Yhteistyössä: Ravintola Venn
Tähän viikonloppuun virittäydyin mitä parhaimmassa seurassa, nimittäin torstaina työpäivän päätteeksi kokoonnuimme blogini Reissaajat-ryhmällä After Workeille!
Maailmanympärimatkani jälkeen kotiin palatessani päätin aika extempore järjestää pienet iltamat blogini lukijoille, kun kysymyksiä maailmanympärimatkaan liittyen alkoi kertymään niin paljon, ja lisäksi tuntui tärkeältä tavata vihdoinkin ihmisiä, jotka olivat virtuaalisesti eläneet mukana matkallani. Tuo ilta oli oikein onnistunut, tai oikeastaan enemmänkin, sillä siitä sai alkunsa Reissaajat-ryhmä. Tuon illan aikana nimittäin huomasin, kuinka iso yhdistävä tekijä matkailu onkaan ja oli aivan mahtava tarjota näille reissuhenkisille ihmisille kohtaamispaikka, ei pelkästään minun kanssa vaan muiden samanhenkisten reissaajien kanssa.
Tuon ensimmäimmäisen illan jälkeen tapasimme seuraavaksi ennen joulua ja nyt kolmannen kerran vähän keväisemmissä merkeissä. Tai no, ulkona puhaltavaa hyytävää viimaa oli ihana paeta Ravintola Vennin lämpöiseen tunnelmaan ja rentoon ilmapiiriin sekä istahtaa kotoisalle sohvalle ison nurkkapöydän ympärille odottelemaan ryhmäläisiä saapuviksi. Ja kun pöydän ympärys alkoi pikkuhiljaa täyttymään, alkoi puheensorina samantien voimistumaan. Osa meistä tunsi toisensa jo aiempien After Workien ja Facebook-ryhmämme kautta, osa oli taas uusia tuttavuuksia ja ensimmäistä kertaa mukana. Mutta ei todellakaan mennyt kauaa kun matkajutut veivät ryhmämme mennessään ja intoilimme toistemme menneistä ja tulevista matkoista, puhumattakaan niistä matkavinkeistä mitä toinen toisillemme jaoimme. Puheissa vilahteli muun muassa niin asuminen Nepalissa, irtiotto Aasiaan, suojeluprojektit Madagaskarilla, Sri Lankan kiertomatka, roadtrippailua Pohjois-Amerikassa, sukellusseikkailut Raja Ampatilla kuin myös ne lukemattomat muut matkakohteet ympäri maailman. Puhumattakaan niistä ideoista, mitä voisimme seuraavaksi Reissaajat-ryhmällä yhdessä tehdä.
Ravintola Vennin slogan viiniä ja ystäviä ei olisi voinut paremmin sopia iltamme teemaan, sillä Vennin tarjoamien viinien ja pienen purtavan äärellä meistä osallistujista varmasti jokainen sai illan aikana uusia matkaystäviä. Yksi meistä sanoikin, että omissa ystäväpiireissä tuntee itsensä välillä oudoksi linnuksi kaikkien matkajuttujensa kanssa, mutta tässä seurassa sai vapaasti intoilla matkailusta ja päästää sisäinen reissaaja valloilleen. Ilta kului kuin siivillä, ja kotiin lähtiessäni en voinut olla iloitsematta siitä, miten mahtavia ihmisiä olen päässyt, en pelkästään matkailun kautta tapaamaan, vaan myös tutustumaan ihan huikeisiin tyyppeihin ja kuulemaan vieläkin huikeampia reissu- ja elämäntarinoita! Ja kun ratikkamatkalla kotiin huomasin Reissaajat-ryhmän Facebook-seinälle alkavan tipahtelemaan ihania kiitosviestejä illasta, ihan liikutuin hetkiseksi – tuntui siltä, että olin saanut aikaan jotain tärkeää, enkä malta olla odottamatta seuraavaa tapaamistamme!
Erityiskiitos illan emännälle ja tietysti myös kaikille mukana olleille. Ihana piristys tällainen ilta! Harmi ettei kaikkien kanssa ollut mahdollisuutta/aikaa jutella enempää. Kaikille tasapuolisesti ihania reissuja.
Iso kiitos illan emännälle! Oli myös tosi kiva tavata muita matkakuumeisia. Huippu juttu tällainen ilta. Matkailu yhdistää!
Mahtava ilta! Kiitos Anna-Katri järjestelyistä sekä ihmisten yhteensaattamisesta. Erityisen mielenkiintoista huomata, kuinka aihe yhdistää. Toivottavasti päästään kokoontumaan piakkoin uudestaan. Siihen asti hyvät reissut kaikille!
Kiitokset minultakin kivasta illasta kaikille, erityisesti Anna-Katrille. Mukava nähdä vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin. Tämän aiheen parissa olisi viihtynyt myöhään yöhön, jos ei olisi huomenna aikainen herätys. Seuraavaa kertaa odotellessa.
Kiitos Anna-Katri ja muut reissaajat! olipa mielenkiintoisia keskusteluja ja aika meni kyllä niin nopeesti hyvässä seurassa! Kivaa kevättä ja reissuja kaikille!
Kiitos munkin puolesta kaikille ja ihana että sain olla mukana. Tosi inspiroivia reissutarinoita kaikilla, niitä olis voinut kuunnella vaikka kuinka pitkään. Seuraavaan kertaan toivottavasti!
Jos haluat tulla mukaan Reissaajat-ryhmään ja seuraaviin illanviettoihin, niin klikkaudu mukaan Facebook-ryhmäämme tutustumaan ja intoilemaan kaikesta matkailuun liittyvästä. 🙂
1 Comment
Nicola
18.3.2018 at 20:51Ihana kuulla, että ilta oli oikein onnistunut. Ehkä vielä jossain vaiheessa pystyn itsekkin osallistumaan mukaan.! 🙂 <3