Menu
Lifestyle

5 parasta ja pahinta reissukokemusta kesältä

Tähän kesään on mahtunut kyllä reissukokemusta jos toista, ja nyt kotiin tullessa päätin listailla hieman ylös kuluneen reissukesän parhaimpia, mutta myös niitä pahimpia kokemuksia. Tätä postausta kootessa onneksi huomasin, että niitä hyviä hetkiä on ollut niin monta, että oli ihan hankaluuksia valita noista reissukokemuksista vain viisi parasta – kun taas niitä p*skimpia kokemuksia täytyi ihan miettimällä miettiä, että mitä muutaman oikeasti pahimman kokemuksen rinnalle tähän listalle nostaisi – ne kun tuntuivat lopulta aika pieniltä vastoinkäymisiltä näin jälkikäteen.

Parhaimmat:

Nomadielämää Kirgisian aroilla

Stan-valtioiden kierrokseni alkoi Kirgisiasta ja jo parin matkapäivän jälkeen löysin itseni keskeltä ei mitään, Kirgisian aroilta. Ympärillä oli vain nomadiheimojen telttaleirejä ja satapäisiä hevos- ja karjalaumoja. Noissa kauniin yksinkertaisissa maisemissa luonnon keskellä kyllä sielu ja mieli rauhoittui hetkessä, mutta parasta oli päästä ensimmäisenä iltana ratsastusretkelle paikallisen hevosmiehen kanssa. Kun karautin täyttä laukkaa pitkin valtavaa ruohoaluetta, nauroin ja  hihkuin koko sydämestäni. Se vapauden ja onnen tunne puski täysillä pintaan ja tunsin jotenkin olevani omimmillani juuri näin.

BhutanBhutan

Bhutanin hiljaisuus ja buddha-kulttuuri

Vilkkaassa Dhakassa ja eläväisessä Kathmandussa vietettyjen kaupunkipäivien jälkeen suuntasin Bhutaniin, ja ensimmäisenä yllätyin maan rauhallisuudesta – Missä kaikki ihmiset ovat? Tuntui, ettei missään ole ketään, ympärillä on vain rauhallista luontomaisemaa ja tunnelmallisia buddhaluostareita, joista korviin kantautui kaunis kellojen kilinä. Siellä täällä liehuivat rukousviirit. Ihastuinkin syvästi maan hiljaisuuteen, mutta erityisesti sen buddhakulttuuriin ja -perinteisiin. Paras ja herkistävin kokemus oli vaellus Tiikerinpesä-luostariin, jonka rakennuksien hämyssä tunsin syvää rauhoittumista ja kiitollisuutta. Siellä saattoi todella tuntea jonkin suuremman läsnäolon.

Matka Pohjois-Koreaan

Etukäteen en tiennyt mitä odottaa Pohjois-Korean reissulta, joten lähdin sinne vähän takki auki. Maassa oli matkalaiselle monia hämmentäviä asioita, joita edelleen sulattelen, mutta yllättävää kyllä, kaiken sen vastapainoksi reissu osoittautui myös mitä riehakkaammaksi. Isoin syy tähän oli matkaporukkamme, sillä reissuryhmässämme oli itseni lisäksi useita soolomatkailevia sinkkumiehiä. Näistä yllättävistä kokemuksista kerronkin lisää uusimmassa Jetlagissa-podcastin jaksossa jos kiinnostaa:



Jurttaelämää Mongoliassa

Mongoliassa yksi ehdottomia kohokohtia oli päästä keskelle luonnonpuiston rauhaa ja viettää aikaa paikallisen perheen jurttakodissa sekä tutustua heidän elämään luonnonvoimien armoilla. Lounaat ja illalliset nautittiin perheen olohuone- ja keittiöyhdistelmällä varustetussa jurtassa ja yöunille siirryin omaan jurttaani. Nurmiarolla jurttien ympärillä laidunsivat perheen hevoset ja pimeyden tultua täysikuu valaisi koko tienoon. Enpä muista milloin olisin viimeksi nukkunut niin hyvät ja pitkät yöunet kuin jurtassani kaminan lämmössä muhkean makuupussin sisään kääriytyneenä.

Auringonnousu rannalla Etelä-Koreassa

Pienen jetlagin vaivaamana heräsin Etelä-Korean Busanissa todella aikaisin, mutta sängyssä pyörimisen sijaan päätin lähteä aamukävelylle rannalle. Edellisenä iltana ranta ja sen lähikadut olivat kuhisseet ihmisiä, mutta nyt koko rantaviiva oli ihanan rauhallinen, siellä täällä oli vain joitakin lenkkeilijöitä ja uimareita tai kaltaisiani auringonnousun ihailijoita. Kävelin paljainjaloin rantaviivaa pitkin ja meren läheisyys tuntui jollakin erikoisella tavalla vapauttavalta – olisin voinut tuijotella horisonttiin pienen ikuisuuden ja antaa samalla minuutti minuutilta mieleni päästää irti menneisyydestä nousevista mieltä painavista asioista. Kaiken kruunasi lopulta utuinen auringonnousu pilvenpiirtäjien takaa.

