Menu
Pariisi / Ranska

Pariisin markkinatunnelmaa

pariisi pariisi pariisi pariisiYksi asia mikä kannattaa ehdottomasti Pariisissa loman aikana tehdä ja kokea, on piipahtaa paikallisilla markkinoilla. Eikä millä tahansa markkinoilla, vaan sellaisilla, jossa on tarjolla kaikenlaisia ranskalaisia herkkuja. Vaikka nykyisin pariisitar voi hyvin napata patongin mukaan lähikaupasta ja tehdä ruokaostoksensa supermarketissa siinä missä me Suomessakin, on ulkoilmamarkkinoissa kuitenkin jotain omaa taikaa ja vanhanajan tunnelmaa. Paikalliset kertoivat tulevansa markkinoille hakemaan erityisesti pientuottajien tuotteita, joita tuottaja onkin usein itse markkinoilla myymässä. Lisäksi lauantaimarkkinoilla käyminen voi olla perinne isovanhempien ajalta, vaikkakin nykyisin markkinoilta haetaan peruselintarvikkeiden lisäksi täsmätuotteita herkutteluhetkiin.

pariisi pariisi pariisi pariisiPariisissa asustellessani päätin käväistä kotikatuni päässä olevalle aukiolle pystytettyillä markkinakojuilla lähinnä mielenkiinnosta, mutta mitä lähemmäs vihreä-valkoraidallisilla markiiseilla varustettuja kojuja kävelin, sitä haltioituneempi olin näkemästäni – herkullisista tuoksuista puhumattakaan. Ensimmäisessä kojussa lastattiin tuoreita hedelmiä ja vihanneksia tiskiin, seuraavassa kojussa hymyilevä mummeli ojensi pientä leivonnaista maistiaiseksi, seuraavassa kojussa vastaan tuli pino jättikokoisia patonkeja ja seuraavassa esillä oli veden kielelle nostattavia ranskalaisia juustoja. Toisella puolella pientä kujaa oli tarjolla leipomoherkkuja erilaisista leivistä leivonnaisiin ja vieressä vanha mies kasasi pinoa pienistä hillopurkeista, joiden hillot hän kertoi itse valmistaneen. Eteenpäin kujaa jatkaessani silmien edessä vilisi niin vihanneksia ja yrttejä, erilaisia juustoja ja hilloja, tuoreita patonkeja ja leipiä, herkullisia leivoksia ja kakkuja, erilaisia viinejä, lihatuotteita, pateita, terriinejä ja muita säilykkeitä sekä ties mitä muuta.

pariisi pariisi pariisi a-k pariisiLopulta pysähdyin kujan päähän pystytetyn kukkakaupan eteen ihailemaan valtavan kokoisia hortensioita, värikkäitä liljoja, kauniita orkideoja, herkkiä eustoman kukkia sekä kaikissa eri väreissä kukoistavia ruusuja, joista valikoinkin viikonlopun kukkakimppuun kaikista kauneimmat ruusut mukaan. Olisin voinut ostaa lähes joka tiskiltä jonkun tuotteen ja tyytyväisenä mussutellut niitä viikonpäivät Pariisi-kodissani ennen seuraavaa markkinakertaa. Tällä kertaa tyydyin kuitenkin vain hankkimaan ystäväni kanssa kukkien ja muutaman yrtin lisäksi ainekset kasviskeittoa varten sekä pienen purkillisen viikunahilloa, joka muuten oli aivan suussa sulavaa kuminagoudan kanssa nautittuna!

Markkinoita järjestetään eri puolilla Pariisia sen jokaisessa kaupunginosassa. Markkinapäiviä on yleensä viikoittain ainakin kaksi kertaa viikossa, ja esimerkiksi omassa 16. kaupunginosassa markkinat olivat kesällä aina keskiviikkoisin ja lauantaisin. Kannattaa kysäistä vaikkapa hotellin respasta lähimpien markkinoiden sijainti.

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

2 Comments

  • Neea
    19.5.2016 at 20:10

    Hei, kiitos näistä kivoista vinkeistä Pariisiin. Bongasin sun blogin tässä jokin aika sitten ja on mukava ollut seurata näitä juttuja 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      22.5.2016 at 19:31

      Kiva kuulla, että olet löytänyt blogiini ja ennen kaikkea löytänyt täältä kiinnostavaa luettavaa. 🙂

      Reply

Leave a Reply