Menu
Maailmanympärimatka / Singapore

Singapore – suurkaupungin sykkeessä

Australian hyvästien jälkeen alkoi uusi aikakausi matkallani: nimittäin Aasian valloitus! Ensimmäisenä stoppina tällä neljän kuukauden turneellani oli Singapore, tuo pieni, mutta sitäkin kiinnostavampi maa suurkaupunkineen. Olin varannut Singaporeen yhteensä kolme yötä, mutta voi taivas, miten nopeasti aika siellä kuluikaan, sillä kaupungista löytyi vaikka mitä kiinnostavia paikkoja. Tosin välillä jouduin luovuttamaan kaupunkikierrokseni rankkasateen kastelemana tai helteen uuvuttamana, jolloin palasin viihtyisään hostelliini tekemään uusia matkasuunnitelmia ja vain lepäilemään.

Mutta Singapore, se tuntui täydellisen kokoiselta ja sopivalta yhdistelmältä länsimaista ja aasialaista kulttuuria. Eksoottiselta, mutta silti helposti lähestyttävältä. Kaupunki vaikutti kaikkina vuorokauden aikoina todella turvalliselta, missä ikinä liikuinkaan, ja ihmiset olivat ihanan ystävällisiä ja auttavaisia. Kun hehkutin hongkongilaista alkuperää olevalle ystävälleni Vivianille Singaporea, hän naurahtikin, että se on varmasti hyvä aloitus Aasian suurkaupunkeihin totutteluun pienen koon ja selväjärkisyyden vuoksi. Jatkossa olisikin sitten luvassa hieman kaaottisempaa menoa, mikäli muissa suurkaupungeissa tulen Aasiassa vierailemaan…

Urbaanin viidakon tuntua

Päivät Singaporessa tosiaan tuntuivat loppuvan kesken, kun selvittelin, missä kaikkialla haluaisinkaan käydä. Onneksi kattavan metroverkon turvin pääsi helposti ja edullisesti huristelemaan paikasta toiseen, ja jos en jaksanut metropysäkille kipittää, pystyi Uberilla ajelemaan paikasta toiseen vain muutamalla eurolla. Suurkaupungin sykkeeseen pääsi todenteolla kiinni ostoskadulla Orchard Roadilla, jossa valot vilkkuivat ja ihmiset ryntäilivät kaupasta toiseen. Vilinän nähdessäni totesin, että täältä löytäisi varmasti kaiken mitä ikinä osaisikaan toivoa, mutta mieluummin suuntasin tekemään matkahankintoja hostellini lähellä olevaan pieneen ja rauhalliseen ostoskeskukseen, jossa paikalliset kävivät.

Vastapainoa eläväiselle suurkaupungille toi Gardens by the Bay viheralue, joka oli niin upea sekoitus urbaania kaupunkia ja vehreää puutarhaa, että en tiedä pystyykö mikään paikka maailmassa päihittämään tätä urbaania viidakkoa. Jo puutarha-alueelle saapuessa suuni loksahti auki ihmetellessä avatar-elokuvaa muistuttavia superpuita, joiden violetteja metallirunkoja vasten trooppiset kasvit olivat alkaneet puskea köynnöksiään. Joka puolella vihersi ja siritti, mutta kasvien takaa saattoi nähdä niin futuristiset kasvihuoneet kuin kaupungin korkeat pilvenpiirtäjät. Ja entä ne kasvihuoneet sitten – ne olivat kuin salaisia puutarhoja, joissa joka puolella tuli vastaan upeasti hoidettuja ja viimeiseen asti suunniteltuja asetelmia. Oli kukkaketoa, vesiputousta, orkideaistutuksia, baobab-puita, viherseinää. En ole varmaan missään muualla nähnyt mitään vastaavaa!

Chinatownin kapeilla kujilla

Kulttuurinälkään ja eksotiikan kaipuuseen Singapore tarjosi minulle myös vastinetta: Chinatown ja Little India ovat nimiensä mukaisesti kuin pienet kopiot kiinalaista ja intialaista kulttuuria, ja näissä kortteleissa vieraillessa voi hetkessä hypätä kuin erilliseen maailmaan. Yhtenä päivänä unohduinkin kiertelemään Chinatownin kujia niin pitkäksi aikaa, että minun täytyi lopulta heittää syrjään loppupäiväksi kaavailemani suunnitelmat vierailla Singaporen kasvitieteellisessa puutarhassa.

Mutta Chinatown tarjosi kyllä vastinetta kaikille aisteille. Pastellinsävyisten rakennusten välissä kuljevat kujat oli koristeltu värikkäillä paperilyhdyillä ja kujan päässä ohikulkijaa tervehtivät hindu-temppeliä koristavat pienet lempeäkasvoiset hahmot. Katuvilinässä sekoittuivat mystisten suitsukkeiden ja eksoottisten ruokien tuoksut, ja pienet kojut kutsuivat pysähtymään ihmettelemään niiden tarjontaa. Kojuista saattoi löytää turistikrääsän seasta kauniita perinteisiä maalauksia ja värikkäitä silkkihuiveja, joiden takaa joka kojussa vastaan tuijotti muovinen toista tassuaan heiluttava kissafiguuria. Tuovat kuulema onnea. Pysähdyin tuijottelemaan jättikokoisia durian-hedelmiä, mutta niiden löyhkä oli sen verran luontaantyöntävä, että päätin napata toisesta kojusta virkistykseksi raikkaan vesimelonijuoman dollarilla. Näillä hinnoilla pystyikin tekemään aikamoisen makumatkan Chinatownin kujilla!

