Menu
Kaikki maailman maat / Oseania

Reissu Tyynelle valtamerelle alkaa!

Vihdoinkin se on käsillä. Matka, jota olen viime aikoina miettinyt paljon, jopa liiaksikin. Se on kummitellut mielessäni lukemattomina iltoina ja öinä. Herättänyt minut aamuyön aikaisina tunteina tekemään matkasuunnitelmia, selvittelemään yhä uusia asioita. Se on tuntunut välillä loputtomalta haasteelta, logistisesti jopa mahdottomalta, mutta sitten kuitenkin mahdolliselta, kun olen antanut kaikelle aikaa ja lopulta taas jatkanut selvittelyjä.

Käsillä on nimittäin Tyynen valtameren suuri kiertomatka. Sen myötä olen 10 askelta lähempänä tavoitteeni saavuttamista olla Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Tämän reissun jälkeen jäljellä pitäisi olla enää 1 maa kaikista 197 maasta, joita tavoittelen. Kuvitella, vain yksi!?

Australiasta kohti saarivaltioita

Jo nyt tuntuu uskomattomalta istua täällä Australian Brisbanessa ja olla aivan kohta suuntaamassa kohti ensimmäistä todellista kohdetta täällä. Siitä alkaakin sitten ainakin parin kuukauden mittainen matka vieraillen Tyynenmeren eri saarivaltiossa. Yhden maan viisumia odotin ehkä kauemmin kuin minkään muun maan viisumia aiemmin, yhden saarivaltion yli on juuri pyyhkäissyt ainakin pari hurjaa syklonia ja pari maata on edelleen nähtävästi jonkinlaisten koronarajoitteiden alla.

Kun siihen lisätään vielä se fakta, että saarten välisiä matkustusyhteyksiä on harvakseltaan, olen pyrkinyt olemaan tapojeni vastaisesti suunnittelematta kaikkea etukäteen liikaa. Ehkä se tekee minulle ihan hyvää, elää enemmän Tyynenmeren tapojen mukaisesti. Se ei ole niin justiinsa. Ehkä vaihdan paikkaa huomenna, ehkä olen jumissa samalla saarella vielä toisen viikon. Kuka tietää. 

Mutta sen tiedän varmaksi, että erityinen seikkailu tästä takuulla tulee. Siitä pitää varmasti huolen tämän merialueen eristäytyneet saaret.

Saarista koostuva maanosa Oseania

Tyyni valtameri eli Tyynimeri käsittää peräti yli kolmasosan maapallon pinta-alasta. Sen eri saarista koostuvaa maanosaa kutsutaan yleisesti Oseaniaksi. Alueelta löytyy peräti 25 000 saarta, mikä on enemmän kuin missään muilla merialueilla. Itsenäisiä maita Oseaniassa on kuitenkin vain yhteensä 14 kappaletta vaikka saarien lukumäärästä voisi muuta päätelläkin.

Näistä olen ennen tätä reissua päässyt vierailemaan maailmanympärimatkani aikana muutamissa maissa ja paikoissa, joita ovat olleet:

Puuttuvat saarivaltiot ja tuleva matka

Nyt suuntana kuitenkin ovat kaikki loput Tyynen valtameren itsenäiset valtiot, joita kohdallani puuttuu seuraavat 10 kpl:

  • Kiribati
  • Marshallinsaaret
  • Mikronesia
  • Nauru
  • Palau
  • Samoa
  • Solomonsaaret
  • Tonga
  • Tuvalu
  • Vanuatu

Tältä reissulta odotan erityisesti rentoa rantaelämää ja upeita paratiisisaaria koralliriuttoineen, unohtamatta joidenkin saarien vulkaanisia maisemia ja vehreää sademetsäluontoa. Siihen päälle voidaan mieluusti lisätä hieman historiaa, mutta erityisesti Tyynenmeren kulttuuria ja elämänmenoa. Aiemmalla reissulla opin, että esimerkiksi sanonnan “Fiji time” ymmärtäminen on avain lomamoodin saavuttamiseen ja sitä tavoittelen nytkin. Kun istuu pienen pienellä paratiisirannalla riippumatossa lukemassa kirjaa havahtuen siihen, että kookospähkinän vaimea tumahdus palmupuusta rantahiekalle on merkki tuoreen juoman saatavuudesta, voi todellakin sanoa olevansa päässyt lomatunnelmaan.

Kiinnostuitko tavoitteestani ja haluat hypätä mukaan Tyynenmeren saarien tunnelmaan kotisohvalta? Pyrin päivittämään kuulumisia tältä reissulta mahdollisimman reaaliaikaisesti Instagramin puolella, joten tervetuloa sinne mukaan seuraamaan matkaa!

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

2 Comments

  • Kuulostaa kyllä ihan huppumatkalta! Onko sinulla tuolla käytössäsi jokin lentopassi tms? Oletettavasti suoria lentoja on varsin niukasti tarjolla eri valtioiden välillä? Joitain vuosia sitten itsekin mietin vähän pidempää reissua tuolle seudulle, mutta se ei ole ainakaan vielä toteutunut…

    Reply
  • Heikki Turunen
    23.4.2023 at 07:31

    Varsinaisia rantakohteitahan nämä ei ole, ettei tule pettymystä liioille odotuksille. Mistä kautta sait hommattua Naurun viisumin, se on aiheuttanut mulle päänkivistystä jo pitemmän aikaa.
    Tyynenmeren saaret on kyllä ykkösmestoja, ihmiset on todella ystävällisiä eikä ole turistit pilanneet.
    Lennot on kyllä haastavia järjestellä eikä halvimmasta päästä, nauti joka hetkestä!

    Reply

Leave a Reply