Milloinhan sen muistaisi, että Tallinna on aivan mahtava minilomakohde? Liian usein sitä haikailee matkalle kauas kauas pois, ja aivan unohtaa, että parin tunnin laivamatkan päässä on tällainen kaupunkien helmi, joka tarjoaa aineksia täydelliseen viikonloppulomaan.
Sen lisäksi, että kaupungista löytyy mennyttä aikaa henkivä vanha kaupunki mukulakivikatuineen, pastellinsävyisine pikkurakennuksineen, mahtipontisine kirkkoineen, eläväisine toreineen ja viihtyisine ravintoloineen, on Tallinna viime vuosien aikana ottanut isoja kehitysharppauksia kohti yhä trendikkäämpiä kortteleita. Uudet kehittyvät alueet tuntuvatkin pursuilevan yhä kiinnostavampia kahvilakonsepteja, tyylikkäitä ruokaravintoloita ja mielenkiintoisia shoppailupaikkoja, ja jo vuodenkin poissaolon huomaa heti satamasta liikkeelle lähtiessä. Tuo on ihan uusi paikka! Tuossa on uusi rakennus! Mikäs uusi ravintola tuohon on ilmestynyt? Varsinaista löytöretkeilyä suunnata Tallinnaan, sillä varsinkin nyt EU:n puheenjohtajuuden myötä Tallinnan keskustaa on siistitty ja kunnostettu isolla kädellä. Ja matkailijat kiittävät!
Kun ystäväni Yhdysvalloista tuli Pohjoismaiden matkakierrokselleen, kysyin häneltä, kiinnostaisiko samalla piipahtaa myös Tallinnassa. Toki minulla oli tässä hieman oma lehmä ojassa, sillä juuri maailmanympärimatkalta kotiin palanneena houkutus edes pienelle matkalle lähtöön oli kovin suuri. Onneksi ystäväni innostui Tallinnan visiitistä todenteolla, niinpä nappasin meille meno-paluuliput laivalle sekä apartments-tyylisen hotellin aivan vanhankaupungin paraatipaikalta. Jo lauttamatka Tallinnaan oli ystävälläni elämys, ja hän näyttikin räpsivän kuvia tämän tästä Itämeren saaristomaisemista. Samalla mietimme, kuinka uskomatonta, että puoli vuotta sitten risteilimme ensimmäistä kertaa yhdessä Etelämantereella, ja nyt olimme täällä maapallon toisella puolella seilaamassa Itämerellä. Kaivoin hänelle googlesta kuvia talvisesta Itämerestä, kun kaikkialla on vain jäätä ja lunta, ja ystäväni totesikin hämmästyneenä maisemien olevan kuin Etelämantereelta. Heh, ehkä täältä ei edes tarvitsisi lähteä merta edemmäs kalaan? 🙂
Tallinnan puolella koko päivän paistanut aurinko alkoi harmillisesti vetäytymään pilvien taakse, ja kun pääsimme sisäänkirjautumisen ja myöhäisen lounaan jälkeen iltapäivän kävelykierrokselle vanhan kaupungin kujille, alkoi sää vaikuttaa sadepilvineen ja nousevine tuulineen varsin uhkaavalta. Tomerasti kuitenkin puikkelehdimme pikkukaduilla yhä kapeammille kujille ja yhä ylemmäs vanhankaupungin muureille. Halusin nimittäin näyttää ystävälleni vanhan kaupungin parhaimman näköalatasanteen, Kohtuotsan. Eikä maisemat pettäneet tälläkään kertaa! Taustalla sinisenä kimmeltävä meri ja paksut pilviverhot, edessä lähes satumaisilta näyttävät pastellitalot kirkontorneineen. Ystäväni sanoikin välittömästi pitävänsä kaupungista aivan hurjasti, ylisöpö kuulema! Ja todellakin voin yhtyä hänen sanoihinsa, kompaktin kokoinen Tallinnan vanhakaupunki on sympaattinen, siitä ei pääse minnekään.
Kun kameran muistikortit oli napsittu kuvia täyteen, alkoivat ensimmäiset sadepisarat tavoittaa Tallinnan. Lähdimmekin kiireisesti laskeutumaan alaspäin ja viilettämään takaisin majapaikkaamme iltaan valmistautumista varten. Suunnitelmissa olikin laittautua isossa asunnossamme pitkän kaavan kautta ja suunnata sen jälkeen niin illalliselle kuin visiitille vanhan kaupungin muutamiin kiinnostaviin baareissa. Kun livahdimme sateelta majapaikan ovien taa turvaan, totesin ystävälleni, että yhden yön sijaan olisimme hyvin voineet viettää täällä toisenkin yön, niin hyvin viihdyin, vaikka tuttu kaupunki kyseessä onkin. No ehkä ensikerralla sitten varaan itselleni enemmän aikaa Tallinnaan!
6 Comments
Meri / Syö Matkusta Rakasta
30.8.2017 at 08:27Tallinnassa tulee aina se sama fiilis, että olisihan täällä nyt voinut hetken pidempäänkin viipyä. 🙂
Anna-Katri
3.9.2017 at 12:56No ehdottomasti! Ja se kun on tuossa niin lähellä niin pitäisi kyllä ottaa tavaksi käydä vaikka kerran vuodessa!
Nicola
30.8.2017 at 13:23Olisipa jälleen ihana käydä Tallinnassa. Viime kerrasta onkin jo neljä vuotta. Pitäisinin alkaa jo vähän suunnittelemaan mahdollista tulevaa reissua kapsen kanssa. 🙂
Anna-Katri
3.9.2017 at 12:54Suosittelen ehdottomasti visiittiä Tallinnaan! Jo yhden yön reissulla pääsee kunnolliseen reissufiilikseen noilla vanhankaupungin kujilla ja irti arjesta. 🙂
Katariina / Raidallisia hetkiä ja retkiä
9.9.2017 at 17:34Pitäisi ehdottomasti päästä käymään Tallinnassa. Paljon kehuja olen siitä kuullut, mutta vielä en ole siellä koskaan käynyt. Nyt Italiassa asuessa se tosin on harmittavan kaukana ja sinne päin tultaessa ykkösenä on lomailu Suomessa. Ehkä vielä joskus pääsen Tallinnaankin asti… 😀
Anna-Katri
1.10.2017 at 20:18Totta, Italiasta ei noin vain lähdetä reissuun Tallinnaan, toisin kuin Helsingistä. Mutta ehkäpä seuraavalla Suomi-visiitillä voit yhdistää reissuun myös vaikka edes päiväretken Tallinnaan. 🙂 Ihanaa Italiaa sinne! <3