Marrakech on kuin suoraan tuhannen ja yhden yön sadusta. Vanhan kaupungin rosoisten vaaleanpunaisten muurien sisälle astuessa on kuin tekisi aikamatkan menneisyyteen. Kapeilla kujilla kaupungin kiehtova kulttuuri ja menneen ajan mystiikka puskee vastaan värikkäine mattokauppoineen, huumaavine maustekojuineen ja tietä pitkin kipittävine aasivankkureineen. Minttutee höyryää hopeareunuksisissa laseissa ja jostakin korviin kantautuu käärmeenlumoajan hypnoottinen huilun soitto. Rappeutuneiden puuporttien takaa saattaa löytää riadin rauhaan, joiden kauneus mosaiikkitaiteineen ja palmupuineen jaksaa hämmästyttää. Marrakech on kaupunki, josta ei tunnu saavan tarpeekseen!
Olin vuoden vaihteessa pari viikkoa Marokossa, ja matkan lopuksi viipyilin Marrakechissä neljä yötä. Nuo päivät kuluivat niin nopeasti, että olen alkanut haaveilemaan matkasta takaisin Marokkoon. Nyt kun matka on vielä tuoreessa muistissa päätin listailla ylös viisi omakohtaista vinkkiäni Marrakechiin:
1. Yövy perinteisessä riadissa ja piipahda hammamissa
Marrakechiin suunnatessa kannattaa majapaikkaa etsiä medinasta eli vanhan kaupungin muurien sisäpuolelta. Sieltä voi nimittäin löytää toinen toistaan upeampia riadeja eli perinteisiä majapaikkoja, joissa on putiikkihotellimaista tunnelmaa. Medinan sisällä sijaitsevissa riadeissa on persoonallisuuden ja autenttisen tunnelman lisäksi ehdotonta plussaa niiden sijainti – suoraan riadin ovelta avautuu vanhan kaupungin ihmeellinen maailma. Joistakin riadeista, tai ainakin majapaikan suosituksesta lähistöltä, löytyy takuuvarmasti myös hammameita, eli marokkolaisia kylpylöitä, joiden seesteiseen tunnelmaan on ihana pujahtaa pitkän kaupunkipäivän päätteeksi rentoutumaan ja ottaa jokin hemmotteluhoito itselle.
Riadien ylellisistä vaihtoehdoista oma suosikkini on Le Riad Yasmine, joka on kaunis kuin mikä trooppisine sisäpihoineen sekä viimeisen päälle mietittyine yksityiskohtineen. Muita houkuttelevan upeita majoitusvaihtoehtoja on esim. El Fenn, Riad BE, Riad Jaaneman ja Le Riad Berbere. Budjettimatkailijalle erinomainen vaihtoehto on riadmaista tyyliä henkivä Equity Point Marrakech hostelli, josta löytyy myös tunnelmallisia huoneita dormien lisäksi. Ja hostellin kattoterassi on kuin tehty Marrakechin tähtitaivaan ihasteluun!
2. Eksy medinan kujille ja lähde mattokaupoille
Marrakechissä ehdoton must-juttu on lähteä seikkailemaan päämäärättömästi medinan sokkeloisille kujille. Soukin eli Marrakechin basaarin kujilla vastaan tulee toinen toistaan houkuttelevampia myyntikojuja, joissa myynnissä on marokkolaisia sisustustavaroita aina värikkäistä matoista hopeatarjottimiin ja kauniskuvioisiin astioihin, mutta myös käsityönä tehtyjä nahkaisia laukkuja ja kenkiä, hopeisia näyttäviä koruja, tunnelmallisia valaisimia, mausteita ja teetä sekä ties mitä kaikkea muuta. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavan kulman jälkeen vastaan tulee! Kiertelyn päätteeksi voikin sitten napsauttaa puhelimesta Maps.me -applikaation päälle ja löytää näppärästi takaisin majapaikkaan.
Jos jotakin Marokosta kannattaa kotiin kuljettaa, on se ehdottomasti aito marokkolainen matto. Tai itseasiassa monet mattokaupat lähettävät maton suoraan kotiovelle pientä maksua vastaan, joten mattoa ei tarvitse matkalaukkuun yrittää survoa. Yksi parhaimmista paikoista mattoshoppailuun on Equity Point Marrakech -hostellin vieressä pienellä sivukujalla sijaitseva mattokauppa, jonka 80-vuotias omistaja ei pelkästään myy mattoja eettisin periaattein paikallisia käsityöläisiä kohtaan vaan myös opastaa ensikertalaista matkailijaa marokkolaisen tinkimisen saloihin. Ja tarjoaa shoppailijoille ehkä Marrakechin parasta minttuteetä!
