Menu
Suomi

Piipahdus Kolilla ja kesäloman loppu

KoliIMG_1480_bIMG_1397_bKoliKoli

Kesäterveiset koti-Suomesta! Istun parhaillaan junassa matkalla kohti Helsinkiä, mikä tarkoittaa sitä, että kesäloma on loppu ja edessä on jälleen arkeen paluu. Tämä kesä ja loma on kohdallani ollut hyvin erilainen kuin aikaisempien vuosien kesät. Viimeiset viisi vuotta olen nimittäin käyttänyt lähes jokaisen lomapäiväni karaten matkoille ulkomaille, mutta tänä kesänä vietin koko pariviikkoisen kesälomani Suomessa. Etukäteen vähän pelkäsin, että tulisinko tylsistymään lomalla pelkästään Suomessa, ja arvioinkin todennäköisesti ottavani lopulta äkkilähdöt jonnekin, mutta väärässä olin.

Kesälomani aloitin vierailemalla Kuhmossa, joka tarjosi upean luontokokemuksen lisäksi kesäkaupungin parhaita paloja. Sieltä suuntasin vanhempieni luokse lapsuuteni maisemiin ja pitkästä pitkästä aikaa oikeasti vain olin ja nautin lomasta sekä kesästä. Muutamia pienempiä päiväretkiä teimme lähiseuduille, yksi niistä oli visiitti isäni kanssa Kolilla, jonka kansallispuiston maisemissa en ollut koskaan aikaisemmin käynytkään. Ja huh, mitä maisemia Kolilla pääsikään ihastelemaan jo pienellä kävelykierroksella – kerrassaan mykistävää! Jäinkin haaveilemaan pidemästä patikointireissusta Kolilla, ja kesämaisemien lisäksi olisi hienoa päästä todistamaan nuo maisemat täydessä ruskassa syksymmällä.

Vaikka lomani on ollut oikein onnistunut, on lomaani varjostanut myös jonkinlainen haikeus. Syksy nimittäin tuo elämääni uusia tuulia, jotka vaikuttivat myös päätökseeni viettää tämä kesä vain ja ainoastaan Suomessa. Kunhan tästä pääsen kotiin, ja saan tietokoneen ruudulle jotain järkevää tekstiä aikaan, tulen kertoilemaan teille enemmän syksyn muutoksista. Mutta nyt hakemaan lisää kahvia ja ihastelemaan ikkunan takaa vilkkuvia järvimaisemia hetkiseksi!

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

No Comments

    Leave a Reply