Rooma – Viisi vinkkiä kaupunkilomaan
Piipahdin ensimmäisen kerran Roomassa pari vuotta sitten vain yhden päivän visiitillä, ja ihastuin totaalisesti tähän suurkaupunkiin. Joten oli…
18.2.2018Piipahdin ensimmäisen kerran Roomassa pari vuotta sitten vain yhden päivän visiitillä, ja ihastuin totaalisesti tähän suurkaupunkiin. Joten oli…
18.2.2018Terveiset Roomasta, ihanasta keväisestä Roomasta! Pari päivää täällä on kulunut aivan siivillä, ja tuntuu siltä, etten vain saa…
11.2.2018Pitäisi nostaa matkalaukku esille ja alkaa pakkaamaan. Tai korjaan. Matkalaukku on kyllä ollut esillä edellisestä matkasta saakka, sillä…
7.2.2018Sanotaan, että kaikki tiet johtavat Roomaan. Ja kuten Matkasuunnitelmia vuodelle 2018 -postauksessa kerroinkin, vie minunkin matka vihdoinkin Roomaan!…
6.1.2018Yksi kaupunki, jossa olen jo pitkään halunnut päästä käymään, on ollut Rooma. Joten sanomattakin siis selvää, että olin…
6.5.2016