Mosambik – sateisen päivän ajatuksia pääkaupungissa

Terveiset Maputosta, Mozambikin pääkaupungista! Saavuin tänne eilen yli 10 tunnin bussimatkan jälkeen Johannesburgista, ja vaikka etukäteen hieman jännitin juuri tätä matkaosuutta, sujui matka erinomaisesti, eikä mitään ongelmia ollut. Intercapen bussi oli Afrikan mittapuulla melkein luksusluokan kulkuneuvo, jossa 10 tuntinen ei tuntunut yhtään niin pahalta kuin Madagaskarin paikallisbussissa. Lisäksi majapaikkani kuski oli minua kyltin kanssa Maputon bussipysäkillä odottamassa, niinpä vältyin selkkauksilta paikallisten taksikuskien kanssa.

Tänään olenkin viettänyt koko päivän majapaikassani Guesthouse 1109:ssä, sillä harmaan sateinen päivä ei ole houkutellut kaupunkikierrokselle. Onneksi tässä majapaikassa viihtyy paremmin kuin hyvin, sillä  vain muutaman huoneen hotellissa on leppoisa kodinomainen tunnelma – ja jossa viihtymisestä pitävät huolen samassa rakennuksessa asuva portugalilainen omistajapari. Sekä heidän kaksi koiraa. Kattoterassilta avautuu näkymät sinisenä kukkivien jacaranda-puiden yli Maputon rantakadulle, ja jos tarkasti katsoo, voi rakennusten takaa nähdä meren pilkottavan. Suurkaupungista huolimatta ympäristö on hyvin rauhallinen ja vehreä – uima-altaalle on pystytetty ruokintapaikka pikkulinnuille, joten olen pystynyt aitiopaikalta seuraamaan värikkäiden visertäjien lehahtelua sinne tänne siemenet suussaan. Lintujen bongailun lisäksi olen istunut nenä kiinni tietokoneella ja hoitanut niin matkasuunnitteluun, laskujen maksuun kuin blogin ylläpitoonkin liittyviä asioita.

Parhaillaankin istun tässä kattotarassin baarin muhkealla sohvalla, jonka ikkunaa vasten sade tämän tästä ropistelee pisaroitaan. Samalla olen hajamielisesti hieman fiilistellyt tätä matkalla olon joutilaista tunnelmaa. Vielä muutama viikko sittenhän olin vielä täysin kiireisessä Suomi-arjessa kiinni ja nyt vietän matkailijan vapaata elämää. Päiviäni ei enää rytmitä herätyskellon piipitys, vaan nouseva ja laskeva aurinko, joiden rytmiin kroppani on nopeasti tottunut. Illalla uni tulee jo yhdeksän-kymmenen maissa ja aamulla herään virkeänä jo kuudelta. Kotikokkailut ja muka-terveelliset-suomi-ateriat ovat vaihtuneet  eri maiden taatusti lähellä tuotettuihin ravintola-annoksiin ja pitkiin illallisiin, ja c-vitamiinia ei tarvitse enää tankata purkista vaan ne tipahtavat hedelmien muodossa suoraan puusta eteeni. Voi nam, näitä tuorepuristettuja hedelmämehuja, voisin varmaan elää pelkästään niillä! Kroppa on selvästi alkanut työntämään stressihormooneja pikkuhiljaa ulos, ja vaikka vielä en varmastikaan ole monen vuoden univelasta ja ylikierroksista palautunut, olen varma, että päivä päivältä kehon tila alkaa normalisoitumaan. Vaikka tokihan matkallakin ollessa omat stressin aiheet löytyy, on elämä kuitenkin jollakin tavalla leppoisampaa. Ja ehkä, kun jatkuva kiire ei vie veroja, pystyy omaan kehoon kiinnittämään enemmän huomiota – kuunnella omaa oloa, ja tehdä juuri sitä, mikä tuntuu juuri siihen hetkeen parhaimmalta. Joten näitä leppoisia välipäiviä tulee varmasti matkan aikana olemaan jatkossakin, sillä vaikka kaiken uuden näkeminen ja kokeminen kiehtoo, on välillä ihana vain olla ja fiilistellä. On se sitten vaikka sateisena päivänä Maputossa!

Kohta olisi kuitenkin tarkoitus suunnata aikaiselle illalliselle, sillä myöhään nautitun hotelliaamiaisen jälkeen lounas unohtui kokonaan syödä. Taidan valita illallispaikaksi saman ravintolan kuin eilen – parin korttelin päässä sijaitsevan portugalilaista ruokaa tarjoilevan pikkupaikan Boa Maren, jonka listalta olisi löytynyt vaikka mitä herkkuja, jos vain olisin ymmärtänyt edes puolet portugalinkieliseltä listalta. Eilen tosin ravintolaan suuntaaminen pimeällä yksin hieman arvelutti, sillä hotellin omistaja opasti jättämään käsilaukun hotellihuoneeseen ja ottamaan mukaan vain rahat ja passin vaatteisiin piilotettuna. Ryöstely ei kuitenkaan ole se isoin ongelma ainakaan näillä kulmilla, mutta koko Maputossa, kuten myös Mosambikissä, poliisit ovat turisteille se isoin vaiva. He saattavat pyytää passia nähtäville milloin tahansa ja jos sitä ei mukana ole, joutuu tietämätön turisti maksamaan isot sakot – jotka sujahtavat tyytyväisen poliisin taskuun (eikä suinkaan valtiolle). Pitkästä aikaa siis vaatteiden alle kiinnitettävälle turistikukkarolle tuli käyttöä kun harpoin Maputon pimeitä katuja eteenpäin ravintolaa etsien. Ravintola löytyi ja ruoka maittoi, eikä kukaan tuntunut kiinnittävän minuun kaduilla tai ravintolassakaan sen enempää huomiota. Tosin olisin kyllä mielelläni ottanut majapaikan jättikokoisen saksanpaimenkoira Jesuksen mukaani kävelylle, lähinnä henkiseksi tueksi. 🙂

Illallisen jälkeen yritän vielä tänään tehdä valintoja seuraavien matkapäivien suhteen: olen yrittänyt kuumeisesti paikallistaa päiväretkeä Swazimaahan, mutta yksin matkaajalle hinnat tuntuvat aika kovilta. Swazimaan vierailun lisäksi haluaisin tutustua hieman tarkemmin Maputoon nähden ainakin itse ranskalaisen arkkitehti Eiffelin suunnittelemat keskustan historialliset rakennukset sekä piipahtaa 1800-luvulla perustetussa kasvitieteellisessä puutarhassa. Niin ja jos aurinko vähän pilkistelisi sadeverhojen takaa, olisi Maputon rantakadut kuulema myös näkemisen arvoisia!