Tässä muutama vinkki Marrakechissä shoppailuun:
- Älä koskaan hyväksy täyttä hintaa, vaan tingi rohkeasti. Aloita tarjoamalla hinnaksi esim. 1/3 pyydetystä, ja tule lopulta puoleen väliin vastaan. 50 % alkuperäisestä hinnasta on yleensä hyvä lopputulos.
- Kauppojen omistajat tarjoavat sinulle minttuteetä, mikä on aivan normaalia. Älä siis pelästy, vaan nauti herkullisesta teestä. Se ei myöskään ole lupaus, että sinun pitäisi mitään ostaa.
- Älä shoppaile ohjatulla turistikierroksella ainakaan kalliimpia tuotteita, sillä usein opas on etukäteen sopinut minne ryhmänsä johdattaa ostoksille ja hän saa myynnistä proviikkaa, jolloin lähtöhinnatkin ovat korkeampia.
- Mattoa ostaesssa kannattaa varmistaa maton aitous kokeilemalla sytkärillä – aito villa ei ota liekkiä, mutta synteettiset materiaalit kyllä. Tosin kannattaa pyytää myyjää tämä näyttämään, ettet vain polta koko kauppaa maantasalle.
- Esimerkiksi mattojen hinnat vaihtelevat suuresti koon, materiaalin, laadun ja kuvion perusteella. Perinteisten berberimattojen lähtöhinnat olivat kaikkea 200-2000 euron välillä.
3. Ihaile marokkolaista rakennustaidetta
Marrakechissä ollessa ei voi olla huomaamatta upeaa marokkolaista rakennustaidetta. Siinä missä medinan punaisesta hiekkakivestä rakennetut rakennukset näyttävät ulospäin yksinkertaisilta, saattavat ne kätkeä sisäänsä mitä upeammin koristeltuja koteja. Paras paikka perinteisen marokkolaisen mosaiikkitaiteen ihailuun on poiketa Ben Youssedin moskeija, joka aiemmin on toiminut islamilaisena koraanikouluna, mutta on tänä päivänä todellinen näyttämö marokkolaiselle rakennustaiteelle kauniine yksityiskohtineen ja värikkäine mosaiikkeineen. Mutta sen lisäksi kannattaa poiketa myös Palais Bahiassa ja Musee de Marrakechissä, jotka molemmat ovat täynnä kaunista laattataidetta.
Ja jos kaupungin vilkkaat kujat alkavat puuduttamaan, ota taksi alle ja suuntaa lähellä sijaitsevaan Jardin Majorelle puistoon, joka hämmästyttää yli 300 kasvilajin loistolla ja maagisella tunnelmallaan. Paikan vierestä löytyy myös muotilegenda Yves Saint Laurentin museo. Varteenotettava vaihtoehto rentoutumiseen on myös Le Jardin Secret, josta löytyy vehreän puutarhan lisäksi viihtyisä ravintola-kahvila.
4. Poikkea kuuluisalla aukiolla ja maistele Marokon makuja
Medinan kujilla pyöriessä ei voi olla päätymättä Marrakechin kuuluisalle Djema-El-Fnan aukiolle, joka on häkellyttävä sekamelska paikallisia markkinakojuja, vanhanajan eksotiikkaa ja turistihoukutuksia. Vastaan tulee niin käärmeenlumoajia, hennatatuoijia, lemmikkiapinoita, tanssijoita ja ties mitä poppamiehiä. Paras paikka aukion vilinän ihmettelyyn on suunnata johonkin aukion ympäriltä löytyvään ravintolaan, sillä useimmista niistä löytyy kauniilla näköaloilla varustettu kattoterassi. Kokeile vaikkapa näistä jotakin paikkaa: Nomad Cafe, Terrasse Des Epices, Atay Cafe tai Cafe des Epices.