Pahimmat:

Tadzikistan ADATadzikistan

Vatsataudissa Tadzikistanissa

Olin vielä Kazakhstanin Almatyssä kun vatsatauti iski yöllä. Siitä huolimatta raahauduin sinnikkäästi lääkkeiden voimalla etukäteen varatulle aamulennolle ja suuntasin Tadzikistanin Dushanbeen. Siellä kuitenkin jouduin luovuttamaan taudille ja jäämään päiväksi hotellihuoneeseen lepäämään. Kun iltaa kohden vatsakrampit vain voimistuivat ja seuraavana päivänä edessä häämötti reissu kohti vuoristoa, ei auttanut muu kuin lähteä sairaalaan. Paikallisessa julkisessa sairaalassa iranilainen naislääkäri laittoi suoraan suoneen antibiootteja ja vitamiinejä, ja lopuksi vielä tuikkasi jonkun injektion kankkuuni. Seuraavana päivänä olo oli edelleen heikko, mutta sentään pystyin jatkamaan kiertomatkaa, vaikkakin +35 asteen kuumuus Dushanben kaduilla, saati sitten mutkikkaat vuoristotiet tuntuivat aikamoisilta siinä olotilassa. Mutta niin vain selvisin niistäkin. Tosin vatsatauti sen kuin vain jatkui, joten seuraavaksi pääsin testaamaan lääkäripalveluita Uzbekistanissa…

Kala-aamiainen Japanissa

Japanin Fukuokassa yövyin perinteisessä japanilaisessa majapaikassa ryokanissa, ja autenttisen kokemuksen takaamiseksi päätin aamulla tilata itselleni myös perinteisen japanilaisen aamiaisen. Kun istahdin matalan pöydän ääreen tatamille ja eteeni kannettiin rasiaa jos toista, aloin pikkuhiljaa epäröimään aamiaisvalintaani. Nimittäin useimmilla lautasilla ja rasioissa oli tarjolla kalaa ja muita mereneläviä, ja niistä nouseva tuoksu lemu sai minut voimaan pahoin. En nimittäin ole koskaan ollut mikään merenelävien ystävä (päinvastoin välttelen niitä yleensä viimeiseen asti), ja nyt niitä oli tarjolla aamiaiseksi mitä epäilyttävämmän näköisissä muodoissa. Urhoollisesti yritin paria maistaa, mutta lopulta luovutin ja kauhoin vain valkoista riisiä menemään. Myöhemmällä suuntasin kahvilaan syömään mysliä ja hedelmiä jäätelön kanssa. Juu, ei ollut japanilainen aamiainen mun juttu.

Kiinanmuurin tungosta

Toki tiesin etukäteen, että Kiinanmuuri on yksi suosituimmista turistikohteista ja siellä varmasti on itseni lisäksi turisti jos toinenkin. Mutta siihen en ollut jotenkin varautunut, että kuinka stressaavaa kiinalaisturistien seassa turistinähtävyydestä nauttiminen voikaan olla. Upeat sumun peittämät maisemat ja historiallisen muurin mahtipontisuus alkoi kaikota mielestä taka-alalle, kun väistelin muurilla päättömästi sinne tänne säntäileviä lapsia ja yritin peittää korvani siltä kauhealta mölyltä kun kaikki tuntuivat vain huutaen puhuvan toisilleen. Kapeimmissa kohdissa oli selvästikin täysin ok tuuppia ja kiilailla muita. Onni onnettomuudessa oli, että alkoi satamaan, nimittäin sen seurauksena muurilla alkoi olla vähän väljempää ja yhdellä pätkällä sain jopa nappaistua kuvia ilman muita ihmisiä. Tosin kohta huomasin pois lähtiessäni minne kaikki ihmiset olivat menneet – jonottamaan muurilta alas vievään kaapelihissiin.

Rahattomana Nepaliin

Ennen Aasian reissuani olin tsekannut, mihin maihin tarvitsen viisumin ja olin mielestäni niihin kaikkiin varautunut asianmukaisesti. Kunnes sitten Bangladeshin Dhakan lentokentällä ollessani ajattelin vielä kurkata, että olihan varmasti niin, että Nepaliin viisumin sai maahan saavuttaessa. No kyllähän se piti paikkaansa, mutta hikikarpalot kohosivat otsalleni, kun huomasin sen maksavan 30-50 USD. Käteisellä. Ja olin juuri edellisenä päivänä Bangladeshissa avokätisesti antanut tippiä oppaalleni ja kuskille Usan dollareissa, ja nyt matkakassassani näytti olevan tätä valuuttaa enää reilu 20 $, vaikka yleensä pidän sitä mukana hätävarakassana. Hetken ryntäilin Dhakan lentokentällä vain todetakseni, ettei minulla enää ollut pääsyä pankkiautomaatille rahaa nostamaan, eikä minulla ollut mitään valuuttaa vaihtaa epämääräisissä rahanvaihtopisteissä. Joten ei auttanut muu kuin suunnata Nepaliin ilman viisumirahoja ja toivoa parasta. Onni onnettomuudessa oli, että viisumipisteellä oli kuin olikin mahdollista maksaa viisumi luottokortilla ja korttilaite toimi! Huh pääsin maahan, ja sain hyvän opetuksen itselleni.

Sydänsuruissa lennolle Manchesterissä

No se ultimate-pahin kokemus kesältä on ehdottomasti Manchesterin matkan kurja päätös, ja se kun syöksyin sydänsurudraaman päätteeksi lentokentälle ja suuntasin aiemmin Suomeen kuin alkuperäinen suunnitelma oli. Koko kokemus eronhetkineen oli sellainen mitä ei mielellään enää muistele, mutta sen voin sanoa, että en suosittele kenellekään eroamaan reissussa ollessa – lentokentällä ja lentokoneessa kun ei oikein löydy omaa rauhallista soppea huutoitkulle.

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

6 Comments

  • Susanna
    13.9.2019 at 14:58

    Ratsastusretki ja nuo muut kuulostaa oikeen hyviltä reissuilta. Ikävää se sydänsuru lentokentällä, mutta ihan kaikesta kyllä voi päästä yli ja toipua. Eikä tiedä mitä upeaa vielä jatkossa löydät, ajan kanssa. Minulle parasta tässä kesässä oli aurinkoinen sää ja pahinta kortin kopiointi. Minulla meni luottamus hotelleihin, joten nyt mietinkin mitä jatkossa kokeilen ja mihin jatkossa matkustan.. En ole valmis luopumaan matkailusta kokonaan, mutta nyt tuntuu siltä että haluaisin nähdä rauhallisia pikkukyliä ja saaria. Hyvää syksyä

    Reply
    • Anna-Katri
      17.9.2019 at 06:53

      Ratsastus on kyllä parasta lääkettä kaikkeen – unohtuu mikä tahansa juttu, kun keskittyy hevoseen ja vauhtiin. 🙂 Onpas ikävää tuo kortin kopioiminen – toisaalta yleensähän ainakin luottokorttifirma auttaa näissä tapauksissa, toivottavasti sinäkin sait asian selvitettyä kuntoon! Mukavaa ja kaunista syksyä sinulle!

      Reply
  • Tuuli
    15.9.2019 at 13:42

    Huikeita kuvia ja kokemuksia jälleen, ja taisit kiertää aika monta uutta maatakin kesän aikana. Kiinanmuurilta yksin napattu kuva on ihanan hämyisen seesteinen, ei uskoisi, että lauma turisteja mellastaa vähän matkan päässä. Vanhana hevosystävänä olen kuitenkin eniten ihaillut noita ratsastuskuvia, ei ole vaikea uskoa, että aroilla laukkaaminen on ollut mieleenpainuva kokemus.

    Reply
    • Anna-Katri
      17.9.2019 at 06:55

      Kesällä tuli kyllä kieltämättä reissattua monessa eri kohteessa, mutta se oli juuri sitä mitä sillä hetkellä kaipasin. 🙂 Itsekin olen vanha heppatyttö, mutten ole vuosikausiin Suomessa enää ratsastanut – ainoastaan reissuilla, ja juuri tällaiset hetket ovat niitä parhaita!

      Reply
  • Pinja
    15.9.2019 at 15:21

    Täytyy sanoa, etten tiennyt Bhutanista juuri mitään, mutta instastoryjasi katsellessa heräsi kiinnostus vierailla siellä päin. Erityisesti vaellus Tiger’s Nestiin meni suoraan bucket listilleni! Päädyitkö muuten ottamaan suunnittelemasi tatuoinnin Nepalissa?

    Reply
    • Anna-Katri
      17.9.2019 at 06:56

      Ihana kuulla että Instan kautta innostuit Bhutanista – se on kyllä upea maa, se jylhä luonto ja buddhalainen rauhallisuus sopii hyvin meille suomalaisille. 🙂 Ja joo, otin tatuoinnin Nepalissa! Kunhan se vähän paranee, voisin esitellä storyissä. 🙂

      Reply

Leave a Reply