Menu
Venäjä

Pietari – parin päivän täydellinen irtiotto

Matka toteutettu yhteistyössä: VR

Junalla Pietariin

Viime viikolla piipahdin parin päivän irtiotolla Pietarissa, johon paluusta olen haaveillut sitten viime syksyn reissuni. Ja kuten tuolloinkin, niin myös nyt totesin Helsingin rautatieasemalta VR:n Allegro-junaan hypätessäni, että Pietariin pitäisi kyllä matkata useamminkin, kun reissuun lähtö on näin helppoa ja vain 3,5 tunnissa pääsee tähän naapurimaamme kiehtovaan kaupunkiin. Sooloreissujeni vastapainoksi matkasin tällä kertaa Pietariin herra seuralaisen kanssa, joten parin päivän irtiotolta odotin erityisesti laatuaikaa yhdessä, mutta myös kiireetöntä tutustumista kaupunkiin (toistemme ohella). Ja Pietari jos mikä on Euroopan kaupunkikohteista kuin tähän tehty. Kokosin alle 5 hyväksi havaitsemaani vinkkiä viipyillä Pietarissa romanttisella irtiotolla:

1. Yövy ylellisessä hotellissa

Pietari on pullollaan upeita hotelleja varsin huokeaan hintaan, joten perus ketjuhotelleja ylellisempään majapaikkaan kannattaa satsata. Suosikkini on ehdottomasti pieni putiikkihotelli Pushka Inn, joka vetelee vertoja viiden tähden hotelleille, olematta silti turhan pröystäilevä. Hotellista löytyy yksi huone omalla parvekkeella, jossa kelpaa skoolailla lomalle vilkutellen kanaalia pitkin ohilipuville veneille. Täydellisen hotellihuoneen lisäksi suosittelen varaamaan hotellilta oman kuljetuksen suoraan juna-asemalta ja lisäksi pienen tervetuliaispaketin huoneeseen, jolloin perille päästyä voi heti hypätä nauttimaan lomatunnelmasta.

2. Syö aamiaista, kun siltä tuntuu

Aamiaispaikkojen ykkösvaihtoehto on toki aamiainen hotellihuoneen sänkyyn katettuna, mutta jos hotellissa on tullut jo vietettyä aikaa vähän liikaakin, voi aamiaiselle Pietarissa suunnata oikeastaan mihin aikaan vain. Ainakin rennon tyylikäs pariisilaisen kahvilan ja bistron välimuoto Saviv Bristo on loistava valinta niin kevyelle aamiaiselle, täyttävälle brunssille kuin viipyileville skumppalasillisille pitkin päivää, sillä tästä israelilaisravintolasta löytyy niin vaihtuva ruokamenu kuin kattava viinilista.

3. Kävele käsi kädessä nähtävyydeltä toiselle

Unohda turha kiire ja nähtävyydeltä toiselle juokseminen ja sen sijaan nauti leppoisasta kävelykierroksesta ja seurasta. Pysähtele pussailemaan kanaalien yli kulkeville silloille ja viipyile nähtävyyksillä salaisuuksia kuiskien. Perinteisten nähtävyyksien lisäksi huomio kannattaa kiinnittää myös pietarilaisten keskustarakennusten kauniisiin julkisivuihin. Omia suosikkejani nähtävyyksistä ovat ehdottomasti Verikirkko ja Eremitaasi, joiden lisäksi Pushka Inn hotellin ympäristön kanaalien halkomat kadut houkuttelivat pienelle ulkoilukierrokselle.

4. Pakene sadetta viinilasin äärelle

Oli sadetta tai ei, aina on hyvä syy istahtaa hetkeksi alas rentoilemaan kävelykierroksen lomassa. Pietari on täynnä tyylikkäitä ravintoloita ja rentoja kulmakuppiloita, mutta jos haluat löytää täydellisen yhdistelmän ylellistä tunnelmaa, viihtyisät puitteet, omaa rauhaa ja huomaavaista palvelua silti liikaa jäykistelemättä, kannattaa suunnata viiden tähden hotelli Kempinskin Von Witte -baariin, jonka vihreillä samettisohvilla tekee mieli viipyillä useampikin tunti venäläistä cavaa maistelemassa ja juttelemassa takkatulen äärellä. Hotellin kattoterassilla varustettu Bellevue Brasserie avautuu pian remontin jälkeen uudelleen ja se tarjoaa upean paikan vaikka lounaalle ja maisemien ihastelulle.

5. Ihastele auringonlaskua Neva-joen rannalla

Iltakävely Neva-joen rannalla on kiireetöntä yhdessäoloa, mutta siinä samalla voi ihastella maisemia varsinkin auringonlaskun aikaan, kun horisontin vaaleanpunaiset sävyt koskettelevat veden pintaa. Ensialkuun ällöromanttiselta kuulostava hetki voi oikeassa seurassa ollakin juuri se täydellisin. Jos kävely ei päivän päätteeksi enää nappaa, löytyy joen rannalta useampia paikkoja, joihin voi istahtaa vaikka kiireettömälle ilta-picnicille auringonlaskua odottamaan.

About Author

Seikkailumatkailija ja palkittu matkailuvaikuttaja. Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Käytynä 197/197 maata ja kaikki maanosat.

20 Comments

  • Iida in Translation
    19.5.2019 at 13:27

    Nätti fiilispostaus – Pietari on kyllä tosi kaunis ja ihanan lähellä! <3 Pitäisi ehdottomasti tehdä sinne pikapyrähdys joskus tässä 🙂

    Reply
  • Mari
    19.5.2019 at 17:07

    Voi vitsi miten houkuttelevaa. Kehtaankhan edes myöntää, että olen käynyt kaupungissa (kolme kertaa) viimeksi, kun sen nimi vielä oli Leningrad. Miten aina vaan suuntaa jonnekin muualle. Pitää korjata asia.

    Reply
  • Asko Leppilampi
    20.5.2019 at 07:27

    Sinultahan tuo käy. Kaunis postaus, kauniita kuvia tutusta paikasta. Kiitos!

    Reply
  • Espanjaan
    20.5.2019 at 07:59

    Viimeksi eilen mietimme, miten helppo olisi toteuttaa matka Pietariin. Kyllä tämä listalla on vähän koko ajan, eikä tämä kiva fiilispostaus vinkkeineen matkahaluja vähentänyt.

    Reply
  • Sandra
    20.5.2019 at 19:48

    Oi miten romanttiselta sait Pietarin tuntumaan. Oli varmasti mukava fiilistelymatka. Liian tuntematon paikka monelle suomalaiselle (itsellenikin). Jotenkin tuo viisumin hankkiminen on mukamas niin työlästä, ettei ole tullut viime vuosina käytyä.

    Reply
  • Piyya
    20.5.2019 at 21:24

    Tästä postauksessa huokuu se ihana, lämmin jopa vaaleanpunaisen unelma oloinen tunne. IHANA !
    Tekee mieli varata matka tuonne hetimiten. Mutta se seuralainen olisi tietenkin kiva olla mukana, jotta saavuttaisi tuon tunteen. Kaupunki on toki itsessään kaunis vierailtavaksi. Minunkin edellinen kerta oli Leningradin aikaan.

    Reply
  • Tulipa romanttinen oli! 🙂 Ihana fiilistely juttu Pietarista. Omasta viime kerrasta on aivan liian kauan!

    Reply
  • Terhi
    21.5.2019 at 12:10

    Olipa hempeätä, no oikean seuralaisen kanssa kyllä onnistuu. Itse asiassa Pietariin kannattaa mennä olipa seuralaista tai ei, Pietari on ehtymätön aarreaitta jossa viihtyy päivän, viikon tai kauemminkin.

    Reply
  • Merja / Merjan matkassa
    21.5.2019 at 17:07

    Love is in the air <3 Pietari on ihana ja kävisin siellä mielelläni useamminkin, mutta kun se pirun viisumi. Jotenkin se jarruttaa Pietariin lähtöä. Täytyy laittaa tuo hotellivinkki korvan taakse, koska kesällä olisi kiva käydä Pietarissa (jos saan aikaiseksi hankkia sen viisumin)

    Reply
  • Jenna / Citylights & Sunsets
    22.5.2019 at 08:03

    Kuulostaa ihanalta! Olisipa rentouttavaa tehdä tuollainen reissu kahdestaan miehen kanssa. Jospa lähitulevaisuudessa saisi itsekin aikaiseksi käydä Pietarissa.

    Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    22.5.2019 at 09:00

    Tuoreen ja vähän vanhemman parisuhteen ero: eipä siippa taitaisi helposti suostua julkisesti kävelemään käsi kädessä, mutta ei se mitään, jos muutenkin on kivaa 🙂
    Ihastele auringonlaskua Nevalla on ok – mutta oikeastaan haluaisin vielä joskus nähdä Nevan siltojen aukeamisen kesäyönä.
    Teoriassa kait mahdollistakin, onhan Pietari niin lähellä!

    Reply
  • Sini
    22.5.2019 at 15:11

    Pietari vaikuttaa kyllä kauniilta kaupungilta. Kun ihan kohta oon kuitenkin hakemassa Venäjän viisumia, mietin, pitäiskö saman tien ottaa monikertaviisumi. Tuo itänaapuri kuitenkin on niin helpon matkan päässä.

    Reply
  • Elina
    22.5.2019 at 21:42

    Pietari on niin lähellä, hienoa että yhä useampi löytää sinne. Tuntuu, et se on jäänyt niin varjoon. Pietari on ollu “listalla” ihan kärkipäässä jo pari vuotta, mutta sopivaa rakoa ei oo löytynyt, tämän vuoden puolella ku pääsis käymään 🙂

    Reply
  • Tiina /Ihana Ahvenanmaani
    24.5.2019 at 12:21

    Pietari on mun ihan ehdoton lempikaupunki. Varsinkin toukokuu ja kesäpuisto – ai että!

    Reply
  • Lilja Lumilla
    24.5.2019 at 21:02

    Ihanalta vaikuttaa Pietari! En ole koskaan käynyt, mutta haluaisin kyllä – juuri tuollainen parin päivän irtiotto olisi ideaalinen. Hyvä kuulla, ettei kyseessä ole kallis kaupunki, koska niin ainakin oli omassa mielikuvissani!

    Reply
  • Elina | Vaihda vapaalle
    24.5.2019 at 21:04

    Melkeinhän tässä alkaa ihan hävettää, ettei ole tullut Pietarissa koskaan käytyä. Ilmeisesti näinkin lyhyelle ajalle tarvitsee viisumin? Se on ehkä se suurin hidaste sinne lähtemiselle. Kaupunki muuten tuntuu kyllä tosi houkuttelevalta ja helpostihan sinne pääsisi raiteita pitkin.

    Reply
  • Avopuolison kanssa suunniteltiin juuri, että syksyllä voitaisiin lähteä Pietariin junalla parin päivän irtiottoon. Teidän romanttinen loma näyttää täydelliseltä ja kuinka ihanaa, kun oot löytänyt tällaisen herran vierelle – kiva ollut kuunnella podissa lisää hänestä! ☺️

    Reply
  • Suvi / Suvin matkassa
    26.5.2019 at 11:19

    Kuulostaa ihanan romanttiselta lomalta 🙂 Pietariin olisi kyllä päästävä pian käymään, sillä viime kerrasta kaupungissa taitaa olla jo 20 vuotta aikaa..eli olisi kiva kokea kaupunki myös näin aikuisen silmin. Haaveilen myös Pietarin baletista, joka pitää ehdottomasti kokea seuraavalla Pietarin visiitillä..

    Reply
  • Noora / Seikkailumielellä
    26.5.2019 at 20:04

    Tämä sinun esittelemä Pietari tuntuu aivan eri kaupungilta, kuin missä itse kävin muutama vuosi sitten! Omat mielikuvani tiivistyvät tyhjään, tylsään ja mahtipontiseen kaupunkiin, jossa ihmiset kohtelevat turistia tylysti. Näiden mielikuvien murtamiseksi uusintareissu Pietariin on ollut suunnitelmissa jo pidemmän aikaa ja Allegron kyydissä se onnistuisi kyllä kutkuttavan helposti.

    Reply
  • Pietari on <3

    Reply

Leave a Reply