Pariisissa jos missä, sopivan hotellin löytäminen saattaa olla työn ja tuskan takana. Vanhat rakennukset asettavat haasteita hotellihuoneiden koolle ja hotellin mukavuuksille, lisäksi hyvillä alueilla sijaitsevien majapaikkojen hinnat saattavat helposti kivuta pilviin varsinkin yksinmatkailijan näkökulmasta. Ja siltikään hinta-laatusuhde ei välttämättä kohtaa. Puhumattakaan valinnanvaikeudesta, mikä iskee – ei pelkästään majapaikkaa valitessa vaan myös kaupunginosaa valitessa. Pariisi kun on kiinnostavia naapurustoja pullollaan.
Edellisellä kerralla Pariisissa ollessani päätin valita majapaikkani erityisesti sijainnin perusteella (miten siitäkin visiitistä voi muka jo olla 2 vuotta?!). Aiemmilla matkoillani olin viehättynyt Maraisin kaupunginosan boheemin tyylikkääseen elämään, mutta en kuitenkaan ollut päässyt kokemaan Maraisin tunnelmaa kuin pintaraapaisulla. Niinpä käytin illan jos toisenkin hotellivaraussivustoilla ja googlatessani arvosteluja eri majapaikoista. Lopulta vakuutuin Hotel Emilen paremmuudesta muihin verrattuna – pienen putiikkihotellin sijainti oli mitä täydellisin tutustua Maraisin pikkukatuihin ja sen lukuisiin kahviloihin, ravintoloihin ja design-putiikkeihin, eikä kävelymatka myös muuallekaan tuntunut pitkältä. Puhumattakaan hotellin yksinkertaisen tyylikkäästä sisustuksesta mustavalkoisine yksityiskohtineen. Jep olin etukäteen myyty, mutta lentokentältä hotellille suunnatessa aloin jännittämään vastaako todellisuus sittenkään mielikuvaani.
Hotellille päästessäni saatoin onneksi huokaista helpotuksesta. Putiikkihotelli oli sisustukseltaan konstailemattoman tyylikäs, tai ehkä tässä yhteydessä voisi hyvin käyttää sanaa chic – yksinkertaisen rentoa tyyliä kuitenkin tarkkaan mietityillä yksityskohdilla. Mustavalkoinen geometrinen ulkoasu toi modernia twistiä muuten vanhaan pariisilaiseen arvorakennukseen, jonka julkisivun mustat valurautaparvekkeet olivat juuri sitä periromanttista pariisilaista rakennusarkkitehtuuria, mitä muotilehdet ja Instagram-kuvat ovat pullollaan.
Yhden hengen huoneeni oli pariisilaiseen hotellityyliin pieni, mutta tuohon pieneen tilaan oli kätketty sulavasti kaikki tarpeellinen tyylikkäällä sisustuksella varustettuna. Ja olen varma, että se voittaisi monet muut isommat majapaikat parvekenäkymillään. Parvekkeeltani avautui nimittäin näkymät Maraisin vilkkaille kaduille, enkä voinut olla huokailematta uuteen päivään heräilevän kaupungin vilinälle aamulla verhot avatessani ja pienelle parvekkeelle hipsiessäni. Jollakin hassulla tavalla tunsin olevani pienessä huoneessani kuin kotona, enkä voinut olla haaveilematta siitä, miltä tuntuisikaan asua Pariisissa ja herätä näihin näkymiin joka aamu. Oman tunnelmansa hotellille antoi vanhan talon narisevat portaat, joita pitkin kipitin hotellin aulaan aamiaiselle mutustelemaan croissantteja ja fiilistelemään edessä olevaa päivää Pariisissa asuvan ystäväni kanssa. En muuten vieläkään tiedä, miten croissantin saisi syötyä niin, ettei murusia olisi joka paikassa?!
Hotellin kotikulmat Maraisissa olivat ihastuttavat – se oli kuin Helsingin Punavuori potenssiin sata, sillä noilta pieniltä kaduilta löytyy trendikkäiden myymälöiden lisäksi lukuisia kiinnostavia uusia ravintoloita ja kahviloita. Puhumattakaan niistä cooleista hipster-pariisilaisista, joita jäi vahingossa tuijottamaan ohikulkiessa toivoen itsellään olevan edes semi-ok vaatteet päällä heidän persoonallisen trendikkäisiin tyyleihin verrattuna. Ja Maraisista muuten kipitti lähialueen nähtävyyksille ihan huomaamatta korttelielämää ihmetellessä – esimerkiksi Notre Dame oli n. 15 minuutin kävelymatkan päässä. Lisäksi hotellin vieressä sijaitsevalta Saint-Paul -metropysäkiltä saattoi hurauttaa nopeasti minne tahansa päin Pariisia.
Hotel Emile sijaitsee Pariisin 4. kaupunginosassa Maraisissa osoitteessa 2 rue Malher. Huoneen hinnat alkaen n. 120 € yöltä huoneen koosta ja sesongista riippuen.
Sisältää mainoslinkkejä.
5 Comments
Christa
15.3.2018 at 09:31Onpa ihanannäköinen hotelli! Täytyy ehdottomasti laittaa nimi korvan taakse. Olen käynyt kolmesti Pariisissa ja joka kerta hotellin löytäminen on ollut haaste. Ja kaikki kolme hotellia ovat olleet tosi kuluneita, vaikka sijainti hyvä. Ja on kiva joka kerta majoittua vähän eri alueelle, niin näkee taas uuden puolen kaupungista.
Aron / Ja sitten matkaan...
19.3.2018 at 18:26Pariisi on oikeasti todella hankala kaupunki hotellivalintaa tehdessä. Hinnat eivät ole edullisia ja vanhoissa taloissa on omat ongelmansa, ainakin tällaisen herkkäunisen näkökulmasta. Marais on alueena viehättävä, mutta toistaiseksi emme ole siellä yöpyneet. Täytyykin muistaa tämä hotelli seuraavalla kerralla. Kiitos vinkistä.
Anna | Tämä matka -blogi
23.3.2018 at 08:12Pariisin hotellivinkit kiinnostavat aina, sillä Pariisi on Rooman ja Lontoon kanssa inhokkini hotelleissa. Käytännössä tarjolla on järjetön määrä ylihinnoiteltua kuraa, josta sitten pitäisi pystyä löytämään se järkevän hintainen ja asiallinen vaihtoehto. Nyt olemme löytäneet Lontoosta yhden hyvän, jossa Teppo onkin ollut usealla reissullaan. Roomasta Radisson on osoittautunut asialliseksi, mutta toki siellä olisi kiva majoittua jossain pienemmässä hotellissa. Pariisista ei ole vielä suosikkia löytynyt, joten testaus voi jatkua vaikka tästä hotellista, jos sinne nyt kesällä jälleen muutamaksi päiväksi menemme.
Travelloverin Annika
24.3.2018 at 16:46Kiitos vinkistä! Minulla on sen verran Air Francen lentopisteitä, että niillä saisi lennot Pariisiin. Olen vähän haaveillut edes viikonlopusta jossain vaiheessa. Mutta hotellit ovat verrattain kalliita varsinkin yksin matkustavalle, ja kuten sanoit, tarjontaa on aivan järjettömästi eikä siitä oikein saa otetta. Tämä näyttää kivalta. Minulla on tapana aina ottaa kahden hengen huone, vaikka olisin yksin. Sen kerran kun Roomassa otin yhden hengen huoneen, oli toista sataa maksanut huone niin pieni koppi, ettei edes lentolaukkua mahtunut avaamaan lattialla. Sen kerran päätin olevan viimeinen.
Anne / Matkahetket
25.3.2018 at 10:42Viehättävän oloinen paikka! Hotellivinkeistä on aina hyötyä. Alkukevät olisi varmasti ihanaa aikaa käydä Pariisissa, matkakuumehan tässä nousee!