Aamuaurinko vasta nosti päätään usvaisten sademetsämaisemien takaa ja aivan lähistöltä kantautui hostellin naapureiden kukkojen käheä äänenavaus, kun parin tunnin yöunien jälkeen pakkasin rinkkani minibussin perälle. Edellisenä iltana oli juhlittu syntymäpäiviäni, ja minun lisäkseni matkaporukasta muutama muukin päätti käyttää ensimmäiset siirtymät rajalta toiselle keräillen voimia. Ja aikaa nukkumiseen olikin, sillä edessä oli lähes koko päivän kestävä matka Costa Rican Monteverdestä kohti Nicaraguan piskuista Ometepen saarta. Vasta kun pölyisten autoteiden ja ruuhkaisen rajanylityspaikan jälkeen nousin jo aikansa nähneen paikoitellen ruostuneen lautan kyytiin ja näin sinisten aaltojen takaa horisontista siintävät tulivuorten huiput, tunsin jälleen energian virtaavan itseeni. Kohta olisin perillä paikassa, joka oli jo ennen matkaa piirtynyt yhdeksi suosikikseni.
Kahden tulivuoren muodostama Ometepen saari on yksi Nicaraguan ehdottomista nähtävyyksistä. Osa matkailijoista suuntaa tänne valloittaakseen jylhän ja vaikeapääsyisen Concepción-tulivuoren, osa taas tulee nauttimaan pienen saaren maalaisidyllistä ja rauhallisesta elämänmenosta. Autojen sijaan täällä tavanomaisempi kulkupeli on pyörä tai hevonen eikä hiekkatiellä vastaan tuleva karjavankkuri ole erikoinen näky. Saaren elämä pyöriikin maanviljelyn ympärillä, sillä tulivuoriperäinen maa on mitä ravinteikkain myös luomuviljelyyn. Hotelleja ja isompia majataloja Ometepestä ei kannata edes etsiä, vaan parhaimmat yöunet ja ennen kaikkea matkaelämykset tarjoaa saarelta löytyvät lukuisat perhemajoitukset. Ometepessä parhainta onkin sen kotikutoisuus – muutamalla muovituolilla varustettu ravintola löytyy paikallisen perheen takapihalta ja palmupuun alle pystytetty koju toimittaa kaupan virkaa myyden kookospähkinöitä virvokkeeksi, vesipulloja sekä muutamia snacksejä.
Ometepen saarella ajan merkitys tuntuu katoavan. Ja mikäpä kiire täällä olisikaan – ainakaan jos paikalle sattuu auringonlaskun aikaan. La Paloma – kylän rannalle johtavalla hiekkatiellä vastaani köpöttelee tyytyväisenä röhkivä sika, paikallisten pieniltä pihoilta nenään tulvii nicaragualaisen grilliruuan tuoksu ja jossakin sihahtaa auki paikallinen Toña rentojen latinorytmien saattelemana. Suuntaan katsomaan auringonlaskua paikallisen kyläyhteisön pyörittämälle hippihenkiselle kohtaamispaikalle, jossa rannalle palmupuiden katveeseen kiinnitetyt riippukeinut houkuttelevat ottamaan mukavan asennon ja nauttimaan elämästä. Laskeva aurinko värjää Nicaragua-järven pinnan paahtavan oranssiksi ennen kuin katoaa horisontista nousevien tulivuorien taakse. Vaivalloisesti kierähdän riippukeinusta takaisin maanpinnalle ja palaan takaisin majapaikkaani nicaragualaisen perheeni luokse – illallinen nautittaisiin tälläkin kertaa ulkosalla tähtitaivaan alla. Veikkaan tarjolla olevan nicaragualaista perinneherkkua – riisiä ja papumuhennosta sekä omalta pihalta metsästettyä kanaa.
Majoituspaikkani löytyi Puesta del Sol -kyläyhteisöön kuuluvan perheen luota, jossa perheen kodin yhteydessä ollut yksi huone oli laitettu vieraita varten. Yhteisöön kuuluu noin 10 maanviljelijäperhettä, jonka naiset hoitavat yhteisön pyörittämisen. Jokainen yhteisöön kuuluva perhe majoittaa vieraita kotiinsa ja tarjoavat yleensä myös aamiaisen ja illallisen matkalaisille. Kyläyhteisön kokoontumispaikassa järven rannalla järjestetään iltaisin niin barbeque-illallisia kuin jalkapallopelejä, joihin niin kylän perheet kuin matkailijatkin osallistuvat sulassa sovussa yhteisestä kielestä viis.
No Comments