Maltan jälkeen seuraavana vuorossa oli ankkuroituminen Italian rannikon edustalle Sisilian saarelle. Sisilia on varmastikin tunnettu erityisesti Kummisetä-trilogiasta, sillä tuo kuuluisa elokuva on kuvattu juuri näissä maisemissa. Saaren symboli on sen keskiosassa yli kolmeen kilometriin kohoava tulivuori Etna, ja kieltämättä kauempaa mereltä käsin katsottuna tulivuoren ympärillä kiertelevät tummat pilvet saivat koko saaren näyttämään salaperäiseltä, jopa jännittävältä. Toki osuutta asiaan oli varmasti siinä, että olin nähnyt Kummisetä-leffat, sillä samantien saaren nähdessäni mielessäni alkoi soimaan leffan tunnusbiisi Love Songin haikea sävel. Mafiakulttuurista tunnetuksi tullut saari on kuitenkin muutakin.
Sisilia on kooltaan yllättävän suuri, ja se kätkee sisäänsä hyvin moniulotteisia maisemia ja paikkoja sekä kulttuuria. Jos saarelle pitäisi antaa yksi adjektiivi, olisi se varmastikin mielenkiintoinen. Ensinnäkin saaren maisemaa hallitsevat turkoosin meriveden kehystämät rantapoukamat sekä saaren moniulotteiset korkeuserot, jotka saavat uutta perspektiiviä Etnan repaleisia rinteitä vasten. Kumpuilevasta luontomaisemasta erottuu sinne tänne mäenharjanteille rakennetut pienet kyläkeskittymät melankoliaa huokuvine kirkontorneineen, joiden ruostuneet kirkonkellot vaikuttavat olleen paikoillaan jo vuosisatoja. Paikoitellen maisemaan vehreyttä tuovat viiniköynnöksille vallatut rinnepalstat sekä piskuisten maatilojen oliiviviljelmät. Mutta maisemalle oman leimansa antaa kuitenkin italialainen, tai ehkä pitäisi sittenkin sanoa sisilialainen kulttuuri. Palan siitä pääsee kohtaamaan saaren pienissä kylissä, joiden kujilla kulkiessa voi ihastella italialaista rappioromantiikkaa huokuvaa tunnelmaa. Yksi tällaisista kylistä on Taormina, jonka pienten varjoisien kujien ympärille saisi monta tarinaa, rakkaudella tai ilman, rakennettua.
Taorminaan johtavasta kiviportista sisään astuessani tuntui, kuin aika olisi pysähtynyt. Pääkadun Corso Umberton varren pienten ravintoloiden edustoilla ja rakennusten valurautakaiteisilla parvekkeilla pelargoniat alkoivat olla kukkaan puhkeamaisillaan, ja kevät oli muutenkin kylässä käsin kosketeltavissa. Auringonsäteiden kannustamina gelateriat olivat pystyttäneet vastustamattomia jäätelökylttejä sinne tänne, ja pizzan tuoksuisten ravintoloiden miestarjoilijat huikkailivat perään kohteliaisuuksia. Houkutuksista huolimatta suuntasin kuitenkin suoraan Taorminan parhaimmalle paikalle, Piazza 9 Aprilen aukiolle. Aukion näköalapaikalta saattoi ihastella upeita panoramanäkymiä merelle, kun taas toisella laidalla aukiota kaunisti Chiesa di S. Agostino eli Pyhän Augustinuksen kirkko koristellisine porraskaiteineen. Päätinkin istahtaa kirkon kupeessa olevaan viihtyisän näköiseen Wünderbar Café:seen nauttimaan kupillisinen täydellistä italialaista cappuccinoa, ja kuulema tämän saman kahvilan penkeillä monet kuuluisuudetkin ovat matkoillaan viihtyneet. Aukion laidalla musisoineen kahden hattupäisen herrasmiehen kitaraduo peitti kuitenkin sopivasti alleen suositun kahvilan puheesorinan ja kahvikuppien kilinän, kun mitkäpä muutkaan kuin kummisedästä tutut sävelmät kantautuivat kaihoisasti läpi aukion.
6 Comments
raija aarnio
5.5.2016 at 08:00Ihana paikka tuo Taormiina ,itsekin siellä olen käynyt…..
Anna-Katri
22.5.2016 at 19:41Taormina oli kyllä aivan ihana! Mitkä maisemat ja mikä tunnelma!
Pirkko / Meriharakka
5.5.2016 at 19:51Risteilyllä ei tietysti paljon Sisiliasta ehdi näkemään, mutta toki risteilykin joskus puolustaa paikkaansa.
Me vietimme saarella joskus vähän pitempäänkin ja ajelimme saarta jos ei nyt ristiin rastiin, niin ainakin sitä kierrellen 800 km – helppo autolomakohde muuten, ainakin jos Palermon jättää autolla väliin.
http://meriharakka.net/2013/04/08/800-km-sisiliaa/
Anna-Katri
22.5.2016 at 19:42Risteilyn voikin ajatella tietylaisena tutustumismatkana, jonka perusteella voi sitten helpommin valita kohteet, joihin haluaa ajan kanssa palata. 🙂
Susanna
11.5.2016 at 00:24Kiva tämäkin kokemus. Hienoa että näit Taorminan. Minä kävin Taorminassa yleensä bussilla alempaa, Giardini naxos, rantakaupungista
Anna-Katri
22.5.2016 at 20:01Taormina on kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen kohde!