Hyppäsin juuri lentokoneeseen Brisbanesta ja nyt matkaan kohti Singaporea. En tiedä miksi minulle usein maasta toiseen matkatessa, puhumattakaan maanosasta toiseen, iskee helposti pienoinen haikeus. Vaikka vatsanpohjassa kutkuttelee jo uuden näkeminen, on kaiken koetun taakse jättäminen silti haikeaa. Varsinkin silloin kun siihen liittyy hyvästien sanominen ihanille ihmisille.
Brisbaneen paluuta odotin tällä kertaa kuin kuuta nousevaa. Vaikka ensimmäisellä kerralla kaupungissa käydessäni kaupunki itsessään ei tarjonnut minulle mitään sen kummempaa, olin nyt innoissani päästessäni takaisi Brisbaneen. Tällä kertaa nimittäin majoittuisin matkaystäväni Vivianin luona! Tapasimme Vivin kanssa Etelämantereen risteilyllä jakaessamme niin hytin kuin kaikki matkan kohokohdat yhdessä, ja tuona aikana ehdimme tutustumaan paremmin kuin joidenkin hyvänpäivän tuttujen kanssa arkielämässä. Ja kuinka harvoin sitä tapaakaan ihmisiä, jotka jakavat niin samanlaisen intohimon matkailuun ja maailman näkemiseen kuin näkemyksen elämään kolmekymppisenä naisena tässä suorituskeskeisessä maailmassa.
Ja kun perjantaina hyppäsin Brisbanen lentokentällä hänen autonsa kyytiin, tiesin samantien viikonlopusta tulevan mahtava! Juttua riitti kolmen kuukauden erossa olon jälkeen, ja kaiken lisäksi hän oli suunnitellut kaikkea mukavaa pääni menoksi! Perjantai-iltana hänen luokseen tupsahtikin koko suku vanhemmista siskoon poikaystävineen, tädistä ja sedästä serkkuihin. Ohjelmassa oli nimittäin heidän suvun perinteinen perheillallinen, ja pääsin kädestä pitäen tutustumaan hongkongilaista alkuperää olevan perheen ruokaintoiluun: tällä kertaa nautittiin vietnamilaisia rullia, ja välillä skoolattiin isän tuomalla punaviinillä. Oh nam, mikä aloitus tulevalle Aasian valloitukselleni!
Lauantaina vuorossa oli läheisen asuinalueen markkinoilla samoilua, ruokakojuihin tutustumista unohtamatta, sekä Brisbanen keskustan viikonlopun pakopaikkojen läpikäymistä – South Bankin puistoja, joenrantaa hiekkarantaisine uima-altaineen, trendikkäitä taidenäyttelyitä, kiinnostavia shoppailupaikkoja ja tietenkin aasialaisia ruokaelämyksiä Vivin suosikkipaikoissa. Sunnuntaina taas suuntasimme Gold Coastin pitkille hiekkarannoille, jossa vietimme leppoisaa päivää picnic-herkkuista ja auringosta nauttien. Niin lauantai- kuin sunnuntai-illat vietimme Vivin kauniissa kodissa syöden itsemme ähkyyn sohvalla maleksien ja matkakuvia katsellen, muistoja ja haaveita jakaen. Kikattaen, vakavoituen, lisää juustoja kaapista pöytään kaivaen.
Mutta maanantaiaamu tuli aivan liian pian. Hetki jolloin Vivin täytyi lähteä töihin ja minun lentokentälle. Takana oli mitä ihanin viikonloppu, sellainen normaali viikonloppu, jonka aikana tunsin jollakin tavalla olevani kotonani, täällä maailman toisella puolella. Viikonlopun jälkeen aloinkin näkemään Brisbanen uusin silmin: voisiko tämä olla paikka, jossa viihtyisin pidempäänkin? Aika näyttää mistäpäin maailmaa itseni lopulta löydän, mutta sen ainakin tiedän jo nyt, että täältä tulen aina löytämään ystävän, jonka luona ovi on auki tälle maailmanmatkaajalle. ♥
Oh Viv, I had so great weekend in Brisbane with you that I cannot even describe it here! Thank you so much, and let’s do soon a new travel plans together! ♥
6 Comments
Suunnaton
4.4.2017 at 21:05Ihanaa, kun onnistuu löytämään uuden sydänystävän! Aikuisena se ei ole yhtään niin helppoa kuin lapsena.
Käypä vilkaisemassa blogitunnustus 🙂 http://suunnatonmatkablogi.pallontallaajat.net/2017/04/04/tunnustuksia-vinkkeja-matkablogin-aloittamiseen/
Anna-Katri
6.4.2017 at 05:24Kiitos tunnustuksesta! 🙂 Ja joo, olet oikeassa, että aikuisena tuntuu olevan yllättävän vaikeaa löytää uusia sydänystäviä, joten siitäkin syystä matkailu kyllä tuo elämään aivan uudenlaista sisältöä – ei vain matkakokemusten vaan myös uusien ihmisten muodossa. 🙂
Merja
6.4.2017 at 04:18Kuulostaa ihanalta kaupungilta tuo Brisbane – huipputyyppien kanssa jaettuna sitäkin paremmalta ❤ Kiitos näistäkin vinkeistä! Tuskin maltan odottaa parinviikon päästä alkavaa parin viikon visiittiä ko kaupunkiin ja sen ympäristöön!! Hyvää Aasiaa!! Seuraamme perässä sinne sitten kuukauden päästä ?
Anna-Katri
6.4.2017 at 05:25Kieltämättä Brisbanen näyttäytyi minulle ihan eri valossa kun oli ystävä siellä kierrättämässä ja näyttämässä omia suosikkipaikkojaan. 🙂 Toivottavasti näistä vinkeistä on hyötyä omalle matkallesi, tosin ei noilla rannoilla ainakaan voi kovin tyytymätön olla. 🙂 Ihanaa reissun jatkoa sinne!
Emilia
10.4.2017 at 12:07Hei ihanat aurinkolasit. Voinko kysyä minkä merkkiset? ?
Anna-Katri
11.4.2017 at 12:14Aurinkolasit on ostettu Brisbanesta niinkin eksoottisesta kaupasta kuin H&M. 🙂 Olisikohan heillä Suomessa / nettikaupassa näitä samoja myynnissä?