Menu
Saimaa / Suomi

Saimaa – luonnonpuistoja ja luksusmajoitusta

Yhteistyössä: Hotel & Spa Resort Järvisydän

IMG_8837_saimaaIMG_9109_Saimaa IMG_9078_SaimaaIMG_8946_SaimaaIMG_8984_SaimaaIMG_8964_Saimaa

Vene keinahtelee vienosti keskellä järveä. Sen kylkeä kevyesti koskettavat aallot muodostavat vain hädin tuskin kuultavan äänen. Jostain kaukaa kantautuu kuikan haikean monotoninen laulu, muuten on aivan hiljaista. Olen keskellä Linnansaaren luonnonpuistoa Saimaalla ja tähystelen rantaruovikkoon. Juuri tuolla edessä näkyvällä kivellä oli toissa päivänä nähty harvinainen saimaannorppa paistattelemassa päivää. Nyt kuitenkin kivi on tyhjä. Odottelemme hetken, mutta norppa pysyy pinnan alla. Opas kertoo, että mitä pidemmälle kesä etenee, sen hankalampaa norppia on nähdä. Keväällä ne viihtyvät rantakivillä, sillä lämmittävä aurinko irrottaa niiden paksun talviturkin, mutta sen jälkeen norpat ovat omimmillaan vedessä.

Ajamme hiljalleen eteenpäin, ja samalla kun opas kiikaroi havaintoja norpasta, huomaan ihastelevani suomalaista järvimaisemaa: avaria järvenselkiä pilkuttavat karunkauniit saaret, joiden kivenharmaat rantatörmät nousevat uljaina lähes tyynestä vedenpinnasta. Vastapainona tälle osa saarista on rehevien lehtojen valloittamaa. Olin jo lähes unohtanut, kuinka uskomattoman kaunis Suomen luonto onkaan.  Havahdun haaveistani, kun vene pysähtyy äkkiseltään. Opas heiluttaa kiivasti kättään eteenpäin, ja kohta näen sen: järvessä selällään köllöttelevästä saimaannorpasta erottuu pulska maha, ja pintaan kurkotteleva kuono. Kohta pää nousee aavistuksen pystyyn, kun norppa kääntää katsee kohti venettämme ennen kuin koko hahmo katoaa näkyvistä.

Tuijotan herkeämättä samaa kohtaa, josko norppa nousisi kohta pintaan haukkaaman happea. Mutta turhaan. Edessä ei näy enää vilaustakaan norpasta. Minuutit kuluvat ennen kuin opas kehottaa käännähtämään ympäri. Utelias norppa oli kiertänyt veneemme taakse ja tuojotteli sieltä meitä kiinnostuneena, mutta samantien se taas katoaa pinnan alle. Huolimatta tästä lyhyttäkin lyhyemmästä kohtaamisesta, olen innoissani. Olin onnistunut näkemään tämän äärimmäisen uhanalaisen lajin sen luonnollisessa elinympäristössä. Tuntuu siltä, että voisin melkein tirauttaa pienet kyyneleet sisälläni leviävästä liikutuksen aallosta.

IMG_9227_Saimaa IMG_8798_saimaa IMG_8807_saimaa IMG_8797_saimaaIMG_9228_saimaaIMG_9126_saimaa

Luksusmajoitusta luonnon ehdoilla

Hotel & Spa Resort Järvisydän sijaitsee Rantasalmen Porosalmella aivan Linnansaaren kansallispuiston naapurissa. Tällä alueella sijaitsevassa kievarissa kestittiin vieraita jo vuonna 1658, mutta tänä päivänä paikalla kohoaa huipputason lomakylä. Nyt Järvisydämestä löytyy niin korkeatasoisia lomahuoneistoja, elämyshotelli, järvikylpylä, ravintolamaailma, savolainen saunamaailma sekä vierasvenesatama palveluineen. Ja talonväki huikkasi vielä, ettei siinä kaikki – paikalle rakennetaan kokoajan uusia elämyksiä. Järvisydän uhkuukin loppuun asti hiottua elämysarkkitehtuuria, ja huomaan hämmästeleväni kerta toisensa jälkeen, että voiko näin upeaa paikkaa Suomesta löytyäkään. Selvästi olen jäänyt paljosta paitsi, kun matkoillani olen aina aiemmin suunnannut ulkomaille.

Järvisydämen lomakylä, tai pitäisikö ennemmin sanoa matkailukeskus, on kuvankauniilla paikalla järvenpoukamassa ja lomakylää ympäröivät metsäiset kalliomaisemat. Vaikka täällä ollaan aivan luonnon keskellä, on matkailijoiden viihtyvyyteen silti panostettu, mutta ennen kaikkea hyvällä maulla. Hotellialue on rakennettu vaalien ympäröivää maisemaa sekä entisajan kestikievariperinnettä ja niin rakenteissa kuin huoneiden sisustuksessa on käytetty paljon vanhaa hirttä ja luonnonkiveä. Ekotekniikan rinnalla on kunnioitettu myös paikallista käsityötä, sillä esimerkiksi päärakennuksen yksityiskohdissa saa ihailla puusepän taidonnäytteitä. Itse yövyin edellisenä vuonna avautuneessa hotellisiiveessä, jossa minua vastassa on luksustason huone isoine parvekkeineen ja poreammeineen. Täällä jos missä viihtyisi varmasti useammankin viikon, sen verran upeat puitteet jo pelkkä huoneistohotelli tarjoaa. En edes osaa kuvitella, kuinka upeita isot yksityishuvilat voivatkaan olla, huoneistohotellin sviitistä puhumattakaan.

