä ruoalla) käännettyä kokemuksen loppupuoliskon positiiviseksi. Tuo on kyllä aina riski ryhmäretkissä, ettei se ole itselle ollenkaan sitä, mitä on odottanut.

    Reply
    • Anna-Katri
      3.3.2018 at 18:52

      Joo, jotenkin sitä etukäteen ajattelin, että retki Atlas-vuorille ei voi olla huono, mutta nähtävästi niissäkin on eroja, että mikä on lopullinen kohde vuorilla. Tämä pätkä ei ehkä ollut sieltä parhaimmasta päästä. 😀

      Reply
  • Travelloverin Annika
    2.3.2018 at 10:20

    Harmittelin itse, ettemme Marokossa menneet luontoon, mutta en enää. Pitänee miettiä, kun maahan joskus palaan, mistä luontoa lähtee etsimään. Epäilemättä vähemmän tuotteistettuakin olisi tarjolla, mutta mistäpä sitä ensimmäisellä kerralla osaa alkaa kysellä, kun ei tiedä, mitä odotettavissa on. Joskus on tullut toisaalla itsekin todistettua flipflopeissa luontoon lähteneitä, kun itsellä on viimeisen päälle varusteet. Ovat sitten kävelleet muutaman sata metriä, ottaneet pakolliset selfiet ja palanneet autolle. 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      3.3.2018 at 18:49

      Olen varma, että Marokosta ja tuolta Atlas-vuorilta löytyy myös niitä hidden gem -luontokohteita, jossa ei ole tällaista sirkusta käynnissä. Pitää vaan vissiin selvittää aika paljon paremmin etukäteen sopiva kohde, eikä vain hypätä sokkena oppaan kyytiin. 😀

      Reply
  • Hupaisan rehellinen tilityspostaus! Aikamoinen vaelluskokemus, minullekaan ei ole toistaiseksi vielä tuollaista sirkusta tullut vaelluksillani vastaan! Myös olla, että minullakin olisi into loppunut nopeasti kesken, jos lähtiessään innokkaana kuvittelee lähtevänsä nauttimaan luonnosta. Ehkä se on vain tuo Marokkolainen tapa, niin kuin Pirkko sanoi. Tarvitsee melkein hattua nostaa, jos paikalliset jaksoivat tarpoa eteenpäin rapukävelyä korkokengissä. 😀

    Reply
    • Anna-Katri
      3.3.2018 at 18:47

      Harvemmin matkoilla ärsyynnyn, saati sitten tilitän, mutta tästä oli pakko kirjoittaa 😀 Eniten itseäni harmitti varmasti se että tuhlasin rahat tuohon hömppään, kun olisin paremmalla etukäteisselvittelyllä voinut käyttää saman summan parempaan elämykseen toisessa paikassa. Mutta kaikesta oppii vaikka olisi kuinka matkaillut. 😀

      Reply
  • Carin
    2.3.2018 at 19:42

    Palasin juuri Marokosta vajaa viikko sitten ja osallistuin päivän mittaiselle Atlas-vuorten retkelle, joka oli kyllä huikea kokemus! Kuski oli huippu ja kertoi paljon paikallisesta kulttuurista. Eka stoppi oli meilläkin tuolla vesiputouksella, jossa oltiin aamulla aikaisin ennen muita turistilaumoja. Tästä jatkettiin eteenpäin ja päivän aikana käytiin neljässä laaksossa, syötiin lounasta lumihuippuisten vuorten keskellä Berberi-perheen kodissa ilman ainuttakaan muuta turistia huikeilla maisemilla! Kolmen ruokalajin lounas taisi olla reissuni paras ruokailu ja meillä oli mahtava kansainvälinen porukka. Noita reissuja ja matkanjärjestäjiä on niin monia, Morocco Attractive Toursia voin todella suositella 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      3.3.2018 at 18:46

      Voi kuulostaa kyllä aivan mahtavalta kokemukselta! Jos ja kun Marokkoon uudelleen suuntaan, täytyy tehdä hieman enemmän taustaselvitystä näiden retkien suhteen. Ja ehdottomasti tsekkaan tuon suosituksesi, kiitos siis siitä! 🙂

      Reply
  • Veera Bianca
    3.3.2018 at 13:34

    Oon ehkä maininnut jo aiemmin, että oot tehnyt mulle jäätävän Marokko-kuumeen <3

    Reply
    • Anna-Katri
      3.3.2018 at 18:44

      Marokko! <3 Sä ihastuisit siihen kyllä takuuvarmasti! Voinko tulla mukaan?! Mulle jäi nimittäin vielä ihan jäätävä kuume sinne, vaikka siellä kävinkin jo. 😀

      Reply

Leave a Reply