Vaikka maailmanympärimatkalle yksin lähdinkin, olin etukäteen ajatellut, että olisi ihana matkan aikana nähdä myös joitakin vanhoja matkaystäviä maailmalla tai sitten saada joku Suomi-ystävistäni piipahtamaan mukanani jossakin kohteessa. Vaikka toki matkalla varsinkin yksin matkustaessa tapaa aina uusia ihmisiä ja saa uusia, jopa elinikäisiä ystäviä, on välillä matkajutut mukava jakaa tuttujen naamojen kanssa – varsinkin niiden, jotka jakavat samat matkahaaveet kanssasi.
Joten olinkin yllättyneen ilahtunut, kun sain ennen matkalle lähtöä kuulla, että Madagaskarille seikkailemaan mukaani lähtisi ystävä Suomesta. Tapasin Jonnan reilu neljä vuotta sitten Helsingissä beauty spassa, ja siitä lähtien olemme aina tavatessamme vaihtaneet viimeisimmät reissukuulumiset ja matkahaaveet, sekä jakaneet toisillemme suosituksia uusista kohteista. Heti alkuun ymmärsin, että Jonnassa on samanlaista seikkailijatar-henkeä kuin minussa – onhan hän kolunnut niin Ugandan sumuisilla vuorilla gorilloja etsimässä kuin paikallistanut villiä elämää Amazonin sademetsissä, niistä muista huimista matkakokemuksista puhumattakaan. Ja kun meistä molemmat oli aina haaveillut näkevänsä Madagaskarin ja erityisesti siellä elelevät lemurit, en aikaillut pyytää Jonnaa mukaan maailmanympärimatkani ensimmäiseen kohteeseen.
Vajaa viikko sitten tapasimmekin Johannesburgin lentokentältä, ja nyt reissaamme yhdessä ympäri Madagaskarin erikoisia kohteita. Jo ensimmäisten päivien aikana olen nauranut vatsani kipeäksi, ja jotenkin on tuntunut aivan mahtavalta jakaa reissukokemukset samantien jonkun toisen kanssa, joka ymmärtää ja arvostaa samanlaisia asioita. Vaikka yksinmatkaillessa omat ehdottomat plussapuolensa onkin, on silti välillä kiva myös reissata yhdessä! Varsinkin Madagaskarilla, joka ei ehkä ole se maailman helpoin matkakohde vaalealle naiselle yksin.
Mutta täällä siis ollaan, tienpäällä, matkalla Madagaskarin halki. Antsirabesta ajomatka kulki kohti Miandrivazoa, ja matkan aikana maisemat muuttuivat yhä karummiksi ja oudoimmiksi. Välillä oli vehreän vihreää ja pengerrettyjen rinteiden pohjilla riisiviljelmät kukoistivat, välillä taas silmänkantamattomiin jatkui karun kuivaa oranssinkeltaista maisemaa, joiden keskeltä pilkisteli mustia kaskilaikkuja. Kaskeaminen on Madagaskarilla enemmän tapa kuin poikkeus, niinpä sen metsien pinta-alasta jopa 90 % on ihmisen muokkaamaa. Maisemia katsellessa mielessä kävikin useasti ajatus, että miltähän täällä onkaan mahtanut näyttää satoja tai tuhansia vuosia sitten, kun luonto vielä kukoisti? Nyt kaskeamisen lisäksi zebu- ja lammaslaumat pitävät huolen, ettei mitään turhaa pääse kasvamaan niille aluille, jossa kuivuus ei ole vielä vienyt mennessään kaikkea kasvillisuutta. Mutta kumpareisten peltojen viertä kiiteässä helposti unohti nykyhetken, sillä välillä vaikutti siltä, kuin auton ikkunasta olisi vilissyt maisemat toiselta planeetalta!
No Comments