IMG_9129_Saimaa IMG_9178_Saimaa IMG_9137_Saimaa IMG_8865_saimaaIMG_9222_saimaaSaimaa

Luonnonpuiston taikaa

Hotellihuoneeni joudun kuitenkin hetkeksi jättämään, sillä edessä on paikan esittelykierros vielä ennen päivän luontoretkiä. Esittelykierroksella huomaan salaa toivovani, että Järvisydämeen tänä kesänä valmistumassa oleva järvikylpylä olisi jo avautunut, niin houkuttelevalta kallioon louhittu kylpylä järvivesialtaineen kuulostaa. Erikoissaunojen lisäksi kylpylän läpi kuulema virtaa jopa puro. Hotellinväki kuitenkin korostaa, että heille tärkein asia on ainutlaatuinen järviluonto ja ympäröivä Linnasaaren kansallispuisto. Eikä ihme. Noin 85 neliökilometrin laajuinen kansallispuisto kätkee sisäänsä noin 500 saarta ja siellä asustaa Saimaan suurin norppapopulaatio. Myös harvinainen kalasääksi on täällä tuttu näky. Kansallispuiston vaaliminen onkin tärkeää, sillä juuri luonto houkuttelee vieraita tänne. Luonnonpuiston maisemissa voi kesällä niin veneillä, meloa ja suppailla. Lisäksi joillekin saarille voi lähteä metsäretkelle ja jopa majoittua niissä teltassa tai kiinteissä mökeissä. Jos omat erätaidot huolettavat, pääsee luontoon onneksi omatoimisten retkien sijaan tutustumaan myös järjestelyillä SaimaaHolidayn safareilla kokeneen luonto-oppaan johdolla.

Venesafarilla eläin- ja lintubongailujen rinnalla veneestä käsin pääsee näkemään erinomaisesti Linnansaaren kansallispuiston monivivahteisen saaristoluonnon maisemat, joka on varmasti suomalaisen järviluonnon yksi hienoimmista ylistyksistä vaihtelevine saaristosokkeloineen. Nousemme maihin kansallispuiston pääsaarella, Linnansaarella, ja patikoimme läpi luonnontilaisen erämetsän saaren korkeimmalle kohdalle. Linnanvuorelta avautuu uskomattomat maisemat järvenselälle, jossa saariryppäitä näyttää jatkuvan silmänkantamattomiin. Kallion laella hiljaa seisoessani ymmärrän miksi Suomen luontoa kuvataan niin maagiseksi. Tässä hiljaisessa karunkauniissa maisemassa vain on jotakin lumoavaa.

IMG_9037_saimaa IMG_9044_saimaa IMG_9067_saimaa IMG_9055_saimaa-2 IMG_9219_saimaaIMG_9118_saimaa

Todellista lähiruokaa

Luonnossa samoilun päätteeksi piipahdamme vielä Oravissa, jonka idyllisen kanavakylän satamalaituriin parkeeraamme veneen ja siirrymme Ravintola Ruukinrannan pihaterassille seuraamaan päivän saaliskalojen savustusta. Kohta eteemme kiikutetaan tuohilautasilla kolmen kalan maistelulautanen viinilaseineen. Suosikikseni nousee ehkä hieman yllättäenkin paikan bravuuri: herkullisen täyteläinen voissa paistettu kalakukko. Minä, joka en ole sitten lapsuuteni jälkeen kelpuuttanut suuni sisään tuota yhtä inhokkiruokaani. Tällä suomiretki näköjään kumoaa samalla kertaa useampia ennakko-oletuksiani. Hyvä niin.

Lisää kalakukkoa en tohdi pyytää, sillä illalla edessä on vielä herkutteluhetki Hotel & Spa Resort Järvisydämen Ravintola Piikatytössä. Päärakennuksessa sijaitseva ravintola on myös loppuun asti mietitty elämyskokonaisuus, jonka keskuksena toimii entisajoilta säilytetty tupa leivinuuneineen, mutta sen ympäriltä löytyy ravintola-alueen lisäksi niin viinikellareita, juhla- ja kokoustiloja, pienempiä baarialueita, terassitasanteita kuin pieniä yksityisempiä istumapaikkoja. Ravintolaan istahtaessani saan kuulla Järvisydämen keittiön tarjoavan ikivanhojen reseptien mukaan tehtyjä annoksia, joissa on käytetty paikallista lähiruokaa. Annokset tuodaan pöytiin paikan renkien ja piikojen toimesta. Keittiöön olisi voinut myös kiikuttaa itse kalastamansa kalan, josta kokki olisi valmistanut annoksen, mutta koska en kalamiehiänaisia ole, valitsen illalliseksi korvasienikeittoa, hirvivarrasta ja puolukkapannacottaa.

Illallisen päätteeksi vetäydyn huoneeni porekylpyyn rentoutumaan ja sulattelemaan kaikkea päivän aikana kokemaani. Huomaan haaveilevani, että voisin jäädä tänne pidemmäksi aikaa. Jo yhden päivän aikana olen pyörtänyt aiemmat ajatukseni Suomi-matkailusta, ja nyt janoan lisää. Onneksi minulla on vielä seuraavana päivänä ohjelmassa suppailua ja melontaa näissä luonnonpuiston upeissa maisemissa.

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

No Comments

    Leave a Reply