Postikortti Pääsiäissaarelta

Terveiset kaukaiselta Pääsiäissaarelta! Lensin tänne pari päivää sitten Santiagosta, ja kieltämättä suurkaupungin jälkeen eristäytynyt elämä täällä saarella tuntuu varsin eksoottiselta ja mukavalta. Saaren keskusta on piskuinen Hanga Roan kylä, jossa pystyy kävelemään minne tahansa muutamissa minuuteissa, sillä välimatkat ovat niin lyhyitä. Koko saaren taas taitaa päästä autolla ympäri parissa tunnissa. Meille turisteille saari on varmasti ennen muuta kuuluisa sen erikoisen näköisistä patsaistaan, joita itseasiassa voi erottaa maisemasta lähes minne tahansa saarella katsookin – jopa keskuskadun päässä, uimarannan kupeessa, nököttää yksi hassun näköinen kivikasvo.

Tänään kävin kiertelemässä saaren kuuluisimmilla patsaspaikoilla, ja voi taivas miten mystinen fiilis näillä paikoilla vallitsikaan. En tiedä oliko se vain omaa kuvitelmaani, mutta patsaiden edessä seisoessa tuntui siltä, kuin jokin erikoinen voima olisi ollut läsnä. Välillä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kunnes silmänräpäyksessä tumma pilviverho nielaisi kaiken alleen ja viskoi villisti vesipisaroita tuulen mukana. Ja vain hetken päästä aurinko taas pilkisti esiin sateenkareen välkehtiessä taustalla. Mutta patsaat vain jökottivät paikoillaan, sama ilme kasvoillaan. Vaikka niillä olisi varmasti monta tarinaa kerrottavana. Enkä tainnut olla ainoa, joka herkistyi näiden hiljaisten patsashahmojen edessä. Ahu Tongarikin 15 patsaan rivistön edessä tuntematon nainen puristi olkapäätäni kyyneleet silmissä ja sanoi: “voitko kuvitella, että olemme todella täällä”.

Ja kieltämättä tuntui lähes utopistiselta tuijottaa näitä jättikokoisia kivikasvoja silmästä silmään. Samalla kun mielessä pyöri paloja saaren historiasta, oli vaikea uskoa, että olin oikeasti täällä paikan päällä katsomassa tätä näkyä, tätä patsaiden rivistöä, mikä Suomessa ollessa oli tuntunut niin kaukaiselta paikalta, sellaiselta postikorttikuvan maisemalta, joka ei oikeasti ole edes mikään todellinen paikka vaan vain pelkkää kuvitelmaa.