Menu
Matkainspiraatio

Minne matkustaisin juuri nyt?

Fidzi

Sanotaan heti alkuun, että tällä hetkellä en missään nimessä suosittele matkustamista kenellekään kuin aivan pakottavasta syystä. Mutta reissuhaaveilu näin koronarokotteen kynnyksellä on varmasti aina sallittua, vai mitä?

Sain nimittäin edelliseen postaukseeni kiinnostavan toiveen kirjoittaa siitä, että mihin lähtisin heti ensimmäisenä reissuun eri maanosiin, kun koronapiina on ohi – eli kuviteltaisiin hetkeä, jolloin pandemian matkustusrajoitteet olisi poistunut tyystin ja maailma olisi jälleen matkailulle auki. Sitähän emme tiedä millä aikataululla maailma asettuu uuteen normaaliin, ja missä järjestyksessä eri maissa matkailu alkaa normalisoitumaan, mutta kuvitellaan edes hetki tilannetta, kun kartalta voisi vain valita matkakohteen ja suunnata lentokentälle.

Tässäpä siis listattuna maanosittain ensinnäkin kohteet, joihin mielelläni palaisin ja niiden rinnalla uudet kohteet, joihin palavasti haluaisin matkustaa ensimmäistä kertaa.

Täältä löydät kaikki maanosat ja maat, joissa olen matkustanut.

Eurooppa

Tällä hetkellä ykköskohteena Euroopasta mieleeni nousee Portugali, ja sieltä pieni surffikylä Ericeira. Ja jos totta puhutaan, katselin Google Mapsin kautta kuvia ja kiinnostavia majapaikkoja sekä ravintoloita Ericeirasta juuri tuossa alkuvuoden pimeinä iltoina. Oioi, kuinka kaipaankaan pieniä mukulakivikatuja, aukioiden terassikahviloita, kallioilta avautuvia merimaisemia ja poukamien hiekkarantoja. Niin ja niitä surffiaaltoja, vaikkakin Ericeiran kylmä merivesi ei tällä hetkellä niinkään houkuttele…

Uusista reissukohteista mieleen nousee tietenkin ne Euroopan ainoat maat, joissa en ole käynyt – pikkuvaltiot Andorra ja San Marino. Näihin minulla oli jo matkasuunnitelmat tehtynä vuodelle 2020, mutta sattuneesta syystä ne vielä odotuttavat itseään.

Aasia

Aasiassa palaisin ehdottomasti ensimmäisenä takaisin Indonesiaan Balille, kakkoskotiini, jonne paluun vuoden vaihteen hässäkkä sotki. Sen lisäksi, että viettäisin huoletonta rantaelämää Canggun surffikylässä, haluaisin myös matkustaa ja tutustua Balin saareen paremmin. Uluwatun jylhät rantamaisemat ovat olleet mielessäni jo pitkään, mutta sen lisäksi haaveilen seikkailusta erityisesti Balin itäosien riisipeltojen ja tulivuorien kehystämissä trooppisissa maisemissa sekä vierailusta tuttavaperheiden luona Ubudissa. Pari päivää sitten pientä nettisurffailua tehdessäni löysin Ubudista Eat Pray Love -elokuvasta tutun majapaikan ja tiepätkän, olisipa mielenkiintoista myös päästä siellä vierailemaan!

Ja sitten niitä vielä vierailemattomia kohteita – ja pakko myöntää, täytyi hieman luntata matka-exceliäni, että mitäs kaikkia paikkoja listalla onkaan. Aasiassa jäljellä on enää niitä ehkä hieman eksoottisempia maita, joista varmaankin Pakistan nousisi ensimmäiseksi helpoimmaksi reissukohteeksi. Pakistanista olen kuullut paljon upeita reissutarinoita – maasta löytyy niin Himalajan vuoristomaisemia, ystävällisiä ihmisiä, eläväisiä kaupunkeja ja rikasta kulttuuria, ja nuo haluaisin päästä kokemaan mahdollisimman pian.

Afrikka

Jos ennemerkit pitää paikkaansa, palaisin Afrikassa mitä luultavimmin takaisin Tansaniaan – siellä olen nimittäin vieraillut jo kolmen eri matkan verran! Tansanian upea luonto villieläimineen on ikuistunut mieleeni ikuisiksi ajoiksi, ja huomaan aina välillä kaipaavani safarielämää ja oitä teltassa keskellä luonnonpuistoa tähtitaivaan alla savannin ääniä kuunnellen. Tansaniassa haluaisin myös vielä joku päivä kokeilla Kilimanjaron vaelluksen aivan vuoren huipulle asti.

Mutta niitä vielä vierailemattomia Afrikan kohteita, jonne haluaisin matkustaa, on useita! Edellisessä postauksessa nostin esiin Kongon demokraattisen tasavallan ja Mauritanian, mutta yhtä hyvin listalla voisi olla myös Etiopia. Mutta ehkä hieman yllättäen nostan sittenkin listan kärkeen Tunisian, sillä sinne minulla jo on reissusuunnitelmat tehtynä vuodelta 2020 aina pienistä majapaikoista paikalliseen kontaktiin ja erikoisiin nähtävyyksiin, joten Tunisia it is!

Australia ja Oseania

No täällä palaisin ehdottomasti Australiaan ennen kaikkea näkemään Perthissä ja Brisbanessä asuvia ystäviäni! Lisäksi haavelistalla on ollut toteuttaa reissu rantoja pitkin campervanilla, joten ehkäpä kyläilyn päätteeksi hyppäisin pakun rattiin ja Itä-Australian rantaraitille kauniita maisemia ja leirintäalueita metsästämään.

Uusista kohteista katse kääntyy Oseanian pienille paratiisisaarille. Siellä riittäisi tutkittavaa ja sanomattakin selvää, että valinnan vaikeus niiden kiehtovien ja eksoottisten saarien osalta iskee. Näistä kuitenkin valitsisin nyt kohteeksi Palaun, sillä sinnekin minulla oli reissusuunnitelmia selvitettynä aiemmilta vuosilta, mutten Palauta koskaan maailmanympärimatkaani tai vuoden 2019 Aasian turneeseen yhdistänyt. Palaun eksoottiset saaret ja rento rantaelämä siis kiehtoo edelleen.

Etelä-Amerikka

Etelä-Amerikka, yksi ehdoton suosikkimaanosani! Sieltä palaisin ensimmäisenä Argentiinaan ja tarkemmin sanottuna Buenos Airesiin. Se on nimittäin Balin Canggun lisäksi ollut yksi niistä kaupungeista, joissa olen jollakin erikoisella tavalla todella viihtynyt ja tuntenut oloni kotoisaksi. Buenos Aires on persoonallinen suurkaupunki, jossa on ripaus jotakin tuttua Euroopan kaupungeista, mutta silti se on niin sangen omalaatuinen ja sen vuoksi niin kiehtova. Buenos Airesiin haluaisin myös palata näkemään kahta ystävääni.

Etelä-Amerikassa ei enää kovin monta maata ole jäljellä, joissa en ole käynyt, joten listalle nostan edellisessä postauksessani hehkuttamani Venezuelan. Tuolla maalla riittäisi näytettävää maailman matkailijoille, jos maan tilanne vain tasoittuisi. On tiheitä sademetsiä, upeita vesiputouksia, kilometreittäin hiekkarantoja ja paratiisisaaria, vilkkaita suurkaupunkeja, rikasta kulttuuria ja kaikkea mahdollista.

Pohjois-Amerikka

Pohjois-Amerikasta palaisin varmaankin Panamaan, sillä sen Santa Catalinan surffikylä on mielessäni pyörinyt aina välillä matkan jälkeen. Siellä elämä oli jotenkin ihanan letkeää, puhumattakaan kauniista kotirannasta auringonlaskuineen, jossa kelpasi metsästää täydellisiä surffiaaltoja tai laukata hevosella pitkin rantaviivaa.

Uusista Pohjois-Amerikan kohteista suuntaisin Kanadaan, sillä siellä asuvat ystäväni ovat liian usein ihmetelleet, että miksi noin paljon matkustanut ei ole koskaan vielä eksynyt Kanadaan. Hahha. Kanadassa kiehtoisi toteuttaa roadtrip maan jylhissä vuoristomaisemissa.

Etelämanner

Maailman seitsemännessä maanosassa Etelämantereella vierailin maailmanympärimatkani aikana, joten sinne en ainakaan ihan heti ole palaamassa takaisin jo reissun kovan hinnan vuoksi. Se mitä haluaisin Etelämantereelta vielä nähdä, on keisaripingviiniyhdyskunnat. Matkailijoille niiden näkeminen olisi mahdollista ainoastaan Snow Hill -saarella Weddellinmerellä, jonne ymmärrykseni mukaan tulisi lentää helikopterilla risteilylaivalta eli ei mitään halpaa lystiä.

Oliko listalla joku sinun suosikkikohde? Mihin sinä matkustaisit jos maailma olisi taas auki?

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

8 Comments

  • Oli useampia suosikkikohteita. Etelämantereella palaaminen kyllä kiinnostaisi, mutta ei nyt heti ole ohjelmassa juurikin samalta syystä, eli hinnan vuoksi. Tuota mahdollisuutta päästä katsomaan keisaripingviinejä tutkin myös joskus, mutta jos nyt asian oikein ymmärsin, niin se on hyvinkin todennäköistä, että huonon sään vuoksi helikopterilennot eivät toteudukaan. Pistäisi kyllä harmittamaan, jos niin kävisi….
    Aasiasta kohteena olisivat Intian ja Kiinan luontokohteet, kumpiakin oli tarkoitus käydä viime vuonna tutkimassa, mutta kiitos koronan, ei käyty. Pohjois- ja Etelä-Japani kutkuttelee myös.
    Afrikasta Tansania taitaa olla meillekin yksi tutuimmista maista. Todennäköisesti oma matkamme suuntautuisi kuitenkin Sambiaan.
    Euroopasta kohteena olisi Balkan ja/tai Norja. Nuo lienevätkin ne realistisimmat seuraavat kohteet, kun matkustaminen taas on mahdollista.
    Etelä-Amerikassa tulisi palattua todennäköisimmin myös Argentiinaan. Itse en kuitenkaan jäisi Buenos Airesiin, vaan haluaisin tutkia tuota laajaa maata entistä enemmän. Venezuela kiinnostaisi kovasti, toivottavasti maan tilanne paranisi.
    Oseania onkin ehkä vaikein. Raja Ampatin venereissu oli yksi parhaista reissuista, niin upeaa pinnan alla oli. Sinne olisi kiva palata. Toisaalta sekä Australiassa että Uudessa-Seelannissa olisi vielä paljon nähtävä ja muutenkin maat ovat mukavia kohteita.
    Pohjois-Amerikassa kohteena olisi ilman muuta Yhdysvallat (ml. Alaska) ja Kanada, jollainen matka olikin jo viime kesälle suunniteltuna ja osin myös varattuna, mutta se nyt ei tietenkään onnistunut. Costa Rica kiehtoisi myös.

    Reply
    • Anna-Katri
      28.2.2021 at 15:45

      Joo tuo keisaripingviiniyhdyskunta olisi kyllä upea nähdä, mutten tiedä olenko koskaan valmis siihen niin paljon rahaa ja riskiä laittamaan. 🙂 Monia kiinnostavia kohteita teillä listalla, maailmassa kyllä riittäisi nähtävää vaikka kuinka!

      Reply
  • Laura Linnea
    14.2.2021 at 16:12

    Mulla on pari matkaa varattuna Eurooppaan, joten toivon tietenkin tilanteen rauhoittuvan niin, että pääsisin toteuttamaan ne. Mutta jos nyt ihan villiksi heittäydytään, niin Afrikkaan kaipaisin kovasti takaisin. ? Sieltä kiinnostaisi helppouden vuoksi Tunisia ja Gambia, muuten ehkä Ruanda ja Uganda tai sitten ihan sattumanvaraisesti joku muu tuntemattomampi kohde – Tsad tai Namibia esimerkiksi.
    Pääsisipä jo tämän vuoden puolella seikkailemaan!

    Reply
    • Anna-Katri
      28.2.2021 at 15:43

      Pidetään peukkuja, että reissusuunnitelmat toteutuu! Afrikka on kyllä kiehtova maanosa, sieltä löytyy niin erikoisia ja myös tosi tuntemattomia paikkoja.

      Reply
  • Susanna
    15.2.2021 at 23:03

    Aurinkoinen Portugali kuulostaisi kyllä hyvältä. Nythän on kehitteillä uusi, tehokkaampi rokote. Toivottavasti koronatilanne ei kestä enää vuosikausia, mutta niinkin saattaa olla. Vuosi ilman matkoja sujui, mutta tänä vuonna haluaisin kyllä jo lähteä johonkin aurinkoiseen kohteeseen.

    Reply
    • Anna-Katri
      28.2.2021 at 15:42

      Toivotaan että rokote olisi pian kaikkien saatavilla, ja reissuun taas pääsisi!

      Reply
  • Kati
    21.2.2021 at 12:56

    Itselläni jäi viime vuodelta väliin Lissabon-Porto-reissu, jossa oli tarkoitus juhlia kolmekymppisiäni. Ravintolat olivat silloin kiinni, mutta sain kotiini portugalilaisen illan viineineen. ? Se reissu olisi tarkoitus toteuttaa, kun se on mahdollista. Douron viinialue houkuttelee myös.
    Muita lähivuosina kiinnostavia kohteita ovat:
    – Calabrian alue Etelä-Italiassa, turkoosi meri on kyllä parasta ❤
    – Tartto ja Saaremaa Virossa, olisi kiva nähdä Viroa Tallinnan ulkopuolella
    – Etelä-Espanjan kiertely autolla tai julkisilla, haluaisin nähdä pikkukyliä ja treenata kielitaitoani
    – Australian kiertomatka – En ole koskaan käynyt siellä ja se kiehtoo.
    – Japanin kiertelyä junalla kirsikkakukkien aikaan keväällä ?
    – Etelä-Amerikka houkuttelee myös Meksikon lisäksi, jossa olen käynyt. Erityisesti Buenos Aires innostaa. Turvallisuustilanne huolettaa itseäni, sillä en ole kovin seikkailijaluonne. Enemmin turvallisuushakuinen, mutta en kuitenkaan ihan arkajalkakaan.?

    Reply
    • Anna-Katri
      28.2.2021 at 15:42

      Oi mitä ihania reissukohteita sinulla listalta löytyykään, voisin tästä heti poimia muutaman myös omalle listalleni. 🙂 Ja Etelä-Amerikka on kyllä kokemisen arvoinen, kun vaikka varaa paikallisen matkanjärjestäjän tietyille väleille, niin voi turvallisemmin mielin lähteä reissuun.

      Reply

Leave a Reply