Siristelen silmiäni aurinkolasieni takaa, kun yritän nähdä kirkkaan sinistä taivasta vasten piirtyvät Sacré Cœurin kirkon valkoiset kupolit. Vieressä solisee suihkulähde, jonne pulut ovat kujerruksestaan päätellen tulleet kylpemään. Lopulta annan periksi kirkon tuijottelun haastavuudelle, ja käännähdän ympäri. Edessäni valkoisen aidan takaa avautuu maisemat Pariisin kattojen ylle, ja huokaisen ihastuksesta. Sacré Cœurin kukkulalta pystyy näkemään Pariisin suuruuden – vanhojen rakennusten sokkeloiset rivistöt jatkuvat kauas horisonttiin ja sieltä täältä kohoaa erilaisia vierustovereitaan korkeampia kupoleita ja koristeellisia torneja. Istahdan vapaalle puiston penkille ja uppoudun tutkimaan Montmartren katuja pikkuruiselta kartaltani – minnehän suuntaisin seuraavaksi?
Montmartren alueen kaunein nähtävyys on varmasti korkealle kaupungin ylle nousevalla Montmartren kukkulalla sijaitseva Sacré Coeur -kirkko. Kirkko itsessään on näkemisen arvoinen niin ulkoa kuin sisältä, mutta rakennuksen lisäksi kukkulan laelle kannattaa nousta jo näkymienkin takia. Tasanteelta nimittäin avautuu näkymät Pariisin kattojen ylle, ja sen lisäksi maisemia voi ihailla myös vaikkapa istahtamalla pienelle picnicille kukkulan vehreille rinteille. Kirkon lähistöllä sijaitsee toinen päänähtävyys, Place du Tertre, jossa entisaikaan taiteilijoilla oli tapana tallentaa maalauksiinsa Pariisin kauniita näkymiä. Nyt aukiolla on pieniä kahviloita ja ravintoloita, sekä toki teoksiaan kauppaavia katutaiteilijoita. Olisikohan pitänyt ikuistaa itsestään muotokuva täällä? Boheemi taiteilijaelämä näkyy myös muualla Montmartressa, varsinkin jos poikkeaa turistikaduilta hieman syrjemmälle. Montmartre on tunnettu myös Pigallen punaisten lyhtyjen alueesta, jolla sijaitsee elokuvistakin tuttu kabaree Moulin Rouge.
Montmartren kaduilla kävellessä kannattaa katse kohottaa mukulakivistä myös kauniisiin rakennuksiin sekä vanhoihin tuulimyllyihin, joista alueen ainoa käyttökuntoinen on Moulin de la Gallette. Nykyisin se toimii ravintolana, mutta samaisen tuulimyllyn voi bongata useista klassikkomaalauksista, kuten Vincent van Goghin ja Henri Toulouse-Lautrecin teoksista. Ravintolan vierestä löytyy myös Pariisin ainoa viinitarha – enpä olisi arvannut! Ravintoloita ja kahviloita Montmartresta löytyy jokaiselta kadulta, mutta näkemisen arvoisia paikkoja ovat varmasti Amélie-elokuvassa nähty kahvila Café des deux Moulins (Rue Lepic) sekä Picasson ja Modiglianin suosima ravintola Au Lapin Agile (Rue des Saules).
Montmartren läpikäymiseen suosittelen varaamaan kokonaisen päivän, jotta pieniä sokkeloisia katuja voi rauhassa kävellä ristiin rastiin ja välillä istahtaa niin kahvilaan, ravintolaan kuin viinibaariinkin herkuttelemaan ja rentoutumaan. Unohtamatta tietenkään maisemien ihailua!
No Comments