Hetki luksusta pilvenpiirtäjän kattoterassilla

Viimeisenä iltana Singaporessa halusin päästä nauttimaan edes hetken kaupungin tarjoamasta luksuksesta. Koska matkabudjettini ei antanut myöden yöpyä kaupungin hulppeissa hotelleissa, jouduin hieman selvittelemään, mitä muita vaihtoehtoja minulla olisi. Ja onneksi löysin kuin löysinkin rennolla tavalla fiinin baarin Marina Sands Bay -hotellin kattoterassilta, josta avautui huikeat näkymät kaupungin ylle. Legendaarista Singapore Sling -juomaa siemaillessani hämyinen auringonlasku vaihtui pian pimenevään yöhön ja tummaa taivasta vasten upeasti erottuviin suurkaupungin valoihin. Kippistin itselleni ja matkalleni. Tähän mennessä kokemat matkaseikkailut alkoivat kuitenkin jo tuntumaan kuin kaukaiselta unelta, mieli taisikin näissä maisemissa siirtyä jo harppauksella kohti tulevaa Aasian seikkailua. Ennen kuin suuntasin takaisin hostellille pakkaamaan rinkkaani, löysin itseni selailemasta netistä Singaporen vuokra-asuntojen hintoja…

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

8 Comments

  • Salla
    8.4.2017 at 12:47

    Itsekin rakastuin Singaporeen, kun vierailin siellä marraskuussa. Kävitkö katsomassa Gardens by the Bayn valoshowt illalla? Oli sen verran hienot niin piti käydä ihailemassa kahtena iltana 😀

    Reply
    • Anna-Katri
      11.4.2017 at 12:12

      Singapore on kyllä aivan ihana kaupunki! En käynyt katsomassa valoshow:ta ja jälkikäteen harmittelinkin, että miksi ihmeessä sen unohdin! Taisin olla turhan keskittynyt kattoterassibaarin maisemiin 🙂

      Reply
  • Tuuli
    9.4.2017 at 08:46

    Nuo kuvat näyttävät niin houkuttelevilta, että tekisi mieli varata samantien lennot ja lähteä tutkimusmatkalle. Oletko lukenut Kevin Kwanin ylpeys ja ennakkoluulo singaporelaisittain, eli Grazy Rich Asians? Se on aika hauska, etenkin Aasian matkalla.

    Reply
    • Anna-Katri
      11.4.2017 at 12:13

      Singapore on aivan mahtava matkakohde, suosittelen ehdottomasti! Ja kiitos kirjavinkistä – en ole tuota lukenut, ja mielelläni otankin näitä suosituksia vastaan. 🙂

      Reply
  • Merja
    12.4.2017 at 15:41

    Harmi, ettet käynyt Botanical Gardensissa ja sen orkideapuutarhassa! Se on paljon ihanampi miljö kuin tuo Marina Bayn turistialue, minne suomalaiset niin usein näyttävät päätyvän. Mutta muuten samaa mieltä, Singapore on mahtava kaupunki; olenkin lomaillut siellä 12 kertaa. ?

    Reply
    • Anna-Katri
      14.5.2017 at 07:09

      No se oli ihan ykköskohteenani siellä, mutta kaatosade laittoi vähän suunnitelmia uusiksi. Mutta Singaporeen voisin palata kyllä takaisin koska tahansa, joten seuraavaan kertaan sitten. <3

      Reply
  • Pauliina
    4.6.2017 at 21:49

    Hei!
    Itsellä juuri suunnitteilla matka Singaporeen, haluaisitko suositella hostellia, jos koit sen hyväksi? 🙂 Tuntuu välillä vaikealta varata kun ei kuvista aina tiedä!

    Reply
    • Anna-Katri
      11.6.2017 at 08:20

      Moikka! Itse yövyin Singaporessa Dream Lodgessa, joka oli yksi siisteimpiä hostelleja, joissa olen ollut ja lisäksi rankkaisin heidän sänkynsä parhaimmiksi sillä niissä oli todellakin panostettu jokaisen omaan rauhaan.
      Miinuksena paikassa mielestäni oli, että se sijaitsi hieman etäällä metropysäkeistä, joilta sitten pääsi hurauttamaan helposti minne vain. Voin ehdottomasti suositella hostellia, jos et niinkään halua majoittua kaupungin vilkkaimmilla kaduilla ja jos sinulle on ok hieman kävellä metropysäkille tai vaikka käyttää silloin tällöin Uberia, joka on muuten Singaporessa tosi edullinen! Kysy ihmeessä lisää jos mietityttää. 🙂

      Reply

Leave a Reply