Ravintoloissa kannattaa eteen tilata Marokon kuuluisin ateria eli tagine. Se on tyypillisesti saatavilla ravintolassa kuin ravintolassa eri variaatioina, ja tätä savipadassa kypsennettyä herkkua saa niin liha- ja kasvisversioina. Oma suosikkini oli ehdottomasti Kefta Mkaouara – eli lampaan lihapullista ja kananmunasta tehty tagine. Eikä ole matkaa Marokkoon ellei maista paikan ehdotonta ykkösherkkua, nimittäin makeaa minttuteetä!
5. Kunnioita paikallista kulttuuria – ja itseäsi
Marrakechiin suunnatessa kannattaa muistaa että Marokko on muslimimaa, vaikkakaan ei kaikista jäykin. Ulkona liikkuessa tulee kuitenkin kunnioittaa paikallista kulttuuria pukeutumalla polvet ja olkapäät peittävästi, sillä näin osoitat arvostusta paikallisia kohtaan, mutta saat myös itse arvostusta osaksesi. Toki Marrakechin turistikaduilla voi naisena törmätä peräänhuutelijoihin oli päällä sitten mitä tahansa, mutta näihin kannattaa suhtautua oikealla asenteella ja vain jatkaa matkaa.
Turistialueilla liikkuessa, varsinkin Djema-El-Fnan aukion ympäristössä voi vastaan valitettavasti tulla erilaisia huijareita. Älä siis koskaan usko, jos joku tarjoaa sinulle jotakin ilmaiseksi – siis muuta kuin minttuteetä. Usein näissä on taka-ajatuksena turistin rahojen saaminen varsin ikävällä tavalla. Esimerkiksi apinan istutus olkapäälle tai hauskan hatun laittaminen päähän valokuvaa varten voi koitua kalliiksi. Samoin varansa kannattaa pitää medinan kapeilla kujilla, jossa pienet avuliaat pojat saattavat eksyneen opastuksen ja tien näyttämisen päätteeksi alkaa vaatimaan poskettoman summan rahaa.
Mutta ei Marrakech ole niin paha kuin joskus annetaan ymmärtää, lukaisepa vaikka juttu omasta kokemuksestani: Marrakech – kun blondi markkinakujille asteli.
+ pidennä lomaa!
Pari päivää Marrakechissä kuluu kuin siivillä, joten ekstrapäiviä kaupunkiin kannattaa mielellään varata. Puhumattakaan siitä, mitä Marrakechin lähialueilla on tarjota yön yli retkillä – unohtumattomia safareita Saharan aavikolla ja lumihuippuisten Atlas-vuorten maisemia vaelluksineen. Ja Marokossa riittää nähtävää myös pidemmälle kiertomatkalle aina rannikon surffikylistä tunnelmalliseen Essaouiraan, historialliseen Fesin ja vaikkapa mykistävään siniseen kaupunkiin Chefchaoueniin.
Sisältää mainoslinkkejä.
14 Comments
Tuuli
12.3.2018 at 19:52Oih, nuo kuvat…voin ihan tuntea mintun tuoksun. Pitäisi kyllä joskus päästä tuonne.
Erika
12.3.2018 at 20:00Moikka! Sulla on toi oma fb reissaajat ryhmä, niin mietin olisko mahdollista jos sinne jotenkin pystyis liittään matkaseurapostauksia? Tai voitko jotenkin tuoda asiaa esille? Uskon, etten ole yksin tämän ongelmani kanssa vaan myös niitä muita sielunsiskoja löytyisi sun ryhmän avulla, joilla on suuri polte matkustamiseen mutta seuraa ei meinaa löytyä. 🙂 Tai olisiko mahdollista järjestää ryhmän jäsenten kesken pienemmällä porukalla jotain yhteisiä reissuja? Olen vielä kokematon matkailija mutta intoa ja halua löytyy kyllä maailman näkemiselle!
Siiri Kiviharju
12.3.2018 at 20:13Ihania vinkkejä Marokkoon! Olen käynyt Marokossa perheeni kanssa, kun olen ollut ihan pieni ja, vaikka en hirveästi muista matkasta mitään niin jotain selvästi muistan, koska olen alkanut kaivata sinne! Oli pakko ahmaista tuo toinenkin Marokko postaus! Mihin aikaan vuodesta sinun mielestäsi olisi Marokkoon paras matkustaa? 🙂
Venla / Breezes from my Atlas
12.3.2018 at 22:24Tulikohan shoppailuoppaaseen virhe, pitäisikö tuossa lukea 1/3 jos hyvä lopputulema on puolet alkuperäisestä hinnasta? ”Aloita tarjoamalla hinnaksi 2/3 pyydetystä, ja tule lopulta puoleen väliin vastaan. 50 % alkuperäisestä hinnasta on yleensä hyvä lopputulos.”
Anna-Katri
13.3.2018 at 07:26No hitsit, näppäily- tai ajatusvirhehän se siinä 😀 Kiitos huomiosta!
Christa
13.3.2018 at 19:04Marrakech on kyllä korkealla bucket listilläni ja toivon että sinne lähivuosina pääsisin. Nämä sinun kuvasi (myös aikaisemmat) ja vinkit kyllä vaan vahvistavat matkakuumetta tuonne. Marokkoon vaan olisi kiva mennä jonkun kanssa, mutta miestäni ei yhtään kiinnosta. Ehkä yksin sitten. Ainakin sinun jutuista tulee sellainen fiilis, että Marrakech sopii hyvin myös yksinäiselle naiselle.
Jenni / Unelmatrippi
18.3.2018 at 20:04Mua on Christan tapaan alkanut kiinnostaa Marrakesh tässä viime vuosien aikana. Siellä näyttää tosi kauniilta – paljon hienoja yksityiskohtia. Haluaisin majoittua nimenomaan perinteisessä riadissa. Minttuteekin maistuisi. 🙂
Jaakko/Lomalla viimeinkin
18.3.2018 at 21:36Hyviä vinkkejä ja juttu on helppo lukea 🙂 hauska idea tuo maton tilaaminen ja toimittaminen kotiin 🙂 minttutee kyllä maistuisi!
Sandra / Terveiset päiväntasaajalta
19.3.2018 at 10:06Ihana juttu <3 Oon käynyt 10vuotta sitten Chefchauenissa ja se oli mieletön paikka! Haaveilen lähes jatkuvasti takaisin pääsystä 😀 Marrakech ja nää sun kuvat riadeista on niin houkuttelevia 🙂
Maisemaonnellinen Johanna
20.3.2018 at 22:55Tulinpa juuri lukeneeksi ensimmäisen Marrakechin jutun – joka saa haluamaan kohteeseen! Voi noita värejä ja tuota mosaiikkien kauneutta. Muslimimaat eivät ole olleet reissulistani kärjessä, mutta Marrakechia voisin kyllä kokeilla.
Ja nuo alun kuvat tuolta Riadista ovat sellaista silmäkarkkia, että ne säilyvät mielessäni pitkään. Upeita!
Outi / Maa Quzuu
22.3.2018 at 21:44Ah, kyllä sait Marokkokuumeen nousemaan niin kovaksi, että pakko oli kipaista Norwegianin sivuilla kurkkimassa, millä hinnalla tuonne pääsee lentämään. 😀 Ihanan näköistä ja kuuloista. Vaikuttaa ihan mun paikalta!!
Sandra
24.3.2018 at 09:01Nuo kuvat olivat jotain uskomatonta. Olen ollut vähän arka matkustamaan tuonne yksin, mutta ilmeisesti siellä(kin) selviää? Yövyitkö itse hostellissa vai tuollaisessa majatalossa? Luulisin myös, että marokkolainen ruoka olisi omaan makuuni ja myös makea minttutee 🙂
Sonja | FIFTYFIFTY
24.3.2018 at 15:56Oijoi, ihan mieletön Marrakech-kuume tuli kyllä tästä. Komppaan edellisiä, nuo kuvat ovat aivan uskomattoman aistivoimaisia. Ajastus Riadissa yöpymisestä, minttuteen juomisesta ja hamamista hykerryttää. 🙂
VEERAPIRITA / AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA
25.3.2018 at 08:51Ihania vinkkejä kokosit tähän, entistä enemmän tekisi mieli tänne. Marrakkech on jo pidemmän aikaa kuulunut mun bucket listille – ei kyllä helpottanut matkakuumetta tää postaus! Tuo Yasmine olisi kyllä ehdottomasti se paikka, jossa haluaisin majoittua kaupungissa. Kyseinen paikka on kyllä hullun suosittu, pitäisi varmaan ennakoida oman reissun ajankohta ajoissa, jotta pääsisi tuonne.