Menu
Eurooppa / Italia / Itävalta / Liechtenstein / Puola / Ranska / Saksa / Sveitsi

Autolla Euroopassa

IMG_4000_Eurooppa autolla-2IMG_2521_Eurooppa autollaIMG_3729_Eurooppa autollaIMG_2773_Eurooppa autollaIMG_3776_Eurooppa autollaIMG_4030_Eurooppa autollaUseampana vuonna olen suunnannut kesälomalle Eurooppaan, joko perinteisempään kaupunkikohteeseen tai sitten roadtripille sinne minne auton nokka näyttääkään. Tänä vuonna huomasin kesän lähestyessä haaveilevani jälleen kerran lomasta auton ratissa Eurooppaa kierrellen, mutta koska pidempi irtiotto ei tällä kertaa tullut kyseeseen, sai aiempien reissujen muistelu tyydyttää pahinta matkakaipuuta noihin maisemiin.

Ensimmäisestä roadtripistäni Euroopassa on jo vuosia aikaa, mutta tuolla reissulla tuli useamman viikon aikana nähtyä ja koettua niin paljon, että voisin koska vain suunnata takaisin samoihin maisemiin. Matkakohteet tarkentuivat vasta matkan varrella, ja joka päivä pystyi tekemään uusia asioita. Erityisesti mieleen jäivät sykähdyttävät Alpit suloisine majataloineen sekä Saksan romanttiseksi tieksi kutsuttu tiepätkä, jonka varrella on keskiaikaisia kaupunkeja ja kauniita linnoja (mm. Prinsessa Ruususen linnaksikin kutsuttu Neuschwansteinin linna). Ja pakko myös myöntää, että toki autoilussa mieluista itselleni on myös se vapauden tunne, kun voi mennä juuri sinne minne haluaa ja milloin haluaa! Tässä muutamia kuvia ja tunnelmia ensimmäiseltä Autolla Euroopassa -matkaltani:

IMG_3211_Eurooppa autolla IMG_2542_Eurooppa autolla IMG_2596_Eurooppa autolla IMG_2564_Eurooppa autolla IMG_2676_Eurooppa autolla IMG_3236_Eurooppa autollaIMG_3338_Eurooppa autolla IMG_2710_Eurooppa autollaMatka alkoi mukavasti Finnlinesin autolautalla, joka puksutteli vuorokaudessa Helsingistä Travemundeen ja kuljetti matkalaisten lisäksi myös oman auton mukana matkalle. Satamasta suunta otettiin kohti Saksan autobaanoja ja erityisesti Romanttista tietä (saksaksi), jonka varrella sijaitsi lukuisia kauniita keskiaikaisia kaupunkeja sekä muita kauniita nähtävyyksiä. Omat suosikkini olivat Rothenburgin vanhaa kaupunki ja Scwangaussa Prinsessa Ruususen linna. Matka jatkui Saksasta Itävallan puolelle Bregenziin, jossa illallista nautittiin Bådenseen rannalla. Piskuisen Liechtensteinin kautta oli hetkessä Sveitsin puoleisilla Alppeilla. Sen rinteillä pieni näköalatie mutkitteli huimissa maisemissa, ja melkein tiepätkän korkeimmalla kohdalla raja ylitettiin Italiaan. Italian puoleisilla alppirinteillä tuli nautittua ehkäpä matkan paras ateria – pienestä vuoristokylästä löytyi majatalo, jossa perheen äidin loihtima pasta bolognese maistui täydelliseltä vuoristomaisemissa. Aterian jälkeen jaksoikin jatkaa matkaa ja laskeutua Alpeilta Italiaan Como-järvelle, jonka pieni Bellagio-kylä oli hurmaava mukulakivikatuineen ja turkoosine järvimaisemineen. Piipahtamisen arvoinen kohde oli myös James Bond leffassakin vilahtanut Villa Balbianello huvila.

IMG_3284_Eurooppa autollaIMG_3587_Eurooppa autolla IMG_3584_Eurooppa autolla IMG_2810_Eurooppa autolla IMG_2832_Eurooppa autolla IMG_3624_Eurooppa autolla IMG_3651_Eurooppa autollaIMG_2864_Eurooppa autollaBellagiosta matka jatkui Ranskan Rivieralle Nizzaan, jossa päivät kuluivat pitkälti aurinkoa ottaen ja rantaravintoloissa nautiskellen. Ja tulipa Nizzasta piipahdettua iltavisiitille Monacoon, jossa pääsi tarkkailemaan monacolaisten jetset-elämää aivan lähietäisyydeltä tunnetun Monte Carlon kasinon ympäristössä. Rantalomailun jälkeen auton nokka suunnattiin kohti Italiaa, ja Milanossa aika kului nopeasti nähtävyyksistä, shoppailumahdollisuuksista ja italialaisesta ruuasta nauttien. Hektisten kaupunkipäivien jälkeen olikin ihana suunnata Italian puoleisille Alpeille eli dolomiiteille, jotka tarjosivatkin henkeä salpaavia maisemia ja tunnelmallisia pieniä alppikyliä. Varsinkin Cortina di’Ampezzon ympäristö turkooseine vuoristojärvineen oli mieleenpainuva.

IMG_3788_Eurooppa autolla IMG_3832_Eurooppa autollaIMG_2915_Eurooppa autolla IMG_3864_Eurooppa autollaIMG_3841_Eurooppa autollaPicture 064_Eurooppa autolla IMG_3928_Eurooppa autollaIMG_4019_Eurooppa autolla-2

Italiasta suunta jatkui Itävaltaan, jossa kokemisen arvoinen oli yksi alppien kuuluisimmista teistä Grossglockenerille. Huh, olikohan tien varrella lähes 40 mutkaa ja korkeutta parhaimmillaan 2500 metriä! Vuoristoilman lisäksi maisemat huumasivat erikoisuudellaan, sillä paikoin näytti siltä, että oli tullut aivan eri planeetalle. Vuoristotien varrella olleessa pikkukahvilassa maistui Apple Strudel höyryävän kahvin kera tirolilaisen kansanmusiikin soidessa taustalla. Kun vuoristosta oli laskeuduttu turvallisesti alas ol seuraavana vuorossa Saksan maalaismaisemat Ramsayn lähistöllä, ennen piipahtamista Stuttgartiin. Autobaanoja pitkin matka takaisin Travemundeen taittui nopeasti ja paluumatkalla tuli piipahdettua vielä satukaupunki Hamelnissa. Sen jälkeen olikin jo paluu laivalle. Laivamatkan iloinen yllätys oli, kun matkalla piipahtamaan Puolan Gdanskissa ja Sopotissa päivävisiitillä, ennen kuin laivan nokka suunnattiin kohti Helsinkiä.

Picture 007_Eurooppa autollaPicture 031_Eurooppa autolla Picture 016_Eurooppa autolla IMG_2990_Eurooppa autolla IMG_4233_Eurooppa autolla IMG_3032_Eurooppa autolla

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

12 Comments

  • Tapsa
    19.7.2016 at 19:45

    Todella hieno Euroopan kierros. Noilla samoilla hoodeilla on itsekkin pyöritty niin tänä- kuin monena muunakin kesänä. Mikään ei voita autolomaa Euroopassa.

    Reply
    • Anna-Katri
      22.7.2016 at 23:40

      Autoloma Euroopassa on kyllä yksi parhaimmista – niin paljon upeita kohteita voi samaan matkaan sisällyttää!

      Reply
  • NannaK
    21.7.2016 at 10:53

    Oliko teitä reissussa monta mukana?

    Reply
    • Anna-Katri
      22.7.2016 at 23:42

      Tuolla turneella oli vain kaksi – minä ja silloinen miesystäväni. 🙂

      Reply
  • Mekke
    23.7.2016 at 11:40

    Näyttää aivan upealta! 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      28.7.2016 at 08:11

      Tuolla kyllä kelpaa huristella – Alpit ovat aivan mielettömät!

      Reply
  • Susanna
    23.7.2016 at 22:48

    Hyvät kuvat ja kivat tyylit myös. Roadtripeillä (ja junista) näkee kyllä todella monipuolisesti maisemia. Menin kerran 20e bussilla Saksan Nurnbergistä Wieniin, oli tosi edullinen maasta toiseen reissu. Esimerkiksi Eurolinesilla pääsee edullisesti maasta toiseen

    Reply
    • Anna-Katri
      28.7.2016 at 08:13

      Roadtripillä on vain se ongelma, että jos on itse auton ratissa ei maisemia pysty aivan samalla tavalla tiirailemaan kuin pelkääjän paikalla. Junilla ja busseilla matkatessa maisemia pääseekin sitten ihastelemaan ilman stressiä ajamisesta, mutta toisaalta silloin ei voi pysähdellä kaikkiin kivoihin paikkoihin. 🙂

      Reply
  • k
    28.7.2016 at 12:55

    Pienimuotoisia roadtrippejä voi tehdä myös polkupyörällä paikanpäällä ja pysähtymään pääsee taatusti yleensä aina, kun haluaa. Samalla saa raitista ilmaa ja vähän liikuntaakin autossa istumisen sijaan. Bodensee kirjoitetaan ilman å:ta, sitä ei tunneta saksan kielessä. Bregenz on itävaltalainen kaupunki kyseisen järven rannalla, tosin mielestäni se ei kuitenkaan ole alueen helmi. Sieltä pääsee kuitenkin kaapelihissillä ylös ihailemaan näköalaa korkeuksista.

    Reply
    • Anna-Katri
      31.7.2016 at 16:28

      Pyöräily on varmasti myös mielenkiintoista noissa maisemissa! Ja nuo alppitiethän taitavat myös olla erityisesti moottoripyöräilijöiden suosiossa, niitä tuli kyllä nähtyä matkan aikana vaikka kuinka. 🙂

      Reply
  • Maria
    16.8.2016 at 10:35

    Upeita kuvia! Joihinkin kuviin kaipasin selitystä, mistä ne oli otettu. Esimerkiksi ylhäältä päin 3. (dolomiitit??), 5. kuva ja 9. kuva…? Ehditte kiertää kilometreissä aika pitkän reitin. Kuinka monta päivää olitte paikan päällä (jos siis laivareittejä ei lasketa)? Olitteko koko ajan matkan päällä, vai viivyittekö joissakin paikoissa yhtä yötä kauemmin?

    Reply
  • Anna-Katri
    21.8.2016 at 19:33

    Totta, kuvatekstit olisivat voineet olla paikallaan! 3. kuva on otettu juurikin Dolomiiteiltä, lähellä Cortina d’ampezzoa. 5. kuva on taas otettu, kun matka Cortinasta jatkui Itävallan suuntaan. 9. kuva on otettu Prinsessa Ruususen linnasta eli Neuschwansteinin linnasta.
    Matkalla tuli oltua noin 3 viikkoa, eli ihan joka päivä ei tarvinnut ajella. Mielestäni joissakin paikoissa riitti hyvin yksikin yö ja joissakin paikoissa taas mielellään oli pidemmänkin ajan.

    Reply

Leave